Onko lapsettomilla enemmän aikaa käytettävissään?

En todellakaan tiedä, miksi ja mistä aihe lapsettomuus putkahti mieleeni – mutta yllätys, yllätys saunan lauteilla se päähäni iski. Olen tähän ”lapsettomilla on niin paljon enemmän aikaa” -toteamukseen törmännyt kyllä joskus, mutta en ainakaan ääneen sanottuna pitkään aikaan. Siksi hieman ihmettelen tätä ajatuksen ajoitusta.

No, onhan se totta, että minulla on vuorokauden 24 tuntia käytettävissä, jota eivät ihmislasten tarpeet syö – paitsi, jos ohjelmassani on sisarusten ja ystävien lapsiin tai kummilapsiin liittyvää toimintaa. Useimmiten ei ole, en valitettavasti ole ihan hirmuisen aktiivinen täti. Mutta silloin kuin annan aikaani, teen sen 101 %:sti. Ja tukena yritän olla silti, vaikka en aina fyysisesti läsnä olisikaan. Sitä rajoittavat jo välimatkatkin.

Minun perheessäni eläimet ovat olleet minun lapsiani, joille jaetaan sitä hellyyttä, jota omat lapseni olisivat saaneet. Kyllä sen niistä huomaakin, että ovat ehkä hieman normaalia hemmotellumpia eläimiä 😊

Mutta se ajankäyttö. Se ei todellakaan ole niin suunnitelmallista ja järkevää kuin mitä lasten kanssa olisi pakkokin olla. Lisäksi ne kuuluisat ”elämän pienet ilot” eivät ehkä ole samoja kuin lasten kanssa. Suht rauhallinen kahvihetki aamun lehden parissa on minulle likimain itsestäänselvyys – suurimmalle osalle pienten lasten äideistä se ei sitä ole. Tunnustan, että ihan joka aamu en sitä kyllä osaa riittävän korkealle arvostaa.

Olen itse parhaimmillani pienessä kiireessä ja paineen alla, ja ns. liika aika tekee minusta ennemmin saamattoman ja laiskan kuin tehotytön. Sitä kiirettä ja painetta lasten kanssa varmasti löytyy, ja melkoisia tehotyttöjä äidit usein ovatkin! Jos he potevat huonoa omatuntoa tekemättömistä töistä, niin sitä samaa teen minäkin – mutta huono omatuntoni on kyllä paljon perustellumpaa 😆

Lapsettomuus oli minulle vielä viitisen vuotta sitten melkoisen kipeä paikka. Nyt olen siihen jo sopeutunut ja pystyn vain toteamaan ilman itsesäälissä pyörimistä, että jostain syystä näin vaan nyt oli tarkoitettu….

Näillä sanoilla tsemppiä meille kaikille – niin perheellisille äideille kuin lapsettomillekin! Meillä kaikilla on omat haasteemme elämässä, yritetään muistaa se 😊

Stella (256)

Ilon ja onnellisuuden juhlaa tiedossa

Tähän viikkoon on mahtunut paljon kaikenlaista. Monenlaisia tunteita ja tapahtumia niin itselle kuin lähipiirillekin. Ystävieni elämässä on ollut alkuvaiheen syöpätutkimuksia, silmäleikkauksia ja hautajaisia, monenmoisia, lähinnä ei niin kivoja ja iloisia tapahtumia. Olen elänyt niissä mukana parhaani mukaan.

Huomenna saan itse osallistua onneksi iloisempaan tapahtumaan, hääjuhlaan. Tämä pari on mennyt hiljaisuudessa naimisiin jo aiemmin, mutta halusi juhlistaa asiaa myös lähipiirin ja ystävien kanssa. Mekin saimme kutsun, se oli yllätys, iloinen sellainen.

En tiedä huomisen ohjelmasta tarkemmin mitään, mutta odotan iloista, vauhdikasta ja varmaan melko riehakastakin päivää ja iltaa. Kutsun perusteella oletan, että ihan perinteiset häät nämä eivät ole 😊 Musiikkia on luvassa, onneksi, joten tanssimaan pääsen! Edellisestä kerrasta onkin jo aivan liian kauan.

Oikein odotan huomista – saa nollata tämän viikon ja päättää sen positiivisuudella ja rakkaudella ❤️ Hyvää viikonloppua Sinullekin!

Stella (256)

Kesäkassillinen apteekin voimapillereitä

Menin kuin meninkin loppujen lopuksi sinne lääkäriin. Aikani oli maanantaina puolenpäivän kieppeillä, joten olo oli viikonlopun jäljiltä vielä melkoisen hyvä.

Kanta-asiakaskorttia en vielä ole saanut – en kyseiseen lääkäriin, enkä apteekkiin – mutta eipä tuo lääkäri enää juurikaan tentannut vaivojani, eikä kyseenalaistanut oireitani. Enpä enää taida ollakaan ainoita, jotka samasta paikasta samantyyppisen oireiden vuoksi vierailevat….

Se aika olikin ihan hullua. Kyseenalaistin jatkuvasti täyspäisyyteni, kipukynnykseni, oireeni ja kaiken! Olin kyllä tosiaan välillä menettää järkeni, sekä jatkuvan sairastelun että asian kanssa yksin olemisen vuoksi.

Surullista, mutta ironisesti minun kannaltani ilahduttavaa, että meitä on nykyään samalta työpaikalta muitakin samoista vaivoista kärsiviä. Jos olen luulosairas tai hullu, en onneksi ole ainakaan ainoa, minulla on kohtalotovereita 👍

En väitä, että nykyinen työpaikkani olisi täysin ”mätä”. Minä vaan olen nykyään jo niin herkistynyt – kiitos aiempien rakennusten – että en kummoisia heilahteluja mm. ilmanvaihdossa tarvitse.

Lähdin apteekista melkoisen kesäkassillisen kanssa oireitani parantelemaan. Aavistelin oikein, kuuria ei tullut. Lääkäri totesi, että eiköhän me oireiden mukaisella hoidolla nyt mennä ja kirjoitteli reseptin poikineen. Minä sanelin mitä tarvitaan ja hän kirjoitti 😊

En tietenkään pidä siitä ja on mielestäni ”syvältä”, että joudun kiskomaan pillereitä ja suihkeita pystyäkseni käymään töissä. Mutta juuri nyt en jaksa siitä sen enempää murehtia, sillä oloni on parempi, vaikkakaan ei vielä mikään loistokas. Parempaan päin kuitenkin, ainakin nyt 😊

Stella (256)

Kun sairastat, etkä voi sille itse oikein mitään

Luulen, että melko moni blogini lukijoista pystyy samaistumaan tämän päivityksen fiilikseen – aivan liian moni. Itseäni harmittaa ja kiukuttaa taas tällä hetkellä olotila, joka itsessäni vallitsee. Tunnen itseni väsyneeksi ja sairaaksi, vaikka en varsinaisesti kipeä olekaan. Tai olen, mutta en perinteisessä mielessä. Kärsin nimittäin sisäilmaongelmista.

Oireet alkoivat HETI kesälomalta palattuani. Olin niin pettynyt! Luulin ensin, että kroppa kiukuttelee vain sitä vastaan, etten enää ollutkaan pääosaa hereilläoloajastani ulkotiloissa. Varmasti sekin vaikuttaa, mutta niin vaikuttaa sekin, millaisissa sisätiloissa olet…

Tämä mennyt viikko oli vielä pahempi. En jaksanut iltaisin tehdä oikein mitään. Taaskaan. Päivä päivältä väsymys kasvoi ja olo muuttui sairaammaksi. Onko siis ihme, että huushollissa tuntuu olevan suursiivouksen paikka vähän väliä. On kai, kun ylläpito on miehen vaihtelevan siivousinspiraation ja oman heikon viikkojaksamisen varassa.

Sitten koitti viikonloppu. Perjantai-ilta oli jo niin karmea, että päätin tilata ajan lääkäriin. Oletin kai vieläkin, että lisääntynyt sisälläolo on vaan laukaissut poskiontelotulehduksen ja muita vaivoja. Aamulla tilasinkin ajan maanantaille, nyt olen jo kahden vaiheilla, menenkö sittenkään. Oloni on nimittäin nyt sunnuntai-iltana jo jotain aivan muuta! Luultavasti menen, vaikka en tiedäkään, onko siitä mitään apua. Lääkekuuria nimittäin tuskin antavat, ja muu lääkitys taitaa olla jo aika tapissa.

Te kohtalotoverit ymmärrätte minua enempää selittelemättä. Käyn aiheesta taas sen verran kierroksilla, että joudutte varmaan tämän saman aiheen jatko-osan eteen ihan lähipäivinä…

Hyvän olon viikkoa toivoen ja toivottaen

Stella (256)

Elämäni paras taikina

Noin kaksi viikkoa olen makustellut suussani mustikkapullan makua ja moneen kertaan ääneenkin sanonut, että pitäisikö tehdä….tänään oli sitten vihdoin se päivä, että pääsin suunnitelmista tekoihin!

Fiilisihminen kun olen, tuntui tämä houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin imurointi tai nurmikon leikkuu, jotka nyt sitten odottavat – ehkä huomista…Molempien asioiden siirtymiselle oli hyvä (teko)syy: imurinpussi taitaa olla tosi täysi ja vaihtopussit ovat vielä kaupassa….Ruohonleikkuuta siirsi ”tosi kylmä ilma ja kauhea tuuli” 😊

Olen mielestäni ihan kohtuullisen kätevä ja pätevä kokki ja leipojakin, mutta pullan leipojana en todellakaan anna itselleni kummoisia pisteitä. Aina ne on syötyä tullut, mutta leipomistauot ovat olleet pitkiä, koska edellisen yrityskerran tulos ei ole oikein itseäni tyydyttänyt. Joskus taikina on taistellut vastaan jo vaivaamisvaiheessa, toisinaan kohonnut taikina lässähtää käsittelyvaiheessa ja joitain kertoina mitään loppukuohkeutta ei uunikaan anna….

Mutta tänään tapahtui jotain kummallista, kaikki nämä vaiheet menivät kuin unelma! Jo vaivatessa huomasin, että taikinasta tulee hyvä, ja se nousikin hienosti – eikä lässähtänyt kun pullia pyörittelin! Uunissakin kohosivat vielä kivasti, enkä edes polttanut niitä 😆

Mustikka-rahkapullista tuli siis tosi hyviä – ja riittävät varmasti pariksi päivää kahdelle ihmiselle – ehkä jopa pakkaseen asti 😊 Eikä haittaa, vaikkei riittäisikään. Tämän onnistumisen jälkeen voi leipomisinto tulla vähän edelliskertoja nopeammin.

Mutta tärkeintä tässä oli onnistumisen ilo – eli yksi lisä sarjassamme elämän pienetsuuret ilot!

Stella (256)