Leikki ja lapsenmielisyys kehiin

Taisin ainakin blogini alkuteksteissä, ellen myöhemminkin, kirjoittaa omasta lapsenmielisyydestäni. Kissojeni koheltaminen ja Linda Liukas palauttivat tämän mieleeni, joten siitä kirjottelen tänään 😊

Usein sanotaan, että aikuiset ovat turhan vakavia. Mielestäni se on juuri näin. Ei osata hassutella ja hullutellaan enää lainkaan. Yleistän, sillä onhan heitä, mutta liian vähän 😊 Ja onhan noita ”koheltajia”, mutta en tarkoita sellaista, vaan asioita, joita tehtiin lapsena, joille naurettiin lapsena, joista löydettiin iloa lapsena. Eikä aina kyllä kiinnosta, mutta juuri silloin piristystä todennäköisesti eniten kaipaisi.

Linda Liukas on kolmekymppinen suomalainen lastenkirjailija ja ohjelmoinnin perusteiden opettaja. Hän huokuu koko olemuksellaan lapsenmielisyyttä. Ilmankos hänen kirjansa ovat olleet huippusuosittuja ympäri maailman! Hän osaa edelleen asettua lapsen asemaan niin hyvin, että elättää sillä itsensä. Häntä kuunnellessa ei voi olla myrtsi tai pahalla päällä – Linda hymyilee koko ajan ja äänessä on jotain jekkumaista, lapsenmielistä. Ylipirteä ihminen, voisi joku kuvailla, itse todennäköisesti ylivakava ihminen 😊

Nuorin kissoistani on alle vuoden, pentu siis vielä. Kaikkein uteliain, tekevin ja menevin niistä kaikista kissoista, joita minulla on ollut! Niistä touhuista saisi oman blogin (joku sitä jo ehdottikin), sen verran ehtiväinen on…Vanhempi, pian viisivuotias kollipoika seurailee touhuja sivusta. Laiska kuin mikä! Olen luullut, ettei piittaa nuorimmaisen touhuista lainkaan, mutta hah, tarkkana kuin porkkana on oltu!

Yhtenä päivänä nimittäin nuorimmainen oli taas levitellyt lankakeriä ja pyöritellyt puikkoja lattialla. Myöhemmin kuului samoja ääniä ja menin jo torumaan, kunnes näin, että siellä olikin kollipoika tekemässä samoja juttuja, mitä nuorempi aiemmin! Kollipoika oli seuraillut ja alkoi lapsettaa sitäkin 😊

Toinen esimerkki siitä, että kyllä vanha koira (tässä tapauksessa kissa ja ihminen) voi oppia uusia temppuja on herkkutikkujen anelun taito. Pikkuinen istuu kuin koira takapuolellaan, etutassut ylhäällä namipalaa ruinaten. (Tätä on edeltänyt namikaapin oven paukuttelu tai kaapissa istuminen merkiksi siitä, että namia kaivataan….) Vanhempi on saanut samat herkut tasapuolisuuden nimissä tuolilleen, on kuitenkin nähnyt, että toinenkin niitä saa.

Kollipoikapa yllätti yhtenä päivänä ja hyppäsi tuoliltaan maahan – istumaan takapuolelleen ja nosti tassunsa ylös! Oppi siis opettamatta uuden taidon/tempun! Ja selvästikin oli ylpeä itsestään, ja ihan aiheesta.

Meidän ihmistenkin on halutessamme mahdollista muuttua ja tehdä juttuja, joita yleensä ja useimmiten lapsena on opittu ja tehty. Mitä esimerkiksi? Lähipäiviksi luvataan tosi kylmää säätä, mutta jäälyhtyjen teko, piruetit luistimilla, lumienkelit saunasta tai ilman ja pulkkamäkeen meno tai sisällä kivat askartelut ovat esimerkiksi sellaisia pikkujuttuja, joita tässä hain takaa. Ei kaikille jokapäiväisiä juttuja, pientä hassuttelua, hyvää mieltä, iloa ja naurua. Ei kun kokeilemaan!

Ihanaa pakkasviikonlopun jatkoa! Stella (256)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *