Kyllä kroppa tietää

Pimeän alkaessa, viimeistään joulukuussa, kannan kilokaupalla satsumia kotiin. Syön niitä niin, että vatsani ilmoittaa vähemmänkin riittävän. Joulumässäilyjen jälkeen tulee appelsiinien vuoro. Sama juttu.

Usein käy niin, että jossain vaiheessa löydän jääkaapin perukoilta tai pöydän nurkasta pari ns. entistä hedelmää. Stoppi näiden tolkuttomalle syömiselle tulee yhtä salamana kuin himon alkaminenkin. Kroppa ilmeisimmin ilmoittaa vitamiinintarpeen alkaneen – ja ilmeisimmin myös sen, milloin normiruoka riittää täyttämään tarpeet.

Tällä hetkellä on porkkanan vuoro! En muista, milloin olisin porkkanoita ostanut tai syönyt muuta kuin pataruoassa lisukkeena tai olemattomana määränä keittojuureksissa. Nyt olen jo pari viikkoa ostanut niitä kilon kerrallaan!

Ihan satsumien ja appelsiinien menekkiä vastaavalla tahdilla en ole porkkanoita nyt syönyt, mutta eivät ole ehtineet onneksi pahenemaankaan. Positiivista on ollut myös huomata, että mieskin on porkkanapussilla vieraillut 😊 Ihan hyvä suunta siis, toivottavasti jatkuu ja repeetuaari vaan laajenee – meillä molemmilla.

Kyllä kroppa tietää -sarjaan kuuluu myös herne. Joo, voin syödä herneenpalon, maximissaan kaksi, mutta enää ikinä en niitä osta, koska ehtisivät pahenemaan. Sekin on aikanaan muutamaan kertaan kokeiltu. Hernekeittoa syön, tykkäänkin tosi paljon, mutta risotto ei vieläkään kuulu suosikkeihini. Lapsena jopa kaivelin herneet lautasen reunalle, yleensä maissitkin.

Syykin selvisi myöhemmin: olen allerginen herneelle! Liekö keitossa herne jo riittävän kypsää, mutta risotossa ei, en tiedä. Mutta kyllä kroppa näemmä tietää 👍

Stella (256)

Muutosvastainen vai en sittenkään?

Tein tänään erään testin ja yllätyin tuloksesta. En mitään Facebookin testiä, vaan sellaisen ihan ”oikean”, työelämään ja muuhunkin elämääni liittyviä arvoja mittaavan testin.

Luin tuloksen kertaalleen läpi – niiden sulattelu vaatii kyllä useamman lukukerran ja mieluiten keskittyen, mutta jo tällä ensimmäisellä kierroksella yllätyin etenkin yhdestä testin tuloksen osa-alueesta: Avoimuus muutokselle.

Olen likimain aina pitänyt itseäni melko muutosvastaisena. Ensimmäiset reaktioni etenkin äkillisesti ja yllättäen tulevaa uutta kohtaan ovat olleet (ainakin omasta mielestäni) usein todella negatiivisia. Olen lämmennyt niille hitaasti, osan asioista olen hyväksynyt vain pakon sanelemana. En siis todellakaan ole pitänyt itseäni ihmisenä, joka on positiivisessa mielessä avoin muutoksille.

Tämän päivän testi oli aivan eri mieltä. Sen mukaan olen todella vahvastikin muutosmyönteinen, jopa kaipaan ja haen niitä. Tulosten tarkemmassa analyysiosassa oli perusteluja ja esimerkkejä tällaisen henkilön toiminnasta. Ja kyllä, tunnistin minä sieltä itseni. En joka kohdasta, mutta monesta.

Yhtenä esimerkkinä oli vahva halu kohdata työssä haasteita. Se kyllä pitää paikkansa. Työni on melkoisen vaihtelevaa ja uutta tuntuu tulevan jatkuvasti niin paljon, ettei sen enempää ehdi, eikä jaksa edes kaivata. Usein on olo, että rauhoittuisi nyt hieman! Kun se hiljaisempi hetki joskus sitten tulee, olen melko pian malttamaton ja kaipaan ”äksöniä”, jotain uutta ja mieluusti jotain isoa uutta.

Kotioloissa olen kyllä samanlainen. Luulen, että haluan kovastikin omaa rauhaa ja tekemätöntä aikaa. Totuus on se, että jossain vaiheessa tylsistyn, ellei minulla olekaan mielekästä tekemistä. Sen kullakin hetkellä mielekkään tekemisen keksiminen vaatii kyllä usein miettimistä – useinkaan siivous tms. normaali kotiaskare ei mielestäni silloin ole sitä 😊

Testitulos oli tämän hetken tulos. Kymmenen vuotta sitten se tuskin olisi ollut samanlainen. Todennäköisesti olen osittain pakon sanelemanakin mennyt virran mukana ja osallistunut näiden vuosien aikana työelämän hurjaan koskenlaskuun ja vauhti on jäänyt päälle…

…Mikä on totuus, sitä en vielä keksinyt.

Näitä mietiskellen Stella (256)


Hyvää Naistenpäivää!

Oikein hyvää ja toivottavasti onnistunutta Naistenpäivää kaikille tasapuolisesti! Naistenpäivääkin on muuten juhlistettu jo yli 100 vuotta!

Itse en ole koskaan kuulunut niihin, joita esimerkiksi puoliso olisi 8.3. muistanut. No, en kyllä itsekään ole fanaattisimpia ”merkkipäivien” viettäjiä – ainakaan enää nykyään tai sitten enää nykyään en edes odota muistamista – joten tämä päivä on likimain yksi normaali päivä muiden joukossa.

Todennäköisesti olen vuosien mittaan vähän pettynyt ja sitä kautta luopunut muistamisten odottelusta. Kyllä varmaan jokainen ottaisi jotain pientä kivaa yllätyksenä vastaan, jopa minä. Mutta lähipiirissäni (muutkin siis kuin minä) asia on hoidettu muistamalla tarvittaessa itse itseään 😊

Yhden kerran muistan työmaalta, kun kaikki työpaikan naiset saivat ruusun yhdeltä uudehkolta miespuoliselta työntekijältä. Se oli ihana yllätys! Mutta varmaan tänäkin vuonna kahvihuoneessa nautiskellaan naisten toisilleen tuomia herkkuja. Onpahan meidän jokaisen naistenpäivän juhlinta sillä varmistettu 👍

Ja taidanpa kotimatkalla ostaa kukkakimpun itse itselleni ja toisen viikonloppuviemisenä äidilleni!

Iloista ja nauravaista Naistenpäivää toivottelee

Stella (256)

Järki-ihminen vai arkajalka?

Katselin sunnuntaina dokumenttia Challenger-sukkulan tuhosta. Olin nähnyt kyseisen dokumentin joskus aikaisemminkin, mutta silti katsoin sen yhtä häkeltyneenä nyt uudelleen. Olihan se todella järkyttävä tapaus!

Challenger oli yhdysvaltalainen avaruussukkula, joka tuhoutui reilu minuutti laukaisunsa jälkeen tammikuussa 1986. Kuuden astronautin lisäksi mukana oli ensimmäistä kertaa avaruuslentojen historiassa myös siviilihenkilö, opettaja Christa McAuliffe.

Traaginen tapahtuma, joka jäi historiaan ja johon johtaneista syistä toivottavasti otettiin kunnolla opiksi. Itse mietin dokumenttia katsellessani, että en ikipäivänä olisi hakeutunut ehdolle tällaiseen vapaaehtoiseksi – en olisi uskaltanut! Olisihan se upeaa, mutta ainakaan minulla eivät rahkeet riittäisi moiseen. Olenko arkajalka tai pelkuri, vai ihan vaan normaali?

Olen kyllä yllytyshullu ja heittäytyjä, mutta sukkulalentoihin, Mount Everestin valloituksiin tai varjoliitämiseen verrattuna minun heittäytymiseni ovat pikkujuttuja. Mutta samalla myös turvallisia. Suurin vaaratilanne minun kohdallani heittäytymisissä voisi olla henkinen häpeä, joka on ohimenevää ja kestettävissä 😊

Minun valintani ovat siis turvallisempia, mutta isoihin juttuihin uskaltava pääsee kokemaan upeita elämyksiä, joita todella voi kiikkustuolissa muistella. Mutta ei meistä kaikista ole sellaiseen, eikä liene tarkoituskaan – mitä ylihienoa niissä sitten enää olisi…

Näillä mietteillä kohti maaliskuuta ja KEVÄTTÄ! ❤️

Stella (256)

Voihan ihmisen mieli!

Todellakin, voihan ihmisen mieli! Miten mieliala voikaan välillä vaihdella täysin lennossa ja ihan ilman mitään näkyvää syytä….ei ymmärrä….no, taas tänään niin kävi, kylläkin päinvastoin, mitä Oudon onnellinen olotila -päivityksessäni.

Tänään oli aika löysä päivä. Siis minä olin löysä, saamaton. Oli lomapäivä, ilman mitään erityistä ohjelmaa ja sen kyllä huomasi! Haahuilin aamutakki päällä yli puolenpäivän, vaikka kohtalaisen ajoissa heräsinkin. Eikä siinä mitään, melko normaalia minulle laiskoina vapaina. Sain jotain tehtyäkin siinä haahuillessani, mutta hyvin pieniä juttuja vaan.

Päivä meni löysästi, kuten jo mainitsin – ilman mitään erityistä hyvää tai pahaa, ihan ”sitä normaalia” koko päivä. Iltapäivällä testasin taas ompelukonetta, enkä edes hermostunut viime kertaa useammista sykeröistä.

Mutta jotain päivän aikana tapahtui, sillä alkuillasta olin todella ärtyneessä mielentilassa. Tajusin sen itse, mutta syystä ei ollut tietoakaan! Se ärsytti vielä vähän lisää 😆 Oliko syynä saamattomuuteni päivän aikana vai se, ettei ollut mitään ns. järkevää tekemistä vai mikä oli syynä?! Se jäi mysteeriksi.

Onneksi, ONNEKSI olin päättänyt, että tänään on saunapäivä. Mennessä sekin tuntui hieman pakkotahtiselta teolta, mutta kappas vaan….uskomatonta, mutta totta, fiilis muuttui. En meditoinut, en taikonut, kunhan vaan olin lauteilla ja nautin. Mutta se näemmä riitti ja tepsi! Olin likimain kuin toinen ihminen sieltä pois tullessani.

Hyvä niin, sillä iltaa on paljon mukavampi jatkaa paremmalla mielellä ja etenkin mennä nukkumaan niin, ettei ole ns. sarvi otsassa.

Kummallinen on totta tosiaan ihmisen mieli ja pienestä on välillä se fiiliksen muuttuminen kiinni ❤️

Stella (256)

Suru puserossa

En ole juurikaan tainnut kertoa ratsastusharrastuksestani, jonka aloitin vasta aikuisiällä? Siitä olisi riittänyt tarinaa varmasti useampaan päivitykseen, mutta ehkä itsesuojeluvaisto päätti, että jätän sen aiheen väliin. Kaipuu tallille olisi voinut kasvaa. Nyt on nimittäin miltei puolentoistavuoden mittainen tauko takana.

Kävin tallilla useammankin vuoden säännöllisesti, mutta kuitenkin pystyin siihen vain kerran viikossa. Ehkä niitä iltoja arvosti sitten enemmän, sillä ne olivat todellista terapiaa – niin henkisesti kuin fyysisestikin!

Välillä koin itseni tavallaan sekopääksi. Olen melko pienikokoinen ihminen, ja tunsin itseni aivan lilliputiksi hevosten kanssa pilttuissa, mutta niin myös niitä taluttaessani ja ratsastaessani. Olin myös arkajalka ison eläimen vieressä, ja välillä suorastaan pelotti!

Mutta se euforia, minkä talli-iltoina itseeni imin, voitti pelon kerta toisensa jälkeen. Rohkeimmillani olin hevosen selässä, sen kuulemma huomasi ihan selvästi.

Nyt kun mietin, koin aikamoisen matkan nollapisteestä siihen, että sain jästipäisemmänkin tamman laitettua valmiiksi ja pilttuusta maneesiin. Saati se, että alkuperäinen tavoitteeni oli pysyä käynnissä selässä, ja lopulta huiskin laukkaympyröitä menemään aika hurjassakin vauhdissa. Saan siis olla itsestäni jopa ylpeä 😊

Tämän pitkäksi venyneen tauon ei todellakaan ollut tarkoitus olla lopullinen tauko ja harrastuksen päättyminen. Eiliset uutiset taisivat sitä pitkälti kyllä tarkoittaa, tuli suoraan sanoen suru puseroon. Hevonen, jolla ainoastaan olisin sillä seuraavalla kerralla halunnut ratsastaa, on vaihtanut paikkaa jonnekin tuiki tuntemattomaan. Ei siis lopulliseen viimeiseen paikkaan, mutta sellaiseen, että minulla tuskin on mahdollista enää päästä sitä harjaamaan, halaamaan ja höpsöjä sen korvaan höpisemään.

Moni varmaan ajattelee, että eipä tuo nyt maailman ainut hevonen ole. Tällä hetkellä minusta kyllä tuntuu, että pitkän tauon ja pelkojen kanssa se taisi olla minulle se ainut seuraava. Ainakin nyt tuntuu siltä…

Nyt on suru puserossa. Kaipa se tästä laantuu ja annan ehkä vielä joskus myöhemmin jollekin toiselle hepalle mahdollisuuden ottaa oma paikkansa sydämestäni. Siihen asti laukkaan vaan muistoissa ja unissa, kuten niin monesti talli-illan jälkeisenä yönä tein ❤️

Stella (256)

Siksakia ilolla

Olen aiemmin päivityksissäni kirjoitellut, että esimerkiksi lukeminen ja kutominen ovat olleet jo pitkän aikaa asioita, joista olen aiemmin nauttinut, mutta joihin en nyt jostain syystä ole pitkään aikaan saanut tartuttua.

Ompeleminen kuuluu samaan sarjaan, mutta siihen tiedän syynkin: menetän jossain vaiheessa jokaikinen kerta hermoni koneeseen! Mielestäni minusta riippumattomista syistä alkaa söheröä tulla tai neula katkeaa kerta toisensa jälkeen. Aikani yritän ratkaisua ja sitten menee hermot ja lopetan 😊

Nyt meni reilu vuosi niin, että ompelukone sai makoilla ihan rauhassa huppunsa alla ilman, että kävi edes mielessä sen kanssa jotain yrittää. Edellinen kerta oli päätynyt jälleen samoihin ongelmiin ja hermojen menetykseen. Sillä kertaa joululahjat jäivät kesken….odottavat ehkä ensi joulua!

Erään päivitykseni ”säästökangas” odotteli oviverhoksi päätymistä, joten pakkohan tuota konetta oli testata. Mielessä oli jo varasuunnitelma: ystäväni oli lähiaikoina hankkinut koneen, lainaan sitä, ellei omani kanssa yhteistä säveltä löydy.

Se oli tällä viikolla joku arki-ilta (ihmeellistä jo sekin, että työpäivän jälkeen hommaan ryhdyin – näin aktiivista touhua ei ole ollut naismuistiin!), kun 20 vuotta vanha koneeni sai taas näyttää kykynsä. Uskotteko, se verho valmistui ilman kiroiluja samana iltana 👍

Olin ”vahingossa” ostanut kangasta vähän reilusti. Ihastuin siihen niin jo tilatessani, että päätin ostaa kappaverhojen verran ylimääräistä. Niitä aloin askarrella tänään. Menihän niissä aikaa, vaikka kangas oli helppoa, eikä ompeleissa mitään kummallisuuksia tarvittu. Olipa ainakin tehosunnuntai 👍

Viimeistä puolta metriä lukuunottamatta homma sujui kuin tanssi! Se ilon ja onnistumisen tunne oli mahtava! MÄ PYSTYIN TÄHÄN! Kunnes kone yhtäkkiä alkoi tehdä sykeröä ja katkoa lankaa. Arhg.

Selvisin voittajana! Tällä kertaa hermoni riittivät yrittämään uudelleen. En tiedä, missä vika oli, mutta lankojen uudelleenpujotus auttoi ja homma saatiin maaliin! Nyt on uudet verhot ikkunassa ja uusi liinakin keittiön pöydällä. Kas kummaa 😊 sitä kangasta jäi vielä pariin kaitaliinaan…ehkä itselle vielä yksi terassin pöydälle ja viemisiksi vaikka äidille seuraavalla kerralla.

Mutta se tunne. Se onnistumisen tunne! Eli taas kerran, ne elämän pienet ilot…

Stella (256)

Hyvää Ystävänpäivää!

Ystävänpäivän vietolla on erittäin pitkät perinteet. Alunperin perinne on saanut alkunsa antiikin Roomasta ja levinnyt sitä kautta pikkuhiljaa muualle Eurooppaan. Englantiin ja Ranskaankin jo 1300-luvulla. Moni varmaan yllättyi siitä, ettei ystävänpäivän alkuperämaa olekaan Yhdysvallat!

Suomessa ystävänpäivää on vietetty 1980-luvulta lähtien, virallisemmin kalenterimerkittynä päivänä reilut 20 vuotta. Meillä juhlinta poikkeaa alkuperäisestä ja monen maan viettotavoista lähinnä niin, että Suomessa muistetaan ystäviä, työkavereita ja tuttuja, monessa muussa maassa ystävänpäivä on selkeästi rakastavaisten päivä.

Suomessa kyseisen päivän juhlinta on siis vielä nuorta, mutta en itse edes muistanut, että näinkin pitkä on historia Suomessakin. Näin se aika rientää! Nämä em. faktat löysin Wikipediasta. On tässä nettiajassa näitä hyviäkin puolia. Minun ikäpolveni on selannut tietosanakirjojakin, mutta on tämä tiedonhaku nykyään helppoa! Runsaudenpula ja lähdetietojen oikeellisuuden arviointi lienevät ne isoimmat pulmat.

Ajattelitko sinä muistaa ystäviä ja muita lähimmäisiä tänään jollain erityisellä tavalla? Minä päätin viedä työmaan kahvihuoneeseen jotain pikkumakeaa ja laittaa muutamille ystävilleni tekstiviestin (kortit jäivät taas lähettämättä…) ja lopuille yhteisen tervehdyksen Facebookin kautta. Siinä on minun ystävänpäivän viettoni 14.2….

….sillä ystävänpäivähän on joka päivä, muistakaamme se! Itsekin sain tämän ihanan kortin jo kuukausi sitten. Lähettäjänä oli pitkäaikainen ystäväni. Hän ei olisi kuulemma voinut osuvampaa korttia minulle löytää ja halusi laittaa sen heti postiin ❤️ Eikö olekin ihana kortti ja ihanasti sanottu ❤️

Stella (256)

Ihmisen poika

Kuvankaappaus iltalehti.fi

Tämä uutinen pysäytti tänään. Yö-yhtyeen keulakuva, pitkän uran tehnyt muusikko ja nykyään TV:stäkin tutuksi tullut Olli Lindholm on kuollut äkillisesti viime yönä. Työkaverini bongasi uutisen tuoreeltaan ja hiljaiseksihan se veti.

Vastahan juuri reilu viikko sitten kuultiin vastaavia surullisia uutisia mäkihyppylegenda Matti Nykäsen osalta. Kuka seuraavaksi, kysyi muutama tuttuni Facebookissa. Niinpä. Se jää nähtäväksi. Ennalta arvaamattomia ja yllättäviä ovat nämä elämän tiet.

Olli Lindholmin poismeno kosketti, sillä tykkäsin (ja tykkään edelleen) sekä hänen Yölle tekemästään musiikista että soolobiiseistäkin. Yö on myös niitä harvoja bändejä, minkä keikoilla olen useammankin kerran käynyt.

”Kamalaa ronotusta”, on mieheni sanonut, mutta hän kommentoikin lauluääntä, ei biisien sisältöä. Minuun ne upposivat. Ovat uponneet jo lukioajoilta, jolloin ystäväni opetti minut Yötä kuuntelemaan. Ja omaan makuun musiikki parani vuosien mittaan kuin viini vanhetessaan. Ja musiikkihan jää elämään…

Näissä mietteliäissä tunnelmissa tänään

Stella (256)

Ihmisen poika (otsikon linkistä pääsee kuuntelemaan kappaleen)

Jo poika kiskoo pojan unta vuoteessaan
ennen kuin loppuun iltasadun saan,
Mä istun hetken ja mietin maailmaa
Ihmisen poikaa se odottaa.

Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan.
Ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan.
Hän siinä kylkeänsä kääntää miehekkäästi ääntää.
Hän matkaa taittaa linnunradallaan ja nukkuu vaan.

Voi kunpa matkas onneksi koituis
Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa
Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan.

Niin poika kiskoo pojan unta sikeää
kehtolaulu kesken taas kerran jää,
liukenee yöhön murheet aikuisen
Ihmisen poikaa kun katselen.

Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit,
me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit
Siinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen
silmänurkkiin kuivuu kyyneleet, sä matkaa teet.

Voi kunpa matkas onneksi koituis
Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa
Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan.

Juice Leskinen / Olli Lindholm

Oudon onnellinen olotila

Eilen illalla oli oikein oudon onnellinen olotila. Oudon onnellinen varmaan siksi, ettei mitään sen kummempaa hyvää tai iloista ollut tapahtunut. Päivän mittaan pienet onnistumiset kasaantuivat ja illalla se oli jo kivan kokoinen kasa onnellisuutta 😊 Ne kuuluisat elämän pienet ilot.

Mitä päivän mittaan sitten tapahtui? Aamulla heräsin minulle kohtuullisen aikaisin lauantai-aamuksi. Olin silti levänneen oloinen ja ihmeen hyväntuulinenkin, kiitos suht aikaisen nukkumaanmenon eli pitkien yöunien. Osaan olla melkoinen aamumörkö, jos herään kesken unieni tai jos unet ovat jääneet liian lyhyiksi. Tällä viikolla ehti kertyä univelkaakin, onneksi sitäkin kuormaa sai purettua.

Imurin johdolle huutamista lukuunottamatta sain siivottua kunnolla (liian) pitkästä aikaa ja omasta päästä kehitetty pataruoka oli suorastaan taivaallista! Isännän kanssakin päivä meni sopuisasti ilman kränää.

Päivän kruunasi sauna, ihanan rentouttava sauna. Toisinaan saunan jälkeen käteni kutisevat, nyt ne suorastaan kirvelivät. Ehdin jo miettiä, onko lottovoitto vielä tulossa tähän päivään. Ei tullut, ei sentään makeaa mahan täydeltä 😊 Tai oli siellä 4 oikein – kymmeneen osaan eli kokonaiset yksi euro kilahti omaan pussiin.

Näistä pienistä ilon tunteita nostattaneista asioista eilinen päivä oli tehty. Ehkä mietit, mitä kummaa tuossa nyt oli. Sepä se, ei oikeastaan mitään. Mutta siinä se juju piileekin. Ne elämän pienet ilot, ne pitäisi osata noteerata ja niistä nauttia.

Ensi viikolla ollaan muuten jo helmikuun puolivälissä! Kevättä kohti 👍

Stella (256)

Ps. Nyt meilläpäin puhutaan lumisateen sijaan vesisateista. Sitä nimittäin tulee taivaalta nyt yötä päivää! Tietääkö jo kevättä, talitinttikin lauloi tänään ❤️