Keskikesä lähestyy

Aika menee jälleen kuin siivillä. Eilen havahduin siihen, että viikon päästä ollaan jo juhannuksessa, kesän taidekohdassa. Toisten mielestä kesä alkaa vasta siitä, ehkä minäkin pyrin kääntämään ajatukseni nyt samoin.

Juhannuksesta alkaa myös kesälomani, voisi sanoa perinteiseen suomalaiseen tapaan. Kuten niin monessa muussakin työpaikassa, myös meillä hiljenee heinäkuuksi. On toki niitäkin, joissa sesonki vasta alkaa ja heinäkuu on kielletty lomakuukausi. Monena vuonna olen minäkin katkaissut lomani heinäkuun tapahtumien vuoksi ja saanut tehdä erilaisen työviikon, yleensä silloin ulkona.

Tänä vuonna katko tulee myös, mutta vain parin päivän verran ja ne päivän menevät suurimmalta osin toimistolla. Toivottavasti ilmastointia ei ole katkaistu!

Juhannus- ja lomasuunnitelmien lista näyttää melko tyhjältä. Tuttua kotinurkissa möllöttelyä ja lähinnä vain toiveita siitä, että jotain tekemättömiä juttuja tulisi loman aikana tehtyä. Mutta on tiedossa yksi normaalista arjesta poikkeava konsertti ja yksi vähän pidemmän ajomatkan reissukin, johon olen lupautunut kuskiksi. Mutta ne ovat vielä edessä, ensi viikko pitäisi jaksaa vielä siellä töissäkin 😊

Stella (256)


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *