Kumpaa sutta ruokit?

Susiunet katosivat, ainakin toistaiseksi. En edellistä blogipäivitystä kirjoittaessani enää muistanutkaan, että hieman aiemmin olin miettinyt, mistä löytäisin Facebookissakin usein kiertäneen intiaani-ajatelman.

Nyt susiunien jälkeen se yhtäkkiä pompsahti taas mieleeni.

Sinäkin olet varmaan tämän lukenut, ehkä useaankin kertaan. Se ei haittaa, lue nytkin! Tästä saa joka kerta ajateltavaa…

…eli tarina vanhan cherokee-intiaanin ja hänen lapsenlapsensa keskustelusta:

Vanha cherokee-intiaani kertoi eräänä iltana lapsenlapselleen ihmisten sisällä tapahtuvasta taistelusta. Hän sanoi: ”Poikani, meidän kaikkien sisällä taistelee kaksi sutta.

Toinen on Paha. Se on kiukku, kateus, mustasukkaisuus, suru, katumus, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, inho, alemmuudentunne, valheet, väärä ylpeys, ylemmyydentunne ja ego.

Toinen on Hyvä. Se on ilo, rauha, toivo, tyyneys, nöyryys, lempeys, hyvänsuopuus, empatia, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.”

Lapsenlapsi mietti hetken ja kysyi sitten: ”Kumpi susi voittaa?”

Vanha cherokee vastasi tähän: ”Se, jota ruokit.”

Tämä löytyy Christopher K. Germerin kirjasta Myötätunnon tie.

Näillä herättävillä ajatuksilla kohti syyskuun puolivälin viikonloppua!

Stella (256)

 

Alitajunta työskentelee unissani

Olen nukkunut noin viikon verran todella levottomasti. Olen (kuulemma) noussut monena yönä istumaan ja höpissyt kaikkea enemmän ja vähemmän selkokielistä, potkinut, heittelehtinyt jne.

Viime yönä näin ainakin neljään otteeseen unta susista ja havahduin niiden ulvomiseen. En ole täysin varma, näinkö unta, vai ulvoivatko koirat jossain lähistöllä. Toisaalta mieheni on yleensä herkkäuninen erilaisten äänien suhteen, eikä hän ollut kuullut mitään poikkeavaa. Todennäköisesti näin siis unta…

Jos luit edellisen päivitykseni, päädyt varmaan samaan kuin minä: kehoni ja mieleni työstävät nyt paljon kaikkea. Keskeneräisiä ja päätöksiä tai muutoksia vaativia asioita on niin kotona kuin työpaikallakin. Päivät eivät ”riitä”, joten jatkan näemmä niiden puimista öisin. Toivottavasti menestyksekkäästi, eivätkä levottomat yöni ole turhia 😊

Jos susiuniet todella olivat unta, asiat tulevat järjestymään. Osassa unista aluksi hieman pelkäsin, mutta sitkeästi jatkoin (yllätys, yllätys mikä paikka) metsässä kulkemistani, tarkkaavaisena kylläkin ja kohtasinkin suden.

Siihen viimeisin susiuneni loppui, mahtaako ratkaiseva jatko-osa tulla ensi yönä?

Ihanaa viikon jatkoa, kohti syyskuun puoliväliä jo mennään!

Stella (256)

Kun ei tunnu olevan riittävästi aikaa

Päivät ja kuukaudetkin tuntuvat vilahtavan ihan silmissä. Nukkumaanmenon aika tuntuu miltei joka päivä olevan edessä aivan liian nopeasti. Tuntuu, etten ehdi tehdä juuri mitään, mitä piti tai olisin halunnut tehdä. Tällä hetkellä haluaisin eniten metsään sienikorin kanssa, mutta…

…jälleen kerran se riittämättömyyden tunne. Tunne, että olen vähän onneton, kun en saa aikaani riittämään. Myönnän, ajankäyttöni voisi olla vapaa-ajalla tehokkaampaa, mutta tarvitseeko ja kuuluuko sen olla sitä eli suorittamista aamusta iltaan?! Mielestäni ei. Teemme liian usein ne päivän pakolliset tehtävät sekuntikellon kanssa, ei sitä tarvitse 24/7 tehdä, eihän?

Samaa mieltä tuntuu olevan psykologi Emma Seppälä Helsingin Sanomien haastattelussa: ”Saat enemmän aikaan tekemättä mitään”, toteaa Seppälä ja jatkaa: Ihmisen mieli tarvitsee taukoja, sillä inspiraatio ja uudet näkökulmat syntyvät rentoutuneessa joutilaassa tilassa.

Edellinen oli napattu TTT-lehden artikkelista, joka käsitteli työpaikkojen kahvitaukojen ja muiden ns. tekemättömien hetkien merkitystä. Artikkelissa muistettiin mainita myös työpäivien aikaisen rentoutumisen vaikutus vapaa-ajan laatuun.

Tiedän, että riittämättömyyden tunteeni juontaa tällä hetkellä pitkälle tuohon edeltävään. Työpäivän aikaiset taukoni eivät ole palauttavia. Ne ovat hätäisiä ja teemme töitä silloinkin…YRITÄN muuttaa tätä jatkossa, mutta useinkaan se ei ole omissa käsissä, valitettavasti.

Ugh. Olen puhunut 😊 Kiitos, helpotti ainakin vähän! Ei ollut tarkoitus avautua kuin kaivonkansi, mutta menköön, ajattelemisen aihetta saa varmaan tästäkin. Muistetaan huolehtia itsestämme!

Stella (256)

On onni omistaa ystäviä

Olen tiedostanut asian jo kauan. Olen etuoikeutettu ja onnellinen, sillä minulla on ystäviä, useita ystäviä. Monesti olen miettinyt, olenko sittenkin ”kategorioinut” heitä ystäviksi ns. liian löysin perustein. Aina päädyn samaan vastaukseen: En ole, he todella ovat ystäviäni.

Meillä ei ole mitään ystäväporukkaa, joka kokoontuisi yhdessä tai lähtisi porukalla jonnekin. Nämä ystäväni eivät oikeastaan edes tunne toisiaan. Nimeltä, mutta eivät oikeastaan muuten.

Minä olen se ”huono ystävä”, joka itse ottaa yhteyttä harvoin. Kaikki ystäväni kuitenkin tietävät, että olen täällä ja tavoitettavissa, autan aina kun on tarvetta ja voin.

Yksi näistä ystävistäni järjestää miehensä kanssa huomenna illanistujaiset lähimmille ystäväpariskunnille. Olemme kutsuttujen listalla. Hänelle taidan olla erityisen tärkeä, sillä olen kuulemma tärkein järkiystävä, mutta myös liian aikaisin menetetyn äidin osittainen korvike. Olen otettu näistä titteleistä.

Tämäkin työviikko on ollut raskas, mutta yritän asennoitua huomisiltaan fiksusti ja kaivaa kaikki pirteyden rippeet mukaan. Illasta tulee varmasti mukava, kunhan saamme ensin itsemme sinne asti.

Mukavan viikonlopun aloitusta myös sinulle!

Stella (256)

Ensin työ, sitten vasta huvi

Nostin eilen – lähinnä itselleni – yhden kortin Hyvän mielen korttien pakasta. Olisin kaivannut jotain piristävämpää kuin muistutusta hyvästä perehtymisestä asioihin ja pitkäjänteisyydestä. No, kortti jäi tuohon pöydälle.

Tänään kotiin tullessani se selvästi huusi kaveria itselleen ja nostin toisen kortin. Ja kappas, nousihan sieltä se ns. mukavampi kortti, muistutus siitä, että elämä on seikkailua.

Suoraan sanoen vähän hymyilytti. Kyllä se siis vaan uskottava on, että ensin työ, sitten huvi, oli se kuinka vastenmielinen ajatus sillä hetkellä tahansa. Ja minulle jos kenelle muistutus hyvästä keskittymisestä ja pitkäjänteisyydestä oli varmasti ihan kohdillaan.

Työ ja huvi, järki ja tunne. Molempia tarvitaan vastapainona toiselleen. Kumpikin on tärkeä osa elämäsi polkua, osa sitä elämäsi seikkailua. Nautitaan niistä molemmista. Tuskin arvostaisimme sitä itselle mieluisampaakaan aina niin paljon, jos sitä toista puolta ei olisi lainkaan.

Näillä mietteillä kohti elokuun viimeisiä päiviä!

Stella (256)

Kiitos kuluneesta vuodesta!

Jos nyt oli vuosipäivä siitä, kun anoppini lähti, osuu niitä elokuulle yksi toinenkin. Olen nimittäin aivan näinä päivinä toiminut ensimmäisen vuoteni Ennustaja24-palvelussa. Kiitos juuri Sinulle tästä vuodesta, toivottavasti pysyt mukanani matkassa myös jatkossa! Tämä vuosi on antanut ja opettanut paljon – en mistään hinnasta antaisi sitä pois.

Olen keskustellut monien ihanien ihmisten kanssa ja kuullut vaikka minkälaisista elämäntilanteista ja taustoista. Eniten ovat tietysti lämmittäneet hetket, jolloin jo puhelun aikana ihmiset ovat kertoneet saaneensa avun ja ne, jotka uudelleen soittaessaan kertovat saaneensa ratkaisevan neuvon. Mutta ihan he kaikki, joiden kanssa olen keskustellut, ovat olleet tärkeitä, olisin halunnut pystyä auttamaan kaikkia!

Koska teen tätä sivutoimisesti, en valitettavasti ole aina tavoitettavissa. Tähän vuoteen on mahtunut myös monia kausia, jolloin olen ollut todella huonosti puhelimen päässä. Ne ovat olleet aikoja, jolloin olen kokenut, etten ole voinut laittaa itseäni täysillä peliin. Haluan antaa Sinulle kaiken avun, mitä korteillani, vaistollani, tunteillani ja sydämelläni pystyn antamaan! Kun siis soitat ja saat minut kiinni, annan kaikkeni ❤️

Stella (256)

Ennustaja24-palvelun numero on 0700 8000 ja alanumeroni 256. Lue lisää palvelusta www.ennustaja24.fi.

Asioilla todella on tapana järjestyä

Anopin kuolemasta tulee näinä päivinä kaksi vuotta. Kovin montaa vuotta en valitettavasti ehtinyt häntä tuntea, mutta silti meistä tuli jo erittäin läheisiä. Hänen poismenonsa oli valtava menetys, mutta uskotteko, emme ole kertaakaan jossitellet, kuten monesti käy. Ei ole tarvinnut. Teimme kaiken sen jo hänen elinaikanaan, mikä pitikin ja mihin pystyimme. Vierailimme hänen luonaan usein. Paljon seuranpitoa, mutta kävimme paljon myös konkreettisesti auttamassa, etenkin viimeisten parin vuoden aikana.

Minun vanhempieni luona vierailimme tuolloin paljon harvemmin jo välimatkankin vuoksi, mutta he eivät niin paljon apua silloin tarvinneetkaan ja sosiaalinen puoli hoitui puhelimessa. Se oli silloin…nyt on toisin. Käynnit ovat moninkertaistuneet entiseen verrattuna, sillä nykyään apuamme tarvitaan aivan eri lailla.

Näihin molempiin esimerkkeihin liittyen olen kiitollinen ja iloinen, että apumme on otettu vastaan ja sitä on suoraan osattu pyytääkin. Vielä hienompaa on se, että olemme pystyneet auttamaan.

Mutta vasta jokin aika sitten huomasin sen, miten uskomattoman hienosti nämä auttamistilanteet eivät osuneet samaan ajankohtaan, vaan peräkkäin. Miten olisimme sen jaksaneet? Mutta juuri näinhän tämän tietysti pitikin mennä, sillä asioilla on todella tapana järjestyä oikealla, niille tarkoitetulla tavalla….

Stella (256)

Nyt yllätin itsenikin

Kuva kertoo kaiken, mutta pakko avata sitä hieman, ette muuten voi päästä kärryille, mistä on kyse.

Toissapäivän päivityksessä kerroin, miten pimenevät illat saavat minut rauhoittumaan ja annan itselleni siihen luvan. Nyt voin kyllä todeta, että katin kontit! Olen suoraan sanoen itsekin aivan äimän käkenä ajatuksista ja ideoista, jotka eilen aivan salaman lailla päähäni iskivät: jatkaa eräät kesken jääneet opiskelut vihdoin loppuun. Eli hyvästi rauhoittuminen ja oma aika 😂

Tämä asia ei ole vielä tässä ajassa ehtinyt edetä ajatuksia ja pidemmälle, mutta se salama taisi iskeä ja osua, sillä asia oli uudelleen mielessäni heti tänä aamuna!

Nämä kyseiset opinnot keskeytyivät aikanaan henkilökohtaisista syistä. Yritin niitä parin vuoden jälkeen jatkaa, mutta silloinen parisuhde imi voimavarojani edelleen niin paljon, etten jaksanut loppuun asti silloinkaan. Manasin ja harmittelin, sillä kesken jäi kymmeniä opintopisteitä, joista puuttui vain joku osasuoritus. Ne jäivät loppujen lopuksikin tekemättä ja pari vuotta sitten tuhosin loputkin näihin opintoihin liittyvät materiaalit ja hautasin yhden unelmani. Loppuiäkseni.

Lopetin ja luovutin. Se tuntui kaikkein pahimmalta. Minä, joka yleensä yritän sinnitellä loppuun asti – vaikka viimeisillä voimillani – en siihen pystynyt. Päätin yrittää unohtaa koko asian, muuten hajottaisin pääni itseni syyllistämiseltä, ellen muulla.

Käänsin ajatukseni opiskeluvastaiseksi. Ihan vaan varmistaakseni, etten vaan ala miettiä niitä vanhoja menetyksiä. Tähän asti onnistuin. Eilen se ajatus sitten tuli….

Eikä se ollut pelkkä tähdenlento. En olisi miettinyt asiaa eilisen ja tämän päivän aikana yhä uudelleen ja uudelleen. Olisiko oikeasti nyt sen aika? Olisinko nyt valmiimpi, vaikka joutuisin aloittamaankin liki alusta? Luulen, että olen – kuuntelen sydäntäni – mutta taidan tehdä ennen etenemistä yhden asian: soitan ennustajakollegoilleni, koska haluan asiaan vielä vahvistuksen. Itse itselleni en tätä asiaa pysty luotettavasti katsomaan, mutta sinä voit soittaa minulle ja vahvistaa omia valintatilanteitasi.

Halusin kertoa tämän blogissani julkisesti. Nyt se on sanottu ääneen, silloin se toteutuu, eikö vaan 👍

Toinenkin oppi on tämän asian kanssa jo nyt tullut: MUISTA OLLA ITSELLESI ARMOLLINEN, anna itsellesi uusi mahdollisuus, ilman syyllistämistä ❤️ Niin minäkin ajattelin toimia nyt!

Strlla (256)

Elokuun pimenevät illat

Elokuu on jo miltei puolivälissä. Nopeasti tämä kesä taas kerran meni. Vaikka nautin auringosta ja lämmöstä, olen ollut viime päivien sateista ihan onnellinen. Tämän vuoden hellejakso oli minullekin liikaa.

Joka vuosi elokuun alkaessa mieleeni putkahtaa Juicen kappale Syksyn sävel….nyt on elokuu ja minä olen viljaa….

Perinteistä elokuuta minulle edustavatkin  maisemat viljapelloista, jotka odottavat puimista, mutta erityisesti nopeasti pimenevät illat ja yllätys, yllätys, niiden myötä myös kynttilät. Näiden kautta elokuu tuo minulle syksyn ja sitä kautta sisäistä rauhoittumista. Iltojen pimetessä annan itselleni luvan löhötä sohvalla ja lukea, vilkuilla TV:tä tai nettiä – tai olla tekemättä mitään ja nauttia vaan niistä kynttilöistä…

Keväisin mieleni on levoton, haalii ja ahnehtii tekemistä liikaakin. Rakastan kevättä ja kesää, mutta tavallaan tuo levottomuus ahdistaa. On tunne, että pitäisi koko ajan tehdä ja saada aikaiseksi jotain. Syksyllä olen itselleni armollisempi. Toivottavasti myös sinä itsellesi. Ei aina tarvitse suorittaa, joskus pitää vaan olla ja nauttia….

Stella (256)

Tuntuuko tutulta?

Mikään ei iske sua vastaan niin paljon kuin elämä.

Kuulin tämän eilen aamulla ajaessani töihin Radio SuomiPOPin toimittajan suusta. Hyvä, etten pysäyttänyt äkkinäisesti autoa tai tehnyt jotain muuta tyhmää. Tuo oli mielestäni osuva ja niin hyvin sanottu. En kuullut enää, millaista jälkipuintia tuo aiheutti, mutta kuulostaako tutulta?

Luulen, veikkaan ja väitän, että iloisin ja positiivisinkin ihminen tuntee joskus näin. Mikä muukaan se olisi kuin elämä, jonka jokin osa-alue takkuaa, jos jossain mättää. Vähän kuin oma mottoni elämän tarkoituksesta: Se on elämä itse.

En tiedä, mitä ajatuksia tuo aamulausahdus sinussa herätti, mutta minuun se tarrautui niin, että halusin lauseen tännekin tallettaa. En sitä sanatarkkaan muuten pian varmaan enää muistaisikaan…

Iloa viikonloppuusi – toivottavasti se sujuu ilman isompia iskuja!

Stella (256)