Levollisuutta ja iloa omaankin mieleen

Viime aikoina on ollut oikein syksyn ankeuttajakelit. Ainakin minun mielestäni. Vettä, pilvistä ilman aurinkoa, pimeää, vettä, pilvistä, pimeää – ja nyt vielä päälle oikein syysmyräkkä, jonka luvataan jatkuvan viikonlopulle asti. Se ei ole minun mieleistäni syksyä, ei. Ja hups, kellojakin siirretään, pimenee entisestään 🙄

En vielä ole päässyt siihen moodiin, että nauttisin tästä pimeydestä ja siitä, että ulkona vellova keli antaisi jopa luvan kanssa olla möllöttää sohvan nurkassa kutimien kanssa tai olla tekemättä mitään. Ei vielä, sillä ainakin pari kertaa haluaisin päästä kirmaamaan sienimetsään ennen ensilunta ja mahdollista talven tuloa.

Tällä hetkellä taidan haluta vaan kiukutella pimeyttä vastaan 😊 Sitä jokavuotista, mutta mikä kuitenkin jokaikinen vuosi muka silti yllättää. Tämä on pakollinen välivaihe kohti sitä, että pian osaan nauttia tekemättömyydestä ilman huonoa omatuntoa, myrskytuulen tuiverruksesta nurkissa sekä kynttilöiden ja muiden valojen tuomasta tunnelmasta ja lisävalosta tähän pimeyteen.

Lisävaloa sain onneksi tänään ihanista puheluista, joita ennustuslinjalle sain. Koin, että monessa puhelussa minusta oli apua ja pystyin antamaan tukea ja voimaa uskoa kaikesta huolimatta iloon ja muuhun hyvään. Viime päivinä ennustaja24.fi-palvelussa on ollut jälleen ilmaisminuutteja jaossa. En tiedä, kuinka kauan jatkuvat, joten jos yhtäänkään kiinnostaa, kannattaa ne pikaisesti hyödyntää 👍

Ihanaa loppuviikkoa! Ja muistakaa siirtää nekin kellot sunnuntai-aamuna, jotka eivät automaattisesti siirry 😊

Stella (256)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *