Siksakia ilolla

Olen aiemmin päivityksissäni kirjoitellut, että esimerkiksi lukeminen ja kutominen ovat olleet jo pitkän aikaa asioita, joista olen aiemmin nauttinut, mutta joihin en nyt jostain syystä ole pitkään aikaan saanut tartuttua.

Ompeleminen kuuluu samaan sarjaan, mutta siihen tiedän syynkin: menetän jossain vaiheessa jokaikinen kerta hermoni koneeseen! Mielestäni minusta riippumattomista syistä alkaa söheröä tulla tai neula katkeaa kerta toisensa jälkeen. Aikani yritän ratkaisua ja sitten menee hermot ja lopetan 😊

Nyt meni reilu vuosi niin, että ompelukone sai makoilla ihan rauhassa huppunsa alla ilman, että kävi edes mielessä sen kanssa jotain yrittää. Edellinen kerta oli päätynyt jälleen samoihin ongelmiin ja hermojen menetykseen. Sillä kertaa joululahjat jäivät kesken….odottavat ehkä ensi joulua!

Erään päivitykseni ”säästökangas” odotteli oviverhoksi päätymistä, joten pakkohan tuota konetta oli testata. Mielessä oli jo varasuunnitelma: ystäväni oli lähiaikoina hankkinut koneen, lainaan sitä, ellei omani kanssa yhteistä säveltä löydy.

Se oli tällä viikolla joku arki-ilta (ihmeellistä jo sekin, että työpäivän jälkeen hommaan ryhdyin – näin aktiivista touhua ei ole ollut naismuistiin!), kun 20 vuotta vanha koneeni sai taas näyttää kykynsä. Uskotteko, se verho valmistui ilman kiroiluja samana iltana 👍

Olin ”vahingossa” ostanut kangasta vähän reilusti. Ihastuin siihen niin jo tilatessani, että päätin ostaa kappaverhojen verran ylimääräistä. Niitä aloin askarrella tänään. Menihän niissä aikaa, vaikka kangas oli helppoa, eikä ompeleissa mitään kummallisuuksia tarvittu. Olipa ainakin tehosunnuntai 👍

Viimeistä puolta metriä lukuunottamatta homma sujui kuin tanssi! Se ilon ja onnistumisen tunne oli mahtava! MÄ PYSTYIN TÄHÄN! Kunnes kone yhtäkkiä alkoi tehdä sykeröä ja katkoa lankaa. Arhg.

Selvisin voittajana! Tällä kertaa hermoni riittivät yrittämään uudelleen. En tiedä, missä vika oli, mutta lankojen uudelleenpujotus auttoi ja homma saatiin maaliin! Nyt on uudet verhot ikkunassa ja uusi liinakin keittiön pöydällä. Kas kummaa 😊 sitä kangasta jäi vielä pariin kaitaliinaan…ehkä itselle vielä yksi terassin pöydälle ja viemisiksi vaikka äidille seuraavalla kerralla.

Mutta se tunne. Se onnistumisen tunne! Eli taas kerran, ne elämän pienet ilot…

Stella (256)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *