Onko lapsettomilla enemmän aikaa käytettävissään?

En todellakaan tiedä, miksi ja mistä aihe lapsettomuus putkahti mieleeni – mutta yllätys, yllätys saunan lauteilla se päähäni iski. Olen tähän ”lapsettomilla on niin paljon enemmän aikaa” -toteamukseen törmännyt kyllä joskus, mutta en ainakaan ääneen sanottuna pitkään aikaan. Siksi hieman ihmettelen tätä ajatuksen ajoitusta.

No, onhan se totta, että minulla on vuorokauden 24 tuntia käytettävissä, jota eivät ihmislasten tarpeet syö – paitsi, jos ohjelmassani on sisarusten ja ystävien lapsiin tai kummilapsiin liittyvää toimintaa. Useimmiten ei ole, en valitettavasti ole ihan hirmuisen aktiivinen täti. Mutta silloin kuin annan aikaani, teen sen 101 %:sti. Ja tukena yritän olla silti, vaikka en aina fyysisesti läsnä olisikaan. Sitä rajoittavat jo välimatkatkin.

Minun perheessäni eläimet ovat olleet minun lapsiani, joille jaetaan sitä hellyyttä, jota omat lapseni olisivat saaneet. Kyllä sen niistä huomaakin, että ovat ehkä hieman normaalia hemmotellumpia eläimiä 😊

Mutta se ajankäyttö. Se ei todellakaan ole niin suunnitelmallista ja järkevää kuin mitä lasten kanssa olisi pakkokin olla. Lisäksi ne kuuluisat ”elämän pienet ilot” eivät ehkä ole samoja kuin lasten kanssa. Suht rauhallinen kahvihetki aamun lehden parissa on minulle likimain itsestäänselvyys – suurimmalle osalle pienten lasten äideistä se ei sitä ole. Tunnustan, että ihan joka aamu en sitä kyllä osaa riittävän korkealle arvostaa.

Olen itse parhaimmillani pienessä kiireessä ja paineen alla, ja ns. liika aika tekee minusta ennemmin saamattoman ja laiskan kuin tehotytön. Sitä kiirettä ja painetta lasten kanssa varmasti löytyy, ja melkoisia tehotyttöjä äidit usein ovatkin! Jos he potevat huonoa omatuntoa tekemättömistä töistä, niin sitä samaa teen minäkin – mutta huono omatuntoni on kyllä paljon perustellumpaa 😆

Lapsettomuus oli minulle vielä viitisen vuotta sitten melkoisen kipeä paikka. Nyt olen siihen jo sopeutunut ja pystyn vain toteamaan ilman itsesäälissä pyörimistä, että jostain syystä näin vaan nyt oli tarkoitettu….

Näillä sanoilla tsemppiä meille kaikille – niin perheellisille äideille kuin lapsettomillekin! Meillä kaikilla on omat haasteemme elämässä, yritetään muistaa se 😊

Stella (256)

Ilon ja onnellisuuden juhlaa tiedossa

Tähän viikkoon on mahtunut paljon kaikenlaista. Monenlaisia tunteita ja tapahtumia niin itselle kuin lähipiirillekin. Ystävieni elämässä on ollut alkuvaiheen syöpätutkimuksia, silmäleikkauksia ja hautajaisia, monenmoisia, lähinnä ei niin kivoja ja iloisia tapahtumia. Olen elänyt niissä mukana parhaani mukaan.

Huomenna saan itse osallistua onneksi iloisempaan tapahtumaan, hääjuhlaan. Tämä pari on mennyt hiljaisuudessa naimisiin jo aiemmin, mutta halusi juhlistaa asiaa myös lähipiirin ja ystävien kanssa. Mekin saimme kutsun, se oli yllätys, iloinen sellainen.

En tiedä huomisen ohjelmasta tarkemmin mitään, mutta odotan iloista, vauhdikasta ja varmaan melko riehakastakin päivää ja iltaa. Kutsun perusteella oletan, että ihan perinteiset häät nämä eivät ole 😊 Musiikkia on luvassa, onneksi, joten tanssimaan pääsen! Edellisestä kerrasta onkin jo aivan liian kauan.

Oikein odotan huomista – saa nollata tämän viikon ja päättää sen positiivisuudella ja rakkaudella ❤️ Hyvää viikonloppua Sinullekin!

Stella (256)

Kesäkassillinen apteekin voimapillereitä

Menin kuin meninkin loppujen lopuksi sinne lääkäriin. Aikani oli maanantaina puolenpäivän kieppeillä, joten olo oli viikonlopun jäljiltä vielä melkoisen hyvä.

Kanta-asiakaskorttia en vielä ole saanut – en kyseiseen lääkäriin, enkä apteekkiin – mutta eipä tuo lääkäri enää juurikaan tentannut vaivojani, eikä kyseenalaistanut oireitani. Enpä enää taida ollakaan ainoita, jotka samasta paikasta samantyyppisen oireiden vuoksi vierailevat….

Se aika olikin ihan hullua. Kyseenalaistin jatkuvasti täyspäisyyteni, kipukynnykseni, oireeni ja kaiken! Olin kyllä tosiaan välillä menettää järkeni, sekä jatkuvan sairastelun että asian kanssa yksin olemisen vuoksi.

Surullista, mutta ironisesti minun kannaltani ilahduttavaa, että meitä on nykyään samalta työpaikalta muitakin samoista vaivoista kärsiviä. Jos olen luulosairas tai hullu, en onneksi ole ainakaan ainoa, minulla on kohtalotovereita 👍

En väitä, että nykyinen työpaikkani olisi täysin ”mätä”. Minä vaan olen nykyään jo niin herkistynyt – kiitos aiempien rakennusten – että en kummoisia heilahteluja mm. ilmanvaihdossa tarvitse.

Lähdin apteekista melkoisen kesäkassillisen kanssa oireitani parantelemaan. Aavistelin oikein, kuuria ei tullut. Lääkäri totesi, että eiköhän me oireiden mukaisella hoidolla nyt mennä ja kirjoitteli reseptin poikineen. Minä sanelin mitä tarvitaan ja hän kirjoitti 😊

En tietenkään pidä siitä ja on mielestäni ”syvältä”, että joudun kiskomaan pillereitä ja suihkeita pystyäkseni käymään töissä. Mutta juuri nyt en jaksa siitä sen enempää murehtia, sillä oloni on parempi, vaikkakaan ei vielä mikään loistokas. Parempaan päin kuitenkin, ainakin nyt 😊

Stella (256)

Kun sairastat, etkä voi sille itse oikein mitään

Luulen, että melko moni blogini lukijoista pystyy samaistumaan tämän päivityksen fiilikseen – aivan liian moni. Itseäni harmittaa ja kiukuttaa taas tällä hetkellä olotila, joka itsessäni vallitsee. Tunnen itseni väsyneeksi ja sairaaksi, vaikka en varsinaisesti kipeä olekaan. Tai olen, mutta en perinteisessä mielessä. Kärsin nimittäin sisäilmaongelmista.

Oireet alkoivat HETI kesälomalta palattuani. Olin niin pettynyt! Luulin ensin, että kroppa kiukuttelee vain sitä vastaan, etten enää ollutkaan pääosaa hereilläoloajastani ulkotiloissa. Varmasti sekin vaikuttaa, mutta niin vaikuttaa sekin, millaisissa sisätiloissa olet…

Tämä mennyt viikko oli vielä pahempi. En jaksanut iltaisin tehdä oikein mitään. Taaskaan. Päivä päivältä väsymys kasvoi ja olo muuttui sairaammaksi. Onko siis ihme, että huushollissa tuntuu olevan suursiivouksen paikka vähän väliä. On kai, kun ylläpito on miehen vaihtelevan siivousinspiraation ja oman heikon viikkojaksamisen varassa.

Sitten koitti viikonloppu. Perjantai-ilta oli jo niin karmea, että päätin tilata ajan lääkäriin. Oletin kai vieläkin, että lisääntynyt sisälläolo on vaan laukaissut poskiontelotulehduksen ja muita vaivoja. Aamulla tilasinkin ajan maanantaille, nyt olen jo kahden vaiheilla, menenkö sittenkään. Oloni on nimittäin nyt sunnuntai-iltana jo jotain aivan muuta! Luultavasti menen, vaikka en tiedäkään, onko siitä mitään apua. Lääkekuuria nimittäin tuskin antavat, ja muu lääkitys taitaa olla jo aika tapissa.

Te kohtalotoverit ymmärrätte minua enempää selittelemättä. Käyn aiheesta taas sen verran kierroksilla, että joudutte varmaan tämän saman aiheen jatko-osan eteen ihan lähipäivinä…

Hyvän olon viikkoa toivoen ja toivottaen

Stella (256)

Elämäni paras taikina

Noin kaksi viikkoa olen makustellut suussani mustikkapullan makua ja moneen kertaan ääneenkin sanonut, että pitäisikö tehdä….tänään oli sitten vihdoin se päivä, että pääsin suunnitelmista tekoihin!

Fiilisihminen kun olen, tuntui tämä houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin imurointi tai nurmikon leikkuu, jotka nyt sitten odottavat – ehkä huomista…Molempien asioiden siirtymiselle oli hyvä (teko)syy: imurinpussi taitaa olla tosi täysi ja vaihtopussit ovat vielä kaupassa….Ruohonleikkuuta siirsi ”tosi kylmä ilma ja kauhea tuuli” 😊

Olen mielestäni ihan kohtuullisen kätevä ja pätevä kokki ja leipojakin, mutta pullan leipojana en todellakaan anna itselleni kummoisia pisteitä. Aina ne on syötyä tullut, mutta leipomistauot ovat olleet pitkiä, koska edellisen yrityskerran tulos ei ole oikein itseäni tyydyttänyt. Joskus taikina on taistellut vastaan jo vaivaamisvaiheessa, toisinaan kohonnut taikina lässähtää käsittelyvaiheessa ja joitain kertoina mitään loppukuohkeutta ei uunikaan anna….

Mutta tänään tapahtui jotain kummallista, kaikki nämä vaiheet menivät kuin unelma! Jo vaivatessa huomasin, että taikinasta tulee hyvä, ja se nousikin hienosti – eikä lässähtänyt kun pullia pyörittelin! Uunissakin kohosivat vielä kivasti, enkä edes polttanut niitä 😆

Mustikka-rahkapullista tuli siis tosi hyviä – ja riittävät varmasti pariksi päivää kahdelle ihmiselle – ehkä jopa pakkaseen asti 😊 Eikä haittaa, vaikkei riittäisikään. Tämän onnistumisen jälkeen voi leipomisinto tulla vähän edelliskertoja nopeammin.

Mutta tärkeintä tässä oli onnistumisen ilo – eli yksi lisä sarjassamme elämän pienetsuuret ilot!

Stella (256)

Onko marjastus korvike metsästykselle?

Ne teistä, jotka ovat lukeneet blogiani edes jonkun päivityksen verran, ette ole voineet välttyä huomaamasta, että luonto ja etenkin metsä ovat minulle tärkeitä elementtejä. Henkireikä ja välttämättömyys oikeastaan. Kysymykseen ”Kumman valitset: järven/meren vai metsän” vastaisin metsä. Täydellistä olisi saada molemmat. Kombo olisi metsä ja järvi ❤️

Taas tänään – toiseksi viimeisen lomapäivän kunniaksi – löysin itseni yllätys, yllätys metsästä 😊 Saan siitä ilmeisimmin jotain ihan kummallista euforiaa ja näin marja- ja sienikauden aikana ylimääräinen adrenaliinikin tulee kuvioihin mukaan.

Olen metsästäjäperheen lapsi. Sekä isäni että myöhemmin myös äitini metsästivät. Isältä luvat vietiin sairauden myötä pois jo vuosia sitten, äitinikin lopetti harrastuksen iän myötä pari vuotta sitten. Meistä lapsista minä ja siskoni olemme ampuneet ainoastaan maalitauluihin, kun taas veljelleni metsästys siirtyi verissä. Hän onnistui myös löytämään kaltaisensa vaimon.

Minä syön riistaa, ja mielelläni syönkin. Puhdasta, hyvää ruokaa, ilman miettimistä siitä, mitä eläin on saanut ravinnokseen. Siskoni taasen ei syö lihaa lainkaan. Perhe voi siis muotoutua tämänkin suhteen moneksi.

Mutta mietintäni syvin ajatus liittyi siihen, että metsästäjiä kutsutaan toisinaan alkukantaisiksi hirviöiksi tai hullun viettinsä perässä juokseviksi huru-ukoiksi, jotka saada hirvittävät ”sävärit” tappaessaan eläimen, linnun tai jonkun nelijalkaisen. ”Normaali” metsästäjä pysyy ns. housuissaan, mutta kyllähän siihen joku vietti tai vetovoima liittyy – miksi muuten aamuyöstä lähdettäisiin kerta toisensa jälkeen metsän reunaan passiin. Yhdistääkö minua ja metsästäjiä sittenkin joku?!

Niin. Saman hulluuden tunteen nimittäin löydän itsestäni marja- ja sienikauden koittaessa. Ei niin raskas työviikko ole ollutkaan, etten lauantai-aamuna heräisi kukonlaulun aikaan metsään lähdön vuoksi, jos kaveri sitä ehdottaa….Ja tänään mieheni kanssa mustikassa ollessani huomasin heiluttavani välillä noukkuria niin kuin kyseessä olisi ollut joku kilpailu. Adrenaliini virtasi, minä hikosin ja pikkuhiljaa väsyin 😊 Mutta mikä olo siitä jäi!

Ehkäpä se alkukantainen saalistusvietti ilmenee minussa metsässä, mutta ilman asetta, korvikkeena ämpäri tai kori…

Stella (256)

Some – kauhu vai siunaus?

Te kaikki tunnette somen maailmaa. Ainakin vähän, koska olette löytäneet blogini 😊 Somen eli sosiaalisen median yhden palvelun äärellähän nytkin olemme. Mutta onko some mielestäsi kokonaisuutena kauhu vai siunaus maailmalle?

Itse sanoisin, että paljon köyhempi ja suppeampi maailma ainakin olisi ilman somea, mutta kieltämättä melkoiselta sillisalaatilta koko paletti nykyään jo vaikuttaa! Vaikka työssänikin olen (joudun vai saan olla – siinäpä pulma) tekemisissä monen some-palvelun kanssa, en aina oikein ymmärrä niitä kaikkia, niiden paljoutta, merkitystä ja tarpeellisuutta. Eikö vähempikin riittäisi? On Facebookia, Instagramia, Twitteriä, WhatAppia, Linkedniä ja vaikka mitä!

Sen ymmärrän, että erilaisille sisällöille on omat kanavansa ja senkin, että eri kohderyhmiäkin on ajateltu, mutta löytynee noita jo vaikka mitä päällekkäisiäkin – onneksi en kaikista edes tiedä 😊

Itse käytän näistä vaihtoehdoista selkeästi eniten Facebookia. Se on kuulemma nykyään keski-ikäisten kanava, mutta tilastot sanovat Facen jossain vaiheessa jättäneiden teinien osittain palanneen sinne jo takaisin. Ehkä se joku nuorille suunnattu ei sitten ollutkaan niin hyvä, mene ja tiedä.

Myönnän, notkun itse aivan liikaa netissä ja myös siellä Facebookissa. En sentään kävellessä ja pyöräillessä, mitä monen näkee tekevän, mutta siis kotioloissa liikaa. Ihan kuin en saisi koneella olemisesta riittävästi jo työpäivän aikana 😊 Mutta on Facessa ja netissä yleensä hyviäkin puolia: vänkäämiset voidaan hoitaa heti tarkistamalla asia Googlesta – ennen asian sai tarkistettua vasta kotona tietosanakirjasta. Facen avulla tiedät, mitä ystäville, tutuille ja sukulaisille kuuluu – joskin puhelinsoitot ja tapaamiset ovat vähentyneet entisestään. Facen avulla on mahdollista löytää vanhoja tuttuja ja koulukavereita – näin kävi minulle tänään: luokkakaveri ala-asteelta löysi minut! Edellistä luokkakokousta varten saatiin Facen avulla tavoitettua iso prosentti luokasta, mutta ei häntä – nyt on yhteystiedot tallessa – sitä seuraavaa kokousta varten 😊

Hienoja heinäkuun viimeisiä päiviä toivotellen Stella (256)

Mieleenpainuvia kohtaamisia

Markkinoista ja muista kesätapahtumista piti vielä jokunen sana sanoa. Sen ihanan tunnelman ja erilaisten, ei ehkä niin jokapäiväisten ostosten lisäksi etenkin juuri tällaisissa tapahtumissa kohtaa monenlaisia ihmisiä. Niin kävi minullekin. Viime viikolta mieleeni jäivät etenkin nämä kaksi kohtaamista.

Markkinoilla piti kojuaan ulkomaalaistaustainen perhe: nuorehkot isä ja äiti, sekä n. kymmenvuotias lapsi. Tapasin heidät viime vuonnakin. Ihana, iloinen perhe, jolle markkinoilla kiertäminen ja sitä kautta elannon saaminen on elämäntapa, johon lapsi lienee ehkä jopa syntynyt. He jaksavat hymyillä, vaikka myynnillisesti päivä ei aina hyvä olisikaan. Tänä vuonna onneksi oli.

Toinen erityisesti mieleeni jäänyt oli keskustelu 95-vuotiaan rouvan kanssa. Hän kiirehti rollaattorinsa kanssa leipä- ja pullamyyjän ohi, hidasti minun kohdallani ja huokaisi hymyillen. ”Pakko laittaa silmät kiinni ja mennä lujaa noiden herkkujen ohi. Kun käy viittä vaille sataa, on kaikki herkut kielletty ja sitkeästi yritän pitää siitä kiinni”, naurahti rouva. Kehuin häntä ikäisekseen vetreäksi – sitä hän olikin. Muutaman sanan hän vielä rollaattoriajeluistaan kertoi ja jatkoi matkaa.

Etenkin tätä vanhaa rouvaa olen jälkikäteen miettinyt monta kertaa. Varmasti hyvät geenit, ehkä hyvät elämäntavatkin, mutta selvästi positiivinen elämänasenne on kantanut häntä näin kunnioitettavaan ikään. Hän selvästi nautti elämästä. Hänen kanssaan olisi ollut kiva rupatella pidempäänkin, mutta taas kerran muistin, miten paljon asenne ja elämänilo vaikuttaa – niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Sillä saa varmasti lisää aikaa omaan tiimalasiinsa 😊

Helteistä loppuviikkoa!

Stella (256)

Markkinoilla on tunnelmaa!

Markkinoilla ja etenkin kesäsellaisilla tunnelmaa ja kävijöitä riittää, etenkin, jos sää niitä hellii. Nyt helli. Olin nyt toisena perättäisenä kesänä apulaisena eräässä kahden päivän markkinatapahtumassa. Nyt olo on onnellisen väsynyt ja toimistotyöläisen lihakset kipeänä 😊 Hieno kokemus se taas kerran oli!

Tarjolla oli vaikka mitä: löytyi mansikkaa, perunaa, leipää, pullaa ja muuta valmista tai jonkin verran valmistusta vaativaa syötävää. Oli lelukojua, sekametelikojua, taidetta ja muuta käsityötä. Varmasti jokaiselle jotain, ainakin katseltavaksi asti, ellei jopa ostoksiin. Näin se tuollakin meni. Osa oli selvästi vain kiertelemässä ja nauttimassa siitä tunnelmasta, osa liikkeellä melko paksunkin lompakon kanssa tekemässä normaalista poikkeavia ostoksia ja tukemassa pienyrittäjiä ja itse tapahtumaa.

Jostain kumman syystä höyhenet ovat olleet elämässäni vahvasti läsnä jo jonkin aikaa, sekä livenä että kuvioinakin. Keväällä ostamissani sisustustyynyissäkin on painettu höyhen, vaikka en sitä mielestäni ostovaiheessa tajunnutkaan. Näillä markkinoillakin vaatekojujen tarjonnasta silmiini osui koko ajan kaksi erilaista hametta, molempien kuviona höyheniä – toinen lopulta lähtikin mukaani 😊 Edullinen ja tosi ilmavan kevyt, kylläkin lyhyt housuhameasu, mitenköhän osaa käyttää 😊 Ensi viikolla ainakin olisi sopivia kelejä tälle!

Fyysystäkin fyysisemmät työpäivät ovat nyt siis ohi. Erityisen hienoa on se, että kaikki onnistui hyvin ja myös myynti oli hyvä! Juuri ennen kotiinlähtöä istuimme markkinakahvilla torikahvilassa. Vieressämme vanhempi mies soitti haitaria. Tasainen ihmisvirta vaelsi ohitsemme kahteen suuntaan ja pieni puheensorina kaikui taustalla. Aurinko porotti, oli lämmin, mutta katoksen alla juuri sopiva. Mikä ihana hetki ja upeaa lopettaa työpäivät siihen!

Stella (256)

Montakohan ehtii ja jaksaa jouluun mennessä?

Olen monta kertaa maininnut lempivuodenajakseni kevään. Kyllä, edelleen pidän sitä ykkösenä, vaikka paljon hienoja asioita on muissakin vuodenajoissa. Eilen esimerkiksi käväisin mustikassa ja tänään tekaisin vihdan – kylläkin vasta toisen tälle kesälle. En ole lähtenyt merta edemmäs kalaan, vaan lähipusikosta olen käynyt vihdakset hakemassa. Ja pian on edessä sienestäjän kulta-aika 😊

Mutta, mutta, mutta…minussa taitaa asua isompi Tonttu, mitä olen kuvitellutkaan – tai ainakaan aiemmin myöntänyt. Tilasin nimittäin pari viikkoa sitten JOULUTONTTUJA poistomyynnistä – osa itselle, osa lahjaksi – ja nyt mietin, ehtisinkö ja jaksaisinko kutoa kuvan kuviolla olevia koristetyynynpäällisiä riittävästi ennen joulua 😆

Mistäkö tämä ajatus lähti? No. Viime viikonlopun kyläreissua vartenhan aloin hieman viime tipassa kutoa perheeseen syntyneelle vauvalle peittoa lahjaksi. Taistelin sekä aikaa että pitkää kutomistaukoa vastaan. Voitin ja sain peiton valmiiksi, kaksikin, sillä jossain vaiheessa silmiini osui tämä koristetyynyksi suunniteltu malli. Isoilla puikoilla ja tuplalangalla työ eteni joutuisasti ja pienellä reunavirkkauksella siitä sai sopivankokoisen peitoksi 😊

Lankaa jäi yli ja alekorissa oli vielä muutama kerä lisääkin, joten miksipä ei hyödyntäisi juuri opittua kuviota, etenkin kun into kutoa on ainakin hetkeksi näyttänyt palanneen! Ensin omalle sohvalle yksi tai kaksi, sen jälkeen katsotaan, löytyisikö jostain sopivaa lankaa sopivaan hintaan lisää ja pukinkonttiin…

Ensimmäinen on jo valmiina, toinen tulossa, joten hyvältä näyttää! Pienen puhalluksen sai kyllä aikaan mieheni, joka tokaisi, että ”minulla on joskus ollut tuollainen villapusero ja se oli kyllä hieno”….melkoisen suora vihjaus, joten pitänee sekin ottaa Tontun työlistalle – sukkia sinne jo lisättiin 😉 Onneksi edetään vasta heinäkuun puoliväliä, vaikka nopeasti tuntuu aika kyllä menevän – juurihan se juhannuskin oli!

Stella (256)