Hyvää Ystävänpäivää!

Ystävänpäivän vietolla on erittäin pitkät perinteet. Alunperin perinne on saanut alkunsa antiikin Roomasta ja levinnyt sitä kautta pikkuhiljaa muualle Eurooppaan. Englantiin ja Ranskaankin jo 1300-luvulla. Moni varmaan yllättyi siitä, ettei ystävänpäivän alkuperämaa olekaan Yhdysvallat!

Suomessa ystävänpäivää on vietetty 1980-luvulta lähtien, virallisemmin kalenterimerkittynä päivänä reilut 20 vuotta. Meillä juhlinta poikkeaa alkuperäisestä ja monen maan viettotavoista lähinnä niin, että Suomessa muistetaan ystäviä, työkavereita ja tuttuja, monessa muussa maassa ystävänpäivä on selkeästi rakastavaisten päivä.

Suomessa kyseisen päivän juhlinta on siis vielä nuorta, mutta en itse edes muistanut, että näinkin pitkä on historia Suomessakin. Näin se aika rientää! Nämä em. faktat löysin Wikipediasta. On tässä nettiajassa näitä hyviäkin puolia. Minun ikäpolveni on selannut tietosanakirjojakin, mutta on tämä tiedonhaku nykyään helppoa! Runsaudenpula ja lähdetietojen oikeellisuuden arviointi lienevät ne isoimmat pulmat.

Ajattelitko sinä muistaa ystäviä ja muita lähimmäisiä tänään jollain erityisellä tavalla? Minä päätin viedä työmaan kahvihuoneeseen jotain pikkumakeaa ja laittaa muutamille ystävilleni tekstiviestin (kortit jäivät taas lähettämättä…) ja lopuille yhteisen tervehdyksen Facebookin kautta. Siinä on minun ystävänpäivän viettoni 14.2….

….sillä ystävänpäivähän on joka päivä, muistakaamme se! Itsekin sain tämän ihanan kortin jo kuukausi sitten. Lähettäjänä oli pitkäaikainen ystäväni. Hän ei olisi kuulemma voinut osuvampaa korttia minulle löytää ja halusi laittaa sen heti postiin ❤️ Eikö olekin ihana kortti ja ihanasti sanottu ❤️

Stella (256)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *