Hyvää Joulunaikaa!

Nyt se alkaa olla jo tosi lähellä! Nimittäin joulu, josta minäkin olen enemmän ja vähemmän hössöttänyt jo pitkin syksyä. Musta joulu tässä osassa maata tällä kertaa. Edes pikkiriikkinen valkoista olisi tehnyt terää, mutta näin näemmä tällä kertaa…

Auto kurvasi pihaan tänään iltapäivällä ja seisoo siinä ainakin kaksi vuorokautta, ehkä jopa kolme. Näin päätin 👍 Ja jos astun ovesta edes ulos, niin sallittakoon se vain, jos päätämme lähteä happihypylle eli kinkunsulatuskävelylle 😊 Eli nyt haluan valloittaa sohvan ja vaan nauttia! Pientä hääräilyä tuossa keittiön puolella vielä on, mutta jouluateriaan on vielä aikaa yllin kyllin, joten ei hätää, eikä paniikkia. Muutama ei-jouluun-liittyvä hommakin on rästissä, mutta nekin saavat odottaa ihan rauhassa – ovathan ne myöhässä jo nyt 😆

Ajatuksissani ovat nyt eritoten ne läheiset ystäväni, joiden joulua varjostaa suru ja murhe. Ikävä kyllä heitä on tänä vuonna aivan liian monta 😢 Niin heille kuin myös Sinulle rauhallista, rakkaudentäyteistä ja rentouttavaa joulua!

”Keskelle talven pimeän tunsin sen hiljaa hiipivän, sytytti lyhdyt ja Joulun valot, valaisi pellot, polut ja talot”

❤️ Stella (256)


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *