Järki vai tunne

Tämän Järki vai tunne -probleeman kanssa painin jatkuvasti. Etenkin näin vuodenvaihteen tienoilla tulee mietittyä (järjellä) asioita ja mahdollisia lupauksia, joita voisi tehdä. Tunne-minäni tietää jo siinä vaiheessa, että voitto tulee taas, mukavuudenhalu tai joku muu fiilisosasto voittaa jälleen. Lopulta en siis juuri koskaan tee mitään uudenvuodenlupauksia.

Hyvä vai huono asia, riippuu keneltä kysyy. Mukavuudenhaluinen minäni luottaa aina siihen, että pystyn ilman erillisiä lupauksiakin tekemään hyviä korjausliikkeitä vuoden aikana. Osittain näin onkin, mutta nopealiikkeisen ja ajoittain lyhytjänteisen luonteeni vuoksi tiedän tällä lupaamattomuudellani vain helpottavani ainakin henkistä elämääni….huh, sentään sitä! Elän usein niin hetkessä, että jokin karkkilakkolupaus ja sen todennäköinen rikkoontuminen voisi hajottaa maailmani hetkeksi: en pystynyt siihen taaskaan. Kuulostaa hölmöltä, mutta minullahan on se lapsen mieli…

Olenkin oikeastaan päättänyt olla lupaamatta etukäteen mitään. Pessimisti ei pettyisi, mutta minähän en ole sellainen. Haluaisin ja haluankin nähdä kaikessa onnistumisia ja hyvää. Vaikeinta se on omalla kohdalla. Muita pystyn kyllä psyykkaamaan ja kannustamaan, hyvällä mielellä ja onnistuneesti – notkahdus voi tulla omalla kohdalla. Ei, en ole mitenkään katkera, lähinnä huvittunut. Ehkä itsensä kanssa on liian liki ja tuntee itsensä niin hyvin, ettei siihen vaan pysty. Sama koskee itselle ennustamista. Ei onnistu, kortit eivät näytä juuri mitään. Olen liian lähellä itseäni.

Pitäisikö tämän ympäripyöreän vuodatuksen jälkeen tehdä joku yhteenveto tai loppupäätelmä? Hmm….Carpe diem – Tartu hetkeen – älä suunnittele liikaa, päästä tunne mukaan, mutta pidä myös järki lähettyvillä!

Näillä ajatuksilla eteenpäin <3

Stella

Sattumaa vai kohtaloa?

Elettiin viime vuoden loppukesää. Kesälomat oli pidetty, karu paluu arkeen oli tapahtunut. Jostain syystä tuntui, että kaikki kaatuu päälle: työstressi, huolet raha-asioista ja yleinen välinpitämättömyys nostivat päätään. Kummallista matalapainetta oli ilmassa.

Minä, yleensä joka asiassa jotain positiivista näkevä ihminen aloin pyöriä jonkinlaisessa itsesäälissä. Outo olotila, joka ahdisti vielä vähän lisää.

Kun mikään ei kiinnostanut, kulutin iltani Internetin ihmeellisessä maailmassa surffailemassa kaikenlaisilla sivuilla.

Sitten eräänä elokuisena iltana se tapahtui. Silmiini osui ilmoitus: “Etsitään ennustajia ja selvänäkijöitä”. Luin tekstin ainakin kymmeneen kertaan, tärisin ja hihkuin, SE OLI SIINÄ!!! Uusi, avoin ovi oli edessäni. Olin löytänyt jotain, mitä olin (tietämättäni) etsinyt jo pitkään.

Pian alkoikin tieni neuvonantajana ennustaja24.fi-palvelussa. Tämä alkumatka on ollut juuri niin upeaa ja huikeaa kuin loppukesällä ajattelinkin. On hienoa kuunnella asiakkaita ja jutella heidän kanssaan. Jakaa iloja ja suruja, ratkoa ongelmia ja auttaa valintatilanteissa – niin korteista katsoen, omista kokemuksista vinkkejä hakien kuin vaistollakin.

Sattumalta sen löysin, mutta kohtalona sitä pidän. Mutta miksi juuri tuolloin? Siksi, että osasin arvostaa asiaa enemmän, koska olin tuolloin melko syvissä ja mustissa vesissä itse ja etsin valoa.

Tämä ihana flow kantoi minut läpi pimeän ja sateisen syksyn, eikä taantumista näy. Teen työtäni ilolla, sekin kertoo, että näin piti tapahtua. Onneksi kohtalo otti ohjat tuona hetkenä käsiinsä.

Asiakkaan kiitos ja helpottunut ääni antaa lämpöä sydämeen ja uusia voimia myös itselle. Ihanuutta!

<3
Stella