Pahuuden äärellä

Kirjoitin eilen ”kummituspelostani” ja jonkinlaisessa arkuudesta yliluonnollisia asioita kohtaan. Ja siitä portista, jolla kohtaamisia ainakin jotkut pystyvät säätelemään. Epäilin omaa herkkyystasoani ja sitä, kuinka vahvoja kykyjä mahdan edes omata…

Kirjoittaessani tajusin, että porttini on pysynyt kiinni tai ainakin ollut vain raollaan varmaan siksi, että teininä tuli testattua spiritismin toimivuutta. Tänä päivänä en enää mistään hinnasta sitä tekisi, niin mystisiä juttuja ja pelottaviakin hetkiä tuli nimittäin koettua. Silloin olen varmaan portin sulkenut ja visusti. Mutta tiedänpä nyt, että kyllä se oikeasti toimii. Uskoa asiaan sekin tietysti vaati, kuten muutkin tiettyjä rajoja ylittävät jutut, esimerkiksi ennustaminen.

Jokunen sana tuosta pahuuden pelistä pitää silti kirjoittaa, vaikka vilunväreitä niiden tapahtumien muisteleminen aiheuttaakin. Oliskohan meitä ollut yhteensä viitisen henkilöä – alle kymmenen ainakin – jotka kaikkineen osallistuivat. Milloin milläkin porukalla. Vain yksi näistä taisi olla sellainen, joka sai lasin liikkumaan ilman minuakin. Eli uskoi tarpeeksi.

Muita varten piti aina kysyä sellaisia kysymyksiä, joihin minä en varmasti olisi osannut vastata. Siten heidänkin epäluulonsa toimivuutta kohtaan karisi, mutta pelko taisi lisääntyä 😳 Kerran tai kaksi lasi ei suostunut liikkumaan senttiäkään. Aina silloin oli joku edelleen epäilevä eemeli joukossa…

Kuolemasta ei saanut kysyä. Samaan aiheeseen emme halua vastata ennustuksissakaan. Aina silloin tällöin ohjetta uhmaten joku mennä täräytti kuitenkin jotain sen suuntaista. Ellei muuta, niin ainakin sen, miksi sitä ei saa kysyä. Kiellettyä piti olla myös se, että pyytää pirua jollain tavalla näyttämään olemassaolonsa. Ja eräällä tällaisella kerralla seitsenhaaraisen kynttelikön tuikut alkoivat yhtäkkiä lepattaa voimakkaasti ja sammuivat kaikki kerralla.

Pelistä piti myös poistua vasta ja vain, kun lupa poistumiseen oli saatu. Muutaman kerran luvan saanti teki tiukkaa ja eräällä kerralla meinasi iskeä jo paniikki. Lasi liikkui jo oikeastaan itsekseen hurjaa vauhtia lattialla, eikä lupaa lopettamiseen tullut lainkaan, kieltoja vain. Kunnes lopulta, onneksi. Tämä taisi olla minulle se vihonviimeinen kerta, en uskaltanut enää ottaa riskiä.

Seuraavalla kerralla lupaan kirjoittaa mukavammalta aiheesta 😊

Stella (256)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *