Nyt yllätin itsenikin

Kuva kertoo kaiken, mutta pakko avata sitä hieman, ette muuten voi päästä kärryille, mistä on kyse.

Toissapäivän päivityksessä kerroin, miten pimenevät illat saavat minut rauhoittumaan ja annan itselleni siihen luvan. Nyt voin kyllä todeta, että katin kontit! Olen suoraan sanoen itsekin aivan äimän käkenä ajatuksista ja ideoista, jotka eilen aivan salaman lailla päähäni iskivät: jatkaa eräät kesken jääneet opiskelut vihdoin loppuun. Eli hyvästi rauhoittuminen ja oma aika 😂

Tämä asia ei ole vielä tässä ajassa ehtinyt edetä ajatuksia ja pidemmälle, mutta se salama taisi iskeä ja osua, sillä asia oli uudelleen mielessäni heti tänä aamuna!

Nämä kyseiset opinnot keskeytyivät aikanaan henkilökohtaisista syistä. Yritin niitä parin vuoden jälkeen jatkaa, mutta silloinen parisuhde imi voimavarojani edelleen niin paljon, etten jaksanut loppuun asti silloinkaan. Manasin ja harmittelin, sillä kesken jäi kymmeniä opintopisteitä, joista puuttui vain joku osasuoritus. Ne jäivät loppujen lopuksikin tekemättä ja pari vuotta sitten tuhosin loputkin näihin opintoihin liittyvät materiaalit ja hautasin yhden unelmani. Loppuiäkseni.

Lopetin ja luovutin. Se tuntui kaikkein pahimmalta. Minä, joka yleensä yritän sinnitellä loppuun asti – vaikka viimeisillä voimillani – en siihen pystynyt. Päätin yrittää unohtaa koko asian, muuten hajottaisin pääni itseni syyllistämiseltä, ellen muulla.

Käänsin ajatukseni opiskeluvastaiseksi. Ihan vaan varmistaakseni, etten vaan ala miettiä niitä vanhoja menetyksiä. Tähän asti onnistuin. Eilen se ajatus sitten tuli….

Eikä se ollut pelkkä tähdenlento. En olisi miettinyt asiaa eilisen ja tämän päivän aikana yhä uudelleen ja uudelleen. Olisiko oikeasti nyt sen aika? Olisinko nyt valmiimpi, vaikka joutuisin aloittamaankin liki alusta? Luulen, että olen – kuuntelen sydäntäni – mutta taidan tehdä ennen etenemistä yhden asian: soitan ennustajakollegoilleni, koska haluan asiaan vielä vahvistuksen. Itse itselleni en tätä asiaa pysty luotettavasti katsomaan, mutta sinä voit soittaa minulle ja vahvistaa omia valintatilanteitasi.

Halusin kertoa tämän blogissani julkisesti. Nyt se on sanottu ääneen, silloin se toteutuu, eikö vaan 👍

Toinenkin oppi on tämän asian kanssa jo nyt tullut: MUISTA OLLA ITSELLESI ARMOLLINEN, anna itsellesi uusi mahdollisuus, ilman syyllistämistä ❤️ Niin minäkin ajattelin toimia nyt!

Strlla (256)

Elokuun pimenevät illat

Elokuu on jo miltei puolivälissä. Nopeasti tämä kesä taas kerran meni. Vaikka nautin auringosta ja lämmöstä, olen ollut viime päivien sateista ihan onnellinen. Tämän vuoden hellejakso oli minullekin liikaa.

Joka vuosi elokuun alkaessa mieleeni putkahtaa Juicen kappale Syksyn sävel….nyt on elokuu ja minä olen viljaa….

Perinteistä elokuuta minulle edustavatkin  maisemat viljapelloista, jotka odottavat puimista, mutta erityisesti nopeasti pimenevät illat ja yllätys, yllätys, niiden myötä myös kynttilät. Näiden kautta elokuu tuo minulle syksyn ja sitä kautta sisäistä rauhoittumista. Iltojen pimetessä annan itselleni luvan löhötä sohvalla ja lukea, vilkuilla TV:tä tai nettiä – tai olla tekemättä mitään ja nauttia vaan niistä kynttilöistä…

Keväisin mieleni on levoton, haalii ja ahnehtii tekemistä liikaakin. Rakastan kevättä ja kesää, mutta tavallaan tuo levottomuus ahdistaa. On tunne, että pitäisi koko ajan tehdä ja saada aikaiseksi jotain. Syksyllä olen itselleni armollisempi. Toivottavasti myös sinä itsellesi. Ei aina tarvitse suorittaa, joskus pitää vaan olla ja nauttia….

Stella (256)

Tuntuuko tutulta?

Mikään ei iske sua vastaan niin paljon kuin elämä.

Kuulin tämän eilen aamulla ajaessani töihin Radio SuomiPOPin toimittajan suusta. Hyvä, etten pysäyttänyt äkkinäisesti autoa tai tehnyt jotain muuta tyhmää. Tuo oli mielestäni osuva ja niin hyvin sanottu. En kuullut enää, millaista jälkipuintia tuo aiheutti, mutta kuulostaako tutulta?

Luulen, veikkaan ja väitän, että iloisin ja positiivisinkin ihminen tuntee joskus näin. Mikä muukaan se olisi kuin elämä, jonka jokin osa-alue takkuaa, jos jossain mättää. Vähän kuin oma mottoni elämän tarkoituksesta: Se on elämä itse.

En tiedä, mitä ajatuksia tuo aamulausahdus sinussa herätti, mutta minuun se tarrautui niin, että halusin lauseen tännekin tallettaa. En sitä sanatarkkaan muuten pian varmaan enää muistaisikaan…

Iloa viikonloppuusi – toivottavasti se sujuu ilman isompia iskuja!

Stella (256)

Varaäitinä oli ihanaa

Kuten olen kertonutkin, minulle ei koskaan siunaantunut omia lapsia. En tiedä, onko sillä vaikutusta vai ei, mutta en koe itseäni mitenkään erityisen lapsirakkaaksikaan. Kaikesta huolimatta lähipiirissäni olevat lapset pitävät minusta aika tavalla, välillä ihan ihmeteltävän paljon!

Mutta niin pitivät ne nuoretkin, joiden kanssa sain päivätyöni puolesta olla tekemisissä enemmän ja vähemmän tiiviisti puolen vuoden ajan. Ihanaa oli myös seurata heidän nuoruuden intoaan ja uusien kokemusten karttumista. Toimin heidän mentorinaan ja eräänlaisena äitihahmona: ohjeistin ja ohjasin, kiitin ja komensinkin 😊 Olen tarvittavissa paikoissa tiukka ja tarkka, mutta pyrin aina oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen. Taisivat hekin sitä arvostaa, sillä minuun luotettiin ja minulle avauduttiin. Erittäin, erittäin henkilökohtaisista ja vaikeistakin asioista. Olin toisinaan jopa hämilläni, mutta erittäin otettu tästä luottamuksesta, se tuntui hyvältä ja palkitsevalta ❤️ Olin kiitollinen!

En kirjoittanut tätä nostaakseni itseäni jalustalle tai kehuakseni toimintaani. Kerroin sen siksi, että te muutkin, jotka olette olleet vastaavissa tilanteissa, antaisitte ITSELLENNE ansaitsemanne arvostuksen ja kiittäisitte ITSEÄNNE aidosta ja vilpittömästä työstä / toiminnasta.

Näihin mietteisiin tällä kertaa…Soitellaan!

Stella (256)