Jouluhöperön huolia

Vaikka kroppani ja pääni ei niin rakastakaan pimeää aikaa, joulua ja sen valmisteluja rakastan. Ainakin nykyään, kun olen oppinut jaksottamaan sen pidemmälle ajalle ja oppinut olemaan stressaamatta siitä.

Olinkin itsestäni jo hieman huolissani, missä jouluhöperyyteni viipyy, kun en niitä valoja ole saanut viriteltyä jne. Asia kerrallaan, hyvällä mallillahan kaikki on 👍 Pieniä lahjoja olen hankkinut jo heinäkuusta asti ja iso osa on tilattuna eräältä käsitöiden pienyrittäjältä. Teenhän minä käsitöitä itsekin, mutta ompelu ei ole koskaan ollut sitä ominta minua. Iskinkin tuossa useamman kärpäsen: saan helposti, edullisesti ja osittain jo eläkkeellä olevaa pienyrittäjää tukien monta pakettia hankittua 😊

Mihinkään isoihin hankintoihin minun budjettini ei riitä, mutta haluaisin ”lahjoa” aina kaikki ympärilläni olevat ihmiset! Sama juttu sen toivelistalla olevan jättipotin kanssa – siitä saisi osansa tosi moni!

Joulukorteissa päästän itseni tosi helpolla tänä vuonna. Vain pari olen enää viime vuosina lähettänyt, mutta kyllä niitä aika nippu on käteen annettavaksi joka vuosi kertynyt. Helpolla, mutta kuitenkin niin, että jonkinlainen oma kädenjälki näkyy. Valmistarrat ovat tänä vuonna pop 👍

Itse joululta odotan hyvää ruokaa, lepoa ja aikaa tehdä mitä huvittaa – tai olla tekemättä yhtään mitään. Ajattelin ostaa itselleni lahjaksi yhtä silmiini osunutta ihanaa lankaa ja vääntää siitä joulunpyhinä villatakin tai -puseron.

Siivouksen osalta toivon, että inspiraatio siihen on vahvasti esillä viiden viikon päästä tähän aikaan. Kyllä, silloin ollaan jo jouluviikkoa edeltävässä sunnuntaissa 😳

Stressitöntä joulunodotusta toivottelee Stella (256) – kyllä se sieltä tulee – joka vuosi – stressaa tai ei – ja on nopeasti ohikin 😊

Voihan sade!

Näillä main on viime päivät tuskailtu jatkuvan vesisateen ja samalla jatkuvan pimeyden keskellä. Vettä on tullut jatkuvalla syötöllä sen verran rankasti, että vain sitkeimmät sissit ovat viitsineet ulkoilla. Meille laiskemmille, koirattomille ja muuten hyviä tekosyitä keksiville sää on ollut erittäin hyvä syy mutristella huuliaan sohvalla viltin alla tai nukkua ylimonet päiväunet.

Päiväunista nauttivien joukkoon en ole nyt itse päässyt (työt ovat haitanneet sitä), mutta nyt jos koskaan tuntuu siltä, että voisi vetää peiton korville ja herätä joskus helmikuun tienoilla! Kyllä edes pieni lumipeite tekisi terää, saisi vähän valoa elämään 😊

Edelleenkään en ole saanut viriteltyä yhden yhtä kausivaloa. Eteisen seinällä olevassa vanhassa ikkunanpokassa valot ovat roikkuneet läpi vuoden. Niihin sentään sain vaihdettua paristot 😆

Jospa viikonloppuna saisi jotain aikaiseksi. Ellei siis sada. Parit pihaa, itseä ja naapureitakin ihastuttavat ja vihastuttavat valot ulos – ja ehkä jokunen sisällekin 😊

Pari tonttua tarttui mukaani viime viikonlopun ostosreissulla. Ne jäivät suoraan kassista lipaston päälle, eivätkä liikahtaneet siitä viikossa minnekään. Tuskin niitä ennen joulua kannattaa enää edes siirtää – paitsi ehkä sinne, minne ne alunperin suunnittelin….

Joulusisustus siis alkakoon…..sekin (joulu siis) on muuten 6 viikon päästä jo melkein ohi 😳

Stella (256)

Kompromissia ja kultaista keskitietä hakemassa

No niin. Nyt on mielenkiintoinen ongelma. Ongelma nimeltä ”Miten yhdistän hiljaisuuden kaipuun ja puheripulin”.

Aktiivisemmat blogin lukijat ovat varmaan perillä siitä, että töissä tulen, menen ja viuhotan aika vauhdilla kaiket päivät ja olen melkoisen poikki työpäivien jälkeen, enkä halua oikeastaan mitään niin paljon kuin rauhoittua ja vaan olla. Yleensä hiljaa.

Mieheni on päivät kotona – jutellen yleensä ainoastaan kissojen kanssa. Kyllä, sitä hän tekee, mutta ymmärrettävistä syistä siitä ei kunnon keskustelua saa aikaiseksi.

Ymmärrän siis varsin hyvin, että hänellä on tarve jutella asioista aamulla ja illalla minulle – sille ainoalle ihmiselle, joka päivittäin on varmuudella saman katon alla ja puhe-etäisyydellä. Mutta totta puhuen aika usein puhuminen muistuttaa enemmän höpöttämistä kuin keskustelua tai keskustelun tarvetta. Jonkinlaista pakottavaa tarvetta vaan olla äänessä, saada ääntä taloon. Näin sen välillä koen.

Arvaatte varmaan, että toisinaan ollaan pienessä ristitulessa. Aamuisin en todellakaan aina jaksaisi (onneksi hänkään ei joka aamu), en etenkään yrittäessäni keskittyä päivän lehteen. Ja illalla. Voitte kuvitella….hip hei….

Oikeisiin asioihin tottakai yritän jaksaa keskittyä, mutta en kyllä siihen höpöttämiseen. Olen soimannut itseäni niin monet kerrat siitä, että olen kylmä ja tunteeton, mutta välillä on vaan ihan pakko sulkea korvat. Kun ei vaan jaksa ☹️ Mikä avuksi? Hyviä ideoita otetaan vastaan….

Stella (256)

Pian 30 vuotta yhteistä matkaa

Vanhemmilleni tulee ensi vuonna täyteen 50 vuotta avioliitossa. Minä en siihen koskaan pääse, koska en tähän päivään mennessä ole naimisiin ”ehtinyt”. Vaikka heti toimisin, tuskin siihen kolmeenkymmeneen vuoteenkaan, mikä minulle ja pitkäaikaisimmalle ystävälleni tulee pian täyteen.

Tämä ystävä vieraili luonani viikonloppuna. Me entiset bilehileet emme enää nykyään jaksa, emmekä viitsi liikahtaa sohvalta saunaa pidemmälle 😊 Ikä on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä ja ihan hyvä niin.

Olimme aikoinamme kuin paita ja perse. Koulun lisäksi myös vapaa-ajalla olimme koko ajan yhdessä menossa ja vähän väliä soittelemassa kuulumisia. Niin kuin hetken näkemättömyys olisi tuonut jo jotain uutta 😆 Jossain vaiheessa tuo liian tiivis yhdessäolo alkoi tosiasiassa jo rasittaa, etenkin minua, ja kaipasin etäisyyttä.

Suoraan sanoen siinä oli yksi syy siihen, että hakeuduin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Se ei ollut ainoa syy, mutta hyvä syy saada hieman välimatkaa. Se oli oikea ja onnistunut ratkaisu. Tuskin muutoin olisimme enää tänä päivänä tekemisissä. Emme ainakaan näin läheisinä ystävinä. Emme näe kuin joitain kertoja vuodessa – muutaman viikonlopun hän viettää meillä ja lisäksi treffaamme pikaisesti kerran tai pari. Tottakai myös soittelemme, mutta sitäkin teemme hillitymmin ja hallituskin kuin joskus muinoin…..

Muistatko hologrammikortit? Pienet tulitikkuaskin kokoiset tai isommat, postikortin kokoiset? Nykyiseltä nimeltään varmaan 3D-tai kolmiulotteinen kortti on oikeampi nimitys. Tämä kuvan nallekortti on A4-kokoinen sellainen. Sen sain tänä viikonloppuna tältä ystävältäni. Ihana, eikö olekin ❤️ Se on nyt kunniapaikalla pakastimen ovessa. Siitä näen sen monen monta kertaa päivässä.

Stella (256)

Hetken hengähdys antoi lisävoimia

En sanoisi, että olen mitenkään hurahtanut joogaan (ainakaan vielä), mutta kyllä tänä syksynä jo niin monta kertaa olen todennut, että ah, mikä ihana hetken hengähdyshetki! Näin kävi tälläkin viikolla. Töissä on vedetty sellaista rallia, että huomasin pääni käyvän jo melkoisilla ylikierroksilla. Olemattomat ja huonot yöunet eivät todellakaan lisänneet jaksamista. Olin jo viikon puolivälissä aivan katki!

Keskiviikkona, joogapäivänä mietin jälleen, jaksanko lähteä edes sinne. Jos matkaan menisi enemmän kuin nykyiset 5 minuuttia, olisin varmaan jättänyt väliin, joten etäisyydestä ei saanut edes tekosyytä. Onneksi.

En varmastikaan ollut notkeimmillani, enkä parhaimmillani muutenkaan sisäistämään kaikkea, mutta tein liikkeet parhaani mukaan siten, millä tavalla siinä hetkessä kykenin. Onneksi siellä se riittää 😊 Huomasin, miten mieli ja keho rauhoittui. Päässäni ei surrannut enää samaan tahtiin ja kaikkein kamalin kireys kropasta kaikkosi.

Ja kyllä, jonkinlaisessa euforisessa tilassa lähdin joogasta kotiin ja sauna kruunasi sen illan. Työviikko jatkui samanlaisena rumbana loppuun asti, mutta jaksoin sen paremmin, miltä keskiviikkona vielä päivällä vaikutti. Jälleen kerran siis monia asioita kyseenalaistavan ihmisen suositus tälle harrastukselle 👍 Siitä saa varmasti jokainen jotain.

Stella (256)

Mieti, mistä asioista voit olla tänään kiitollinen?

Taitaa joogaopettaja osata myös ajatustenluvun. Tai sitten liikehdinnästäni huomasi, ettei minulla ole tänään ehkä ollut se paras päivä. Tai sitten oli vaan sattumaa, että tämän illan joogan lopuksi hän sanoi: Mieti nyt, mistä kaikista asioista voit olla tänään kiitollinen…

Ja minähän kilttinä tyttönä jäin sitä miettimään 😊

Kissat ovat valvottaneet yöpainillaan jo parina yönä. Ne eivät myöskään ole vieläkään siirtäneet kellojaan ja aloittavat aamumesoamisen ja herättelyn tuntia ennen kellonsoittoa. Olin siis jo tänään melko väsynyt ja siksi vähän ärtynyt. Tiedostin tilani ja se ärsytti vielä vähän lisää 😆 Töissä koneet eivät taaskaan oikein toimineet, eikä työlista lyhentynyt toivotulla tavalla. Sekin ketutti.

Totesin kyllä jo päivällä montakin positiivista asiaa, mutta joogaopettajan sanat saivat miettimään niitä uudelleen…

Pääsin tänään itsekseni shoppailemaan Kodin Terraan ja lelukauppaan. Ihan työajalla ja työasioissa. Naureskelinkin itsekseni, että onpa taas laaja työnkuva, mutta tosi kivaa vaihtelua 👍

Hammaslääkäriin varattu paikkauskäynti osoittautui turhaksi. Hammaslääkäri veti edellisen käynnin paikkausmääräyksen takaisin otettuaan hampaasta uuden kuvan. Mitä lie edellisen kuvan kanssa tapahtunut, mutta paikkaustarvetta ei vielä ollutkaan!

Nuorin kissani rakastaa minua aivan yli kaiken – päivin, illoin ja öin – eikä päästäisi lainkaan silmistään ja haluaisi olla aivan koko kotonaoloaikani sylissä! Huomiota haetaan heti, kun kotioven avaan. Välillä vähän ärsyttää, mutta ihanaahan se on ❤️

Joogaan kannatti lähteä, vaikka työpäivän jälkeen mielessä kävikin, jättäisinkö sen tänään väliin….hyvä, etten jättänyt. Ihan jo sen lopun vuoksi. Ehkä en olisi uudelleen kelannut päivääni ja palauttanut mieleeni ainakaan niitä positiivisia asioita 😊

Stella (256)

Onneksi tuli ennakoitua…

Kuva voisi olla tältä aamulta, paitsi että se vaakasuoraan satanut sankka lumiräntäsade puuttuu. Olipa melkoinen keli, mutta onneksi se yllätti itseni vain osittain, sillä vaihdatin talvirenkaat ONNEKSI jo viime viikolla.

Tiesin tänä aamuna ajavani vähän pidemmälle ja tarkistelin vielä viikonloppuna säätiedotuksia. Eivät enää luvanneet oikein mitään sateita – arvasin, kun renkaat olivat jo alla. Mutta kuinkas kävikään, n. 30 kilometriä kotoa säätyyppi muuttui aivan täysin ja kuiva tie oli enää muisto vaan!

Ojaanajoja en onneksi nähnyt, mutta useampi auto oli parkkeerannut bussipysäkeille ja tuli muutama hälytysajoneuvokin vastaan ☹️ Osan talvi oli taas yllättänyt….

En todellakaan rakasta talvella ajamista, etenkään sitä sohjoa, mutta oli maisema KAUNIS ja VALOISA, kun pellot ja pientareet olivat valkoisena puiden oksat kuorrutettu paksuhkolla lumipeitteellä.

Nyt on hieman jakomielitautinen olo: en haluaisi vielä täyttä talvea, mutta en jaksaisi ainaista sysipimeyttäkään. Onneksi ei ole minun päätännässäni, mitä milloinkin saadaan, voisi olla melkoista soutamista ja huopaamista 😊

Stella (256)

Lapsuudestahan se lähtee…

Sain jälleen vähän mietiskellä, mistä kaikki mieleen tulleet asiat oikein putkahtavat. Tällä kerralla on kyse isästäni ja hänen käyttämästään ajasta meitä lapsia varten. Tuli mieleen asioita, joissa hän rakensi meille isoa, puista liukumäkeä, kolasi ja jäädytti kotipihan luistinrataa ja huolsi suksia tai teki latua lähimetsään….

Isä ja talviset asiat yhdistyivät mieleeni varmaan siitä, että lähipäivinä on eteläänkin luvattu pakkasta ja luntakin ja tuleva viikonloppu tulee vietettyä vanhempieni luona ❤️❤️❤️

Isä oli lapsuudessani melkoinen häärääjä, koko ajan väkertämässä jotain, ja siitä sitten onneksi hyödyimme me lapsetkin. Näiden aiemmin mainitsemieni virikkeiden osatarkoitus oli turvallisuus eli pitää meidät lapset omassa pihapiirissä tai lähettyvillä, mutta myös kannustaa meidät liikkumaan monipuolisesti. Oli meillä kesäisin käytössä pituushyppypaikka ja korkeushyppytelinekin, samoin itsetehdyt puujalat! Paljon itsetehtyä, vähemmän ostettua.

Ja mistäpä muualtakaan rakkauteni luontoon, marjastukseen ja sienestykseen onkaan tullut kuin kotoa. Vanhemmat meidät veivät luontoon ja opettivat monella tapaa sieltä saatavaa hyvää oloa.

Kaikkea tätä arvostan ja näistä kiitän vanhempiani! Yritänpä muistaa tämän vielä, kun tänään illalla kohdataan – ja muistaa kiittää ihan ääneen ❤️

Stella (256)

Levollisuutta ja iloa omaankin mieleen

Viime aikoina on ollut oikein syksyn ankeuttajakelit. Ainakin minun mielestäni. Vettä, pilvistä ilman aurinkoa, pimeää, vettä, pilvistä, pimeää – ja nyt vielä päälle oikein syysmyräkkä, jonka luvataan jatkuvan viikonlopulle asti. Se ei ole minun mieleistäni syksyä, ei. Ja hups, kellojakin siirretään, pimenee entisestään 🙄

En vielä ole päässyt siihen moodiin, että nauttisin tästä pimeydestä ja siitä, että ulkona vellova keli antaisi jopa luvan kanssa olla möllöttää sohvan nurkassa kutimien kanssa tai olla tekemättä mitään. Ei vielä, sillä ainakin pari kertaa haluaisin päästä kirmaamaan sienimetsään ennen ensilunta ja mahdollista talven tuloa.

Tällä hetkellä taidan haluta vaan kiukutella pimeyttä vastaan 😊 Sitä jokavuotista, mutta mikä kuitenkin jokaikinen vuosi muka silti yllättää. Tämä on pakollinen välivaihe kohti sitä, että pian osaan nauttia tekemättömyydestä ilman huonoa omatuntoa, myrskytuulen tuiverruksesta nurkissa sekä kynttilöiden ja muiden valojen tuomasta tunnelmasta ja lisävalosta tähän pimeyteen.

Lisävaloa sain onneksi tänään ihanista puheluista, joita ennustuslinjalle sain. Koin, että monessa puhelussa minusta oli apua ja pystyin antamaan tukea ja voimaa uskoa kaikesta huolimatta iloon ja muuhun hyvään. Viime päivinä ennustaja24.fi-palvelussa on ollut jälleen ilmaisminuutteja jaossa. En tiedä, kuinka kauan jatkuvat, joten jos yhtäänkään kiinnostaa, kannattaa ne pikaisesti hyödyntää 👍

Ihanaa loppuviikkoa! Ja muistakaa siirtää nekin kellot sunnuntai-aamuna, jotka eivät automaattisesti siirry 😊

Stella (256)

Kiitos ja kehu, ne eivät kulu

Havahduin tänään töissä siihen, että viime aikoina sähköpostiin on tullut tavanomaista useammin ja runsaammin vastausviestejä, joissa kiitetään neuvomisesta, jonkun asian hoitamisen muistuttamisesta, homman nopeasta hoitamisesta, joustavuudesta tai muusta vastaavasta. Jo jokin aika sitten kiinnitin siihen huomiota, mutta en näin vahvasti kuin tänään.

Havahduin tähän sen jälkeen, kun eräs samalla käytävällä oleva työkaveri kävi ovella sanomassa kiitoksensa ääneen. Kehujen saaja oli melko tuore, nuori harjoittelijapoikamme, joka silminnähden punastui saamastaan positiivisesta palautteesta.

Silloin onneksi minäkin sain avattua suuni (kerrankin oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa) ja totesin ääneen hieman ihmetellenkin tuon ensimmäisen huomioni.

Ihmeissäni olen eniten siksi, että meillä on töissä kaikilla ollut tosi rankka syksy….koko vuosi….jo viimeiset vuodet….Mistä tämä yhtäkkinen positiivisuus on tullut? Joku nappiko on nyt painettu päälle, minkä avulla ihmistenvälinen hyvä saisi lisää vahvuutta vaikeuksien keskelle?!

Ehkä ja hyvä niin, vaikka tajusinkin jossain vaiheessa olevani ehkä ”osasyyllinen” tähän muutokseen. Laitoin nimittäin ihan itse jokin aika sitten joitakin sähköposteja melko laajalle joukolle, joissa muun asian ohessa julkisesti kiitin jotakuta vastaanottajista hyvin hoidetusta hommasta.

Hyvä näemmä kiertää – positiivista ympyrää 😊

Stella (256)