Suru puserossa

En ole juurikaan tainnut kertoa ratsastusharrastuksestani, jonka aloitin vasta aikuisiällä? Siitä olisi riittänyt tarinaa varmasti useampaan päivitykseen, mutta ehkä itsesuojeluvaisto päätti, että jätän sen aiheen väliin. Kaipuu tallille olisi voinut kasvaa. Nyt on nimittäin miltei puolentoistavuoden mittainen tauko takana.

Kävin tallilla useammankin vuoden säännöllisesti, mutta kuitenkin pystyin siihen vain kerran viikossa. Ehkä niitä iltoja arvosti sitten enemmän, sillä ne olivat todellista terapiaa – niin henkisesti kuin fyysisestikin!

Välillä koin itseni tavallaan sekopääksi. Olen melko pienikokoinen ihminen, ja tunsin itseni aivan lilliputiksi hevosten kanssa pilttuissa, mutta niin myös niitä taluttaessani ja ratsastaessani. Olin myös arkajalka ison eläimen vieressä, ja välillä suorastaan pelotti!

Mutta se euforia, minkä talli-iltoina itseeni imin, voitti pelon kerta toisensa jälkeen. Rohkeimmillani olin hevosen selässä, sen kuulemma huomasi ihan selvästi.

Nyt kun mietin, koin aikamoisen matkan nollapisteestä siihen, että sain jästipäisemmänkin tamman laitettua valmiiksi ja pilttuusta maneesiin. Saati se, että alkuperäinen tavoitteeni oli pysyä käynnissä selässä, ja lopulta huiskin laukkaympyröitä menemään aika hurjassakin vauhdissa. Saan siis olla itsestäni jopa ylpeä 😊

Tämän pitkäksi venyneen tauon ei todellakaan ollut tarkoitus olla lopullinen tauko ja harrastuksen päättyminen. Eiliset uutiset taisivat sitä pitkälti kyllä tarkoittaa, tuli suoraan sanoen suru puseroon. Hevonen, jolla ainoastaan olisin sillä seuraavalla kerralla halunnut ratsastaa, on vaihtanut paikkaa jonnekin tuiki tuntemattomaan. Ei siis lopulliseen viimeiseen paikkaan, mutta sellaiseen, että minulla tuskin on mahdollista enää päästä sitä harjaamaan, halaamaan ja höpsöjä sen korvaan höpisemään.

Moni varmaan ajattelee, että eipä tuo nyt maailman ainut hevonen ole. Tällä hetkellä minusta kyllä tuntuu, että pitkän tauon ja pelkojen kanssa se taisi olla minulle se ainut seuraava. Ainakin nyt tuntuu siltä…

Nyt on suru puserossa. Kaipa se tästä laantuu ja annan ehkä vielä joskus myöhemmin jollekin toiselle hepalle mahdollisuuden ottaa oma paikkansa sydämestäni. Siihen asti laukkaan vaan muistoissa ja unissa, kuten niin monesti talli-illan jälkeisenä yönä tein ❤️

Stella (256)

Siksakia ilolla

Olen aiemmin päivityksissäni kirjoitellut, että esimerkiksi lukeminen ja kutominen ovat olleet jo pitkän aikaa asioita, joista olen aiemmin nauttinut, mutta joihin en nyt jostain syystä ole pitkään aikaan saanut tartuttua.

Ompeleminen kuuluu samaan sarjaan, mutta siihen tiedän syynkin: menetän jossain vaiheessa jokaikinen kerta hermoni koneeseen! Mielestäni minusta riippumattomista syistä alkaa söheröä tulla tai neula katkeaa kerta toisensa jälkeen. Aikani yritän ratkaisua ja sitten menee hermot ja lopetan 😊

Nyt meni reilu vuosi niin, että ompelukone sai makoilla ihan rauhassa huppunsa alla ilman, että kävi edes mielessä sen kanssa jotain yrittää. Edellinen kerta oli päätynyt jälleen samoihin ongelmiin ja hermojen menetykseen. Sillä kertaa joululahjat jäivät kesken….odottavat ehkä ensi joulua!

Erään päivitykseni ”säästökangas” odotteli oviverhoksi päätymistä, joten pakkohan tuota konetta oli testata. Mielessä oli jo varasuunnitelma: ystäväni oli lähiaikoina hankkinut koneen, lainaan sitä, ellei omani kanssa yhteistä säveltä löydy.

Se oli tällä viikolla joku arki-ilta (ihmeellistä jo sekin, että työpäivän jälkeen hommaan ryhdyin – näin aktiivista touhua ei ole ollut naismuistiin!), kun 20 vuotta vanha koneeni sai taas näyttää kykynsä. Uskotteko, se verho valmistui ilman kiroiluja samana iltana 👍

Olin ”vahingossa” ostanut kangasta vähän reilusti. Ihastuin siihen niin jo tilatessani, että päätin ostaa kappaverhojen verran ylimääräistä. Niitä aloin askarrella tänään. Menihän niissä aikaa, vaikka kangas oli helppoa, eikä ompeleissa mitään kummallisuuksia tarvittu. Olipa ainakin tehosunnuntai 👍

Viimeistä puolta metriä lukuunottamatta homma sujui kuin tanssi! Se ilon ja onnistumisen tunne oli mahtava! MÄ PYSTYIN TÄHÄN! Kunnes kone yhtäkkiä alkoi tehdä sykeröä ja katkoa lankaa. Arhg.

Selvisin voittajana! Tällä kertaa hermoni riittivät yrittämään uudelleen. En tiedä, missä vika oli, mutta lankojen uudelleenpujotus auttoi ja homma saatiin maaliin! Nyt on uudet verhot ikkunassa ja uusi liinakin keittiön pöydällä. Kas kummaa 😊 sitä kangasta jäi vielä pariin kaitaliinaan…ehkä itselle vielä yksi terassin pöydälle ja viemisiksi vaikka äidille seuraavalla kerralla.

Mutta se tunne. Se onnistumisen tunne! Eli taas kerran, ne elämän pienet ilot…

Stella (256)

Hyvää Ystävänpäivää!

Ystävänpäivän vietolla on erittäin pitkät perinteet. Alunperin perinne on saanut alkunsa antiikin Roomasta ja levinnyt sitä kautta pikkuhiljaa muualle Eurooppaan. Englantiin ja Ranskaankin jo 1300-luvulla. Moni varmaan yllättyi siitä, ettei ystävänpäivän alkuperämaa olekaan Yhdysvallat!

Suomessa ystävänpäivää on vietetty 1980-luvulta lähtien, virallisemmin kalenterimerkittynä päivänä reilut 20 vuotta. Meillä juhlinta poikkeaa alkuperäisestä ja monen maan viettotavoista lähinnä niin, että Suomessa muistetaan ystäviä, työkavereita ja tuttuja, monessa muussa maassa ystävänpäivä on selkeästi rakastavaisten päivä.

Suomessa kyseisen päivän juhlinta on siis vielä nuorta, mutta en itse edes muistanut, että näinkin pitkä on historia Suomessakin. Näin se aika rientää! Nämä em. faktat löysin Wikipediasta. On tässä nettiajassa näitä hyviäkin puolia. Minun ikäpolveni on selannut tietosanakirjojakin, mutta on tämä tiedonhaku nykyään helppoa! Runsaudenpula ja lähdetietojen oikeellisuuden arviointi lienevät ne isoimmat pulmat.

Ajattelitko sinä muistaa ystäviä ja muita lähimmäisiä tänään jollain erityisellä tavalla? Minä päätin viedä työmaan kahvihuoneeseen jotain pikkumakeaa ja laittaa muutamille ystävilleni tekstiviestin (kortit jäivät taas lähettämättä…) ja lopuille yhteisen tervehdyksen Facebookin kautta. Siinä on minun ystävänpäivän viettoni 14.2….

….sillä ystävänpäivähän on joka päivä, muistakaamme se! Itsekin sain tämän ihanan kortin jo kuukausi sitten. Lähettäjänä oli pitkäaikainen ystäväni. Hän ei olisi kuulemma voinut osuvampaa korttia minulle löytää ja halusi laittaa sen heti postiin ❤️ Eikö olekin ihana kortti ja ihanasti sanottu ❤️

Stella (256)

Ihmisen poika

Kuvankaappaus iltalehti.fi

Tämä uutinen pysäytti tänään. Yö-yhtyeen keulakuva, pitkän uran tehnyt muusikko ja nykyään TV:stäkin tutuksi tullut Olli Lindholm on kuollut äkillisesti viime yönä. Työkaverini bongasi uutisen tuoreeltaan ja hiljaiseksihan se veti.

Vastahan juuri reilu viikko sitten kuultiin vastaavia surullisia uutisia mäkihyppylegenda Matti Nykäsen osalta. Kuka seuraavaksi, kysyi muutama tuttuni Facebookissa. Niinpä. Se jää nähtäväksi. Ennalta arvaamattomia ja yllättäviä ovat nämä elämän tiet.

Olli Lindholmin poismeno kosketti, sillä tykkäsin (ja tykkään edelleen) sekä hänen Yölle tekemästään musiikista että soolobiiseistäkin. Yö on myös niitä harvoja bändejä, minkä keikoilla olen useammankin kerran käynyt.

”Kamalaa ronotusta”, on mieheni sanonut, mutta hän kommentoikin lauluääntä, ei biisien sisältöä. Minuun ne upposivat. Ovat uponneet jo lukioajoilta, jolloin ystäväni opetti minut Yötä kuuntelemaan. Ja omaan makuun musiikki parani vuosien mittaan kuin viini vanhetessaan. Ja musiikkihan jää elämään…

Näissä mietteliäissä tunnelmissa tänään

Stella (256)

Ihmisen poika (otsikon linkistä pääsee kuuntelemaan kappaleen)

Jo poika kiskoo pojan unta vuoteessaan
ennen kuin loppuun iltasadun saan,
Mä istun hetken ja mietin maailmaa
Ihmisen poikaa se odottaa.

Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan.
Ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan.
Hän siinä kylkeänsä kääntää miehekkäästi ääntää.
Hän matkaa taittaa linnunradallaan ja nukkuu vaan.

Voi kunpa matkas onneksi koituis
Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa
Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan.

Niin poika kiskoo pojan unta sikeää
kehtolaulu kesken taas kerran jää,
liukenee yöhön murheet aikuisen
Ihmisen poikaa kun katselen.

Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit,
me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit
Siinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen
silmänurkkiin kuivuu kyyneleet, sä matkaa teet.

Voi kunpa matkas onneksi koituis
Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa
Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan.

Juice Leskinen / Olli Lindholm

Oudon onnellinen olotila

Eilen illalla oli oikein oudon onnellinen olotila. Oudon onnellinen varmaan siksi, ettei mitään sen kummempaa hyvää tai iloista ollut tapahtunut. Päivän mittaan pienet onnistumiset kasaantuivat ja illalla se oli jo kivan kokoinen kasa onnellisuutta 😊 Ne kuuluisat elämän pienet ilot.

Mitä päivän mittaan sitten tapahtui? Aamulla heräsin minulle kohtuullisen aikaisin lauantai-aamuksi. Olin silti levänneen oloinen ja ihmeen hyväntuulinenkin, kiitos suht aikaisen nukkumaanmenon eli pitkien yöunien. Osaan olla melkoinen aamumörkö, jos herään kesken unieni tai jos unet ovat jääneet liian lyhyiksi. Tällä viikolla ehti kertyä univelkaakin, onneksi sitäkin kuormaa sai purettua.

Imurin johdolle huutamista lukuunottamatta sain siivottua kunnolla (liian) pitkästä aikaa ja omasta päästä kehitetty pataruoka oli suorastaan taivaallista! Isännän kanssakin päivä meni sopuisasti ilman kränää.

Päivän kruunasi sauna, ihanan rentouttava sauna. Toisinaan saunan jälkeen käteni kutisevat, nyt ne suorastaan kirvelivät. Ehdin jo miettiä, onko lottovoitto vielä tulossa tähän päivään. Ei tullut, ei sentään makeaa mahan täydeltä 😊 Tai oli siellä 4 oikein – kymmeneen osaan eli kokonaiset yksi euro kilahti omaan pussiin.

Näistä pienistä ilon tunteita nostattaneista asioista eilinen päivä oli tehty. Ehkä mietit, mitä kummaa tuossa nyt oli. Sepä se, ei oikeastaan mitään. Mutta siinä se juju piileekin. Ne elämän pienet ilot, ne pitäisi osata noteerata ja niistä nauttia.

Ensi viikolla ollaan muuten jo helmikuun puolivälissä! Kevättä kohti 👍

Stella (256)

Ps. Nyt meilläpäin puhutaan lumisateen sijaan vesisateista. Sitä nimittäin tulee taivaalta nyt yötä päivää! Tietääkö jo kevättä, talitinttikin lauloi tänään ❤️

Terveisiä lumen keskeltä


Kuva ei ole omasta pihasta, mutta voisi hyvin olla. Tätä valkoista riittää nyt! Näillä seuduilla harvemmin sitä on näin paljon, enkä edes muista, milloin viimeksi tässä määrin. Voitte arvata, mistä keskustelut näillä main on viime aikoina aloitettu. Kyllä, lumen määrästä 😊

Viime viikonloppu oli kyllä suorastaan kamala. Lunta vaan tuli ja tuli ja tuli! Pakollista ja terveellistä ulkoilua, mutta kyllä monella huumori jo petti. Itse olin viikonloppuna pois kotoa ja hieman kauhusta kankeana palasin kotiin. Ja totta tosiaan, sitä oli tullut! Ns. munia myöden sain autolta rämpiä ovelle.

Moni tutuistani ilmoittautui jo talvenvihaajien kasvavaan joukkoon, mutta itse vielä, kaikesta huolimatta, kallistun näiden kunnon talvien puoltajiin. Mikä talvi se sellainen on, että lumi tulee ja menee (jos edes tulee) ja väliajat luistellaan jäätiköillä henkihieverissä. Ja tuohan tuo lumi valoisuutta! Muutenkin ihana huomata, miten paljon päivä on pidentynyt!

Pikkulinnut lauloivat, että ilmaisminuutteja olisi tulossa! Lue (huomenna päivällä) lisää tarjouksesta www.ennustaja24.fi.  

Jos haluat soittaa suoraan minulle, soita tarjouksessa ilmoitettuun numeroon, kuuntele ohjeet ja paina 3 ja sen jälkeen 256. Olen tavoitettavissa huomenna illalla viimeistään kuuden aikaan 👍

Stella (256)

Idiootit ympärilläni

Tunnustan joutuneeni lievään shokkitilaan kuullessani ensimmäisen kerran tämän työelämään ja johtamiseen liittyvän kirjan nimen. Kokonaisuudessaan nimi on Idiootit ympärilläni – Kuinka ymmärtää itseä ja muita.

”Sarjaan” kuuluvat samantyyppisillä nimillä kastetut kirjat Psykopaatit ympärilläni ja Kehnot pomot ympärilläni (– miksi hyvä johtaminen on niin vaikeaa). Aika hurjat nimet, eikö!

Johtamistaidon konsultti Thomas Erikson on kieltämättä onnistunut herättämään huomiota ja ehkä normaalia laajempaa kiinnostusta näiden nimivalintojensa ansiosta.

Uteliaisuus heräsi itsellänikin heti ensimmäisellä kerralla, kun tästä luin, mutta ei vielä riittävästi kirjan lukemiseen asti. Näkemäni lehtiartikkelit asiasta olen kyllä mielenkiinnolla lukenut. Nyt näin jutun näistä ”jatko-osista” ja kyllä, uteliaisuuteni kasvoi entisestään.

Kirjojen lukeminen kuuluu valitettavasti niihin asioihin, mitä en jostain kumman syystä saa nykyään aikaiseksi. Kesälomalla kahlasin kaksi tai kolme dekkaria, siinä viime vuoden saldo. Suunta ylöspäin on ainoa mahdollisuus siis tässäkin asiassa 😊

Kaikki Eriksonin kirjat käsittelevät pohjimmiltaan sitä, miten erilaiset ihmiset voivat kommunikoida sujuvasti työpaikallaan. Toimivat varmasti myös oppaina tai jonkinlaisina sanakirjoina muussakin elämässä!

Sininen, punainen, vihreä, keltainen vai sekoitus? Mistä väreistä sinut, työkaverisi ja pomosi on tehty?

Stella (256)

Pienten ostosten ilot

Olen aiemminkin kertonut siitä, että olen vähentänyt ”ostoshysteriaani” eli turhakkeiden ostamista. Ihan jo taloudellisistakin syistä, mutta myös siksi, että vihdoin olen tajunnut sen, että vähemmän on enemmän…

Konmarittajaksi minua tuskin koskaan saa, enkä taida ainakaan himosellaiseksi halutakaan, mutta jotain järkeä olen jo tavarapaljouteeni saanut. Vähintään kaksi pois yhden uuden tilalle, tästä pyrin pitämään kiinni, vaikka tätä nyt hankkimaani sorttia ei yhtään tästä huushollista poistunut, muuta tavaraa on kyllä lähtenyt.

En ole aikapäiviin ostanut mitään ei-pakollista itselleni, mutta nyt sen tein. Hurahdin Eurokankaan vitosen päiviin. Osittain se oli tarpeellista, yksi oviverho on ollut hankintalistalla jo jonkun aikaa. Kokonaistilaukseeni tuli sen lisäksi tosi vähän mitään muuta lisää, joten loppusumma oli erittäin kohtuullinen. Josko yhdet kappaverhot ja kaitaliinan tekisin siitä ”ylimääräisestä” verhokankaasta 😊

Tilaukseni isoin turhake olivat kaksi koristetyynyn päällistä. Ne suorastaan huusivat haluavansa meille…ainakin kolmeen kertaan poistin ne ostoskorista. Menin jo tilaustietoihin asti, mutta kuitenkin palasin takasin katsomaan ja miettimään, josko sittenkin. Lopulta kaksi tilasin…

Tänään sain pakettini ja voi sitä lapsenmielisen riemua sitä hakiessani ja avatessani! Annan nuo päivityksen kuvan (2 kpl edessä olevaa) ylimääräiset ostokset itselleni anteeksi. Oli sentään onneksi kyseessä vaan kympin kuolema ja ainakin viisinkertainen ilo 😊 Sopi meille ja tykkään 👍 Eli kohtuullisen pienistä iloista saatiin iso ilo!

Ps. Iski paniikki – minulla ei ole voimassaolevaa passia, enkä tiennyt (muistanut) omistavani kuvallista henkilökorttia. Pakettia hakiessani sellainen pompsahti lompakosta eteeni: kuva ja nimmari eivät todellakaan ole tätä päivää, myöntövuosi on jostain 1990-luvun alusta, mutta kyllä, sillä minä pakettini lunastin 👍

Tänään siis täällä kaikki hyvin!

Stella (256)

Leikki ja lapsenmielisyys kehiin

Taisin ainakin blogini alkuteksteissä, ellen myöhemminkin, kirjoittaa omasta lapsenmielisyydestäni. Kissojeni koheltaminen ja Linda Liukas palauttivat tämän mieleeni, joten siitä kirjottelen tänään 😊

Usein sanotaan, että aikuiset ovat turhan vakavia. Mielestäni se on juuri näin. Ei osata hassutella ja hullutellaan enää lainkaan. Yleistän, sillä onhan heitä, mutta liian vähän 😊 Ja onhan noita ”koheltajia”, mutta en tarkoita sellaista, vaan asioita, joita tehtiin lapsena, joille naurettiin lapsena, joista löydettiin iloa lapsena. Eikä aina kyllä kiinnosta, mutta juuri silloin piristystä todennäköisesti eniten kaipaisi.

Linda Liukas on kolmekymppinen suomalainen lastenkirjailija ja ohjelmoinnin perusteiden opettaja. Hän huokuu koko olemuksellaan lapsenmielisyyttä. Ilmankos hänen kirjansa ovat olleet huippusuosittuja ympäri maailman! Hän osaa edelleen asettua lapsen asemaan niin hyvin, että elättää sillä itsensä. Häntä kuunnellessa ei voi olla myrtsi tai pahalla päällä – Linda hymyilee koko ajan ja äänessä on jotain jekkumaista, lapsenmielistä. Ylipirteä ihminen, voisi joku kuvailla, itse todennäköisesti ylivakava ihminen 😊

Nuorin kissoistani on alle vuoden, pentu siis vielä. Kaikkein uteliain, tekevin ja menevin niistä kaikista kissoista, joita minulla on ollut! Niistä touhuista saisi oman blogin (joku sitä jo ehdottikin), sen verran ehtiväinen on…Vanhempi, pian viisivuotias kollipoika seurailee touhuja sivusta. Laiska kuin mikä! Olen luullut, ettei piittaa nuorimmaisen touhuista lainkaan, mutta hah, tarkkana kuin porkkana on oltu!

Yhtenä päivänä nimittäin nuorimmainen oli taas levitellyt lankakeriä ja pyöritellyt puikkoja lattialla. Myöhemmin kuului samoja ääniä ja menin jo torumaan, kunnes näin, että siellä olikin kollipoika tekemässä samoja juttuja, mitä nuorempi aiemmin! Kollipoika oli seuraillut ja alkoi lapsettaa sitäkin 😊

Toinen esimerkki siitä, että kyllä vanha koira (tässä tapauksessa kissa ja ihminen) voi oppia uusia temppuja on herkkutikkujen anelun taito. Pikkuinen istuu kuin koira takapuolellaan, etutassut ylhäällä namipalaa ruinaten. (Tätä on edeltänyt namikaapin oven paukuttelu tai kaapissa istuminen merkiksi siitä, että namia kaivataan….) Vanhempi on saanut samat herkut tasapuolisuuden nimissä tuolilleen, on kuitenkin nähnyt, että toinenkin niitä saa.

Kollipoikapa yllätti yhtenä päivänä ja hyppäsi tuoliltaan maahan – istumaan takapuolelleen ja nosti tassunsa ylös! Oppi siis opettamatta uuden taidon/tempun! Ja selvästikin oli ylpeä itsestään, ja ihan aiheesta.

Meidän ihmistenkin on halutessamme mahdollista muuttua ja tehdä juttuja, joita yleensä ja useimmiten lapsena on opittu ja tehty. Mitä esimerkiksi? Lähipäiviksi luvataan tosi kylmää säätä, mutta jäälyhtyjen teko, piruetit luistimilla, lumienkelit saunasta tai ilman ja pulkkamäkeen meno tai sisällä kivat askartelut ovat esimerkiksi sellaisia pikkujuttuja, joita tässä hain takaa. Ei kaikille jokapäiväisiä juttuja, pientä hassuttelua, hyvää mieltä, iloa ja naurua. Ei kun kokeilemaan!

Ihanaa pakkasviikonlopun jatkoa! Stella (256)

Millainen kehuja olet?

Ylen artikkeli ”Kehut kolme päivää kaikkea mikä liikkuu ja elämäsi muuttuu” on lukemisen arvoinen. Sen luettuasi pystyt ainakin toteamaan, onko käytöksessäsi muuttamisen paikka, vai oletko kehuja ja hyvän mielen tuoja jo nyt.

Jos kehuminen ei ole luontaista, eikä uskallusta ole, voi toimittajan taktiikka kolmen päivän ”kuurista” olla ihan paikallaan. Sisäänrakennettuna toimintona kehut aina kun siihen on aihetta.

Eikä pelkästään kehuminen ole haastavaa. Sitä on myös kehujen vastaanottamisen taito. Kuten juttuun haastateltujen kommenteistakin näkyy, on kehujen saamistakin usein opeteltava. Itsellänikin on puutteita vaikka muille jakaa, mutta kehumisessa olen mielestäni melko hyvä. Ja niiden vastaanottamisessa olen vuosien varrella kehittynyt aika tavalla. Mutta kummassakaan en ole vielä – tuskin koskaan – maalissa, aina on petrattavaa!

Eikö niin, otetaan kaikki ainakin ensi viikolle teemaksi ”Kehu & kiitä”! Hienointa siinä on, että hyvän mielen saa sekä kehujen antaja, että niiden saaja ❤️ Artikkelin pääset lukemaan tästä

Kehujen täyttämää viikkoa toivotellen Stella (256)