Mustarastas tuo kevään

Aamumörkökin saa aamuisin hymyn huulilleen, kun mustarastas luritteluineen on saapunut. Näin kävi taas minullekin. Mustarastaat ovat saapuneet, joten luontokalenterini mukaan on siis kevät 😊

Alkuviikolla kuulin tänä vuonna ensimmäisen kerran tätä ihanaa laulua! Vielä laulaja ei ole löytänyt ”omaa” puutaan – on nimittäin jo monena vuonna harrastanut aamulaulujaan läheisen kuusen latvassa. Ehkä juuri se yksilö ei ole vielä palannut kotikonnuilleen, toivottavasti pian löytää oman puunsa!

Tämän ”meidän” rastaamme kanssa olemme silloin tällöin hassutelleet ja laittaneet sen matkimaan ääniämme. Siinähän laulurastas on melkoinen mestari nimittäin. Tulee titityytä ja vaikka millaisia sävelkulkuja – kokeilkaa vaikka, jos on mahdollisuus! Viheltelemme erilaisia ääniä. Hetken lintu miettii ja toistaa sen. Uskomatonta, mutta totta! Todellinen matkijalintu siis.

Naurattaa myös sen ”hermostuminen” jossain vaiheessa, jos me innostuimme liikaa. Joko tarjoamme linnun mielestä vääriä sointuja tai muuten vaan olemme ärsyttäviä kilpailijoita. Tuolloin linnun vastaus tulee nimittäin selkeästi ärsyyntyneellä äänellä. Viimeistään siinä vaiheessa annamme sen jatkaa omia touhujaan.

Olen onnekas, sillä asun keskellä lintujen kevätmuuttoreittiä. Vielä on matkaa siihen, että aamut ovat täynnä korvia huumaavaa meteliä. Konkreettisesti silloin maailma on täynnä keväästä nauttivien lintujen ääniä soidinmenoineen. Sitä odotellessa 😊

Stella (256)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *