Month: August 2018

Posted on

On onni omistaa ystäviä

Olen tiedostanut asian jo kauan. Olen etuoikeutettu ja onnellinen, sillä minulla on ystäviä, useita ystäviä. Monesti olen miettinyt, olenko sittenkin ”kategorioinut” heitä ystäviksi ns. liian löysin perustein. Aina päädyn samaan vastaukseen: En ole, he todella ovat ystäviäni.

Meillä ei ole mitään ystäväporukkaa, joka kokoontuisi yhdessä tai lähtisi porukalla jonnekin. Nämä ystäväni eivät oikeastaan edes tunne toisiaan. Nimeltä, mutta eivät oikeastaan muuten.

Minä olen se ”huono ystävä”, joka itse ottaa yhteyttä harvoin. Kaikki ystäväni kuitenkin tietävät, että olen täällä ja tavoitettavissa, autan aina kun on tarvetta ja voin.

Yksi näistä ystävistäni järjestää miehensä kanssa huomenna illanistujaiset lähimmille ystäväpariskunnille. Olemme kutsuttujen listalla. Hänelle taidan olla erityisen tärkeä, sillä olen kuulemma tärkein järkiystävä, mutta myös liian aikaisin menetetyn äidin osittainen korvike. Olen otettu näistä titteleistä.

Tämäkin työviikko on ollut raskas, mutta yritän asennoitua huomisiltaan fiksusti ja kaivaa kaikki pirteyden rippeet mukaan. Illasta tulee varmasti mukava, kunhan saamme ensin itsemme sinne asti.

Mukavan viikonlopun aloitusta myös sinulle!

Stella (256)

Posted on

Ensin työ, sitten vasta huvi

Nostin eilen – lähinnä itselleni – yhden kortin Hyvän mielen korttien pakasta. Olisin kaivannut jotain piristävämpää kuin muistutusta hyvästä perehtymisestä asioihin ja pitkäjänteisyydestä. No, kortti jäi tuohon pöydälle.

Tänään kotiin tullessani se selvästi huusi kaveria itselleen ja nostin toisen kortin. Ja kappas, nousihan sieltä se ns. mukavampi kortti, muistutus siitä, että elämä on seikkailua.

Suoraan sanoen vähän hymyilytti. Kyllä se siis vaan uskottava on, että ensin työ, sitten huvi, oli se kuinka vastenmielinen ajatus sillä hetkellä tahansa. Ja minulle jos kenelle muistutus hyvästä keskittymisestä ja pitkäjänteisyydestä oli varmasti ihan kohdillaan.

Työ ja huvi, järki ja tunne. Molempia tarvitaan vastapainona toiselleen. Kumpikin on tärkeä osa elämäsi polkua, osa sitä elämäsi seikkailua. Nautitaan niistä molemmista. Tuskin arvostaisimme sitä itselle mieluisampaakaan aina niin paljon, jos sitä toista puolta ei olisi lainkaan.

Näillä mietteillä kohti elokuun viimeisiä päiviä!

Stella (256)

Posted on

Kiitos kuluneesta vuodesta!

Jos nyt oli vuosipäivä siitä, kun anoppini lähti, osuu niitä elokuulle yksi toinenkin. Olen nimittäin aivan näinä päivinä toiminut ensimmäisen vuoteni Ennustaja24-palvelussa. Kiitos juuri Sinulle tästä vuodesta, toivottavasti pysyt mukanani matkassa myös jatkossa! Tämä vuosi on antanut ja opettanut paljon – en mistään hinnasta antaisi sitä pois.

Olen keskustellut monien ihanien ihmisten kanssa ja kuullut vaikka minkälaisista elämäntilanteista ja taustoista. Eniten ovat tietysti lämmittäneet hetket, jolloin jo puhelun aikana ihmiset ovat kertoneet saaneensa avun ja ne, jotka uudelleen soittaessaan kertovat saaneensa ratkaisevan neuvon. Mutta ihan he kaikki, joiden kanssa olen keskustellut, ovat olleet tärkeitä, olisin halunnut pystyä auttamaan kaikkia!

Koska teen tätä sivutoimisesti, en valitettavasti ole aina tavoitettavissa. Tähän vuoteen on mahtunut myös monia kausia, jolloin olen ollut todella huonosti puhelimen päässä. Ne ovat olleet aikoja, jolloin olen kokenut, etten ole voinut laittaa itseäni täysillä peliin. Haluan antaa Sinulle kaiken avun, mitä korteillani, vaistollani, tunteillani ja sydämelläni pystyn antamaan! Kun siis soitat ja saat minut kiinni, annan kaikkeni ❤️

Stella (256)

Ennustaja24-palvelun numero on 0700 8000 ja alanumeroni 256. Lue lisää palvelusta www.ennustaja24.fi.

Posted on

Asioilla todella on tapana järjestyä

Anopin kuolemasta tulee näinä päivinä kaksi vuotta. Kovin montaa vuotta en valitettavasti ehtinyt häntä tuntea, mutta silti meistä tuli jo erittäin läheisiä. Hänen poismenonsa oli valtava menetys, mutta uskotteko, emme ole kertaakaan jossitellet, kuten monesti käy. Ei ole tarvinnut. Teimme kaiken sen jo hänen elinaikanaan, mikä pitikin ja mihin pystyimme. Vierailimme hänen luonaan usein. Paljon seuranpitoa, mutta kävimme paljon myös konkreettisesti auttamassa, etenkin viimeisten parin vuoden aikana.

Minun vanhempieni luona vierailimme tuolloin paljon harvemmin jo välimatkankin vuoksi, mutta he eivät niin paljon apua silloin tarvinneetkaan ja sosiaalinen puoli hoitui puhelimessa. Se oli silloin…nyt on toisin. Käynnit ovat moninkertaistuneet entiseen verrattuna, sillä nykyään apuamme tarvitaan aivan eri lailla.

Näihin molempiin esimerkkeihin liittyen olen kiitollinen ja iloinen, että apumme on otettu vastaan ja sitä on suoraan osattu pyytääkin. Vielä hienompaa on se, että olemme pystyneet auttamaan.

Mutta vasta jokin aika sitten huomasin sen, miten uskomattoman hienosti nämä auttamistilanteet eivät osuneet samaan ajankohtaan, vaan peräkkäin. Miten olisimme sen jaksaneet? Mutta juuri näinhän tämän tietysti pitikin mennä, sillä asioilla on todella tapana järjestyä oikealla, niille tarkoitetulla tavalla….

Stella (256)

Posted on

Nyt yllätin itsenikin

Kuva kertoo kaiken, mutta pakko avata sitä hieman, ette muuten voi päästä kärryille, mistä on kyse.

Toissapäivän päivityksessä kerroin, miten pimenevät illat saavat minut rauhoittumaan ja annan itselleni siihen luvan. Nyt voin kyllä todeta, että katin kontit! Olen suoraan sanoen itsekin aivan äimän käkenä ajatuksista ja ideoista, jotka eilen aivan salaman lailla päähäni iskivät: jatkaa eräät kesken jääneet opiskelut vihdoin loppuun. Eli hyvästi rauhoittuminen ja oma aika 😂

Tämä asia ei ole vielä tässä ajassa ehtinyt edetä ajatuksia ja pidemmälle, mutta se salama taisi iskeä ja osua, sillä asia oli uudelleen mielessäni heti tänä aamuna!

Nämä kyseiset opinnot keskeytyivät aikanaan henkilökohtaisista syistä. Yritin niitä parin vuoden jälkeen jatkaa, mutta silloinen parisuhde imi voimavarojani edelleen niin paljon, etten jaksanut loppuun asti silloinkaan. Manasin ja harmittelin, sillä kesken jäi kymmeniä opintopisteitä, joista puuttui vain joku osasuoritus. Ne jäivät loppujen lopuksikin tekemättä ja pari vuotta sitten tuhosin loputkin näihin opintoihin liittyvät materiaalit ja hautasin yhden unelmani. Loppuiäkseni.

Lopetin ja luovutin. Se tuntui kaikkein pahimmalta. Minä, joka yleensä yritän sinnitellä loppuun asti – vaikka viimeisillä voimillani – en siihen pystynyt. Päätin yrittää unohtaa koko asian, muuten hajottaisin pääni itseni syyllistämiseltä, ellen muulla.

Käänsin ajatukseni opiskeluvastaiseksi. Ihan vaan varmistaakseni, etten vaan ala miettiä niitä vanhoja menetyksiä. Tähän asti onnistuin. Eilen se ajatus sitten tuli….

Eikä se ollut pelkkä tähdenlento. En olisi miettinyt asiaa eilisen ja tämän päivän aikana yhä uudelleen ja uudelleen. Olisiko oikeasti nyt sen aika? Olisinko nyt valmiimpi, vaikka joutuisin aloittamaankin liki alusta? Luulen, että olen – kuuntelen sydäntäni – mutta taidan tehdä ennen etenemistä yhden asian: soitan ennustajakollegoilleni, koska haluan asiaan vielä vahvistuksen. Itse itselleni en tätä asiaa pysty luotettavasti katsomaan, mutta sinä voit soittaa minulle ja vahvistaa omia valintatilanteitasi.

Halusin kertoa tämän blogissani julkisesti. Nyt se on sanottu ääneen, silloin se toteutuu, eikö vaan 👍

Toinenkin oppi on tämän asian kanssa jo nyt tullut: MUISTA OLLA ITSELLESI ARMOLLINEN, anna itsellesi uusi mahdollisuus, ilman syyllistämistä ❤️ Niin minäkin ajattelin toimia nyt!

Strlla (256)

Posted on

Elokuun pimenevät illat

Elokuu on jo miltei puolivälissä. Nopeasti tämä kesä taas kerran meni. Vaikka nautin auringosta ja lämmöstä, olen ollut viime päivien sateista ihan onnellinen. Tämän vuoden hellejakso oli minullekin liikaa.

Joka vuosi elokuun alkaessa mieleeni putkahtaa Juicen kappale Syksyn sävel….nyt on elokuu ja minä olen viljaa….

Perinteistä elokuuta minulle edustavatkin  maisemat viljapelloista, jotka odottavat puimista, mutta erityisesti nopeasti pimenevät illat ja yllätys, yllätys, niiden myötä myös kynttilät. Näiden kautta elokuu tuo minulle syksyn ja sitä kautta sisäistä rauhoittumista. Iltojen pimetessä annan itselleni luvan löhötä sohvalla ja lukea, vilkuilla TV:tä tai nettiä – tai olla tekemättä mitään ja nauttia vaan niistä kynttilöistä…

Keväisin mieleni on levoton, haalii ja ahnehtii tekemistä liikaakin. Rakastan kevättä ja kesää, mutta tavallaan tuo levottomuus ahdistaa. On tunne, että pitäisi koko ajan tehdä ja saada aikaiseksi jotain. Syksyllä olen itselleni armollisempi. Toivottavasti myös sinä itsellesi. Ei aina tarvitse suorittaa, joskus pitää vaan olla ja nauttia….

Stella (256)

Posted on

Tuntuuko tutulta?

Mikään ei iske sua vastaan niin paljon kuin elämä.

Kuulin tämän eilen aamulla ajaessani töihin Radio SuomiPOPin toimittajan suusta. Hyvä, etten pysäyttänyt äkkinäisesti autoa tai tehnyt jotain muuta tyhmää. Tuo oli mielestäni osuva ja niin hyvin sanottu. En kuullut enää, millaista jälkipuintia tuo aiheutti, mutta kuulostaako tutulta?

Luulen, veikkaan ja väitän, että iloisin ja positiivisinkin ihminen tuntee joskus näin. Mikä muukaan se olisi kuin elämä, jonka jokin osa-alue takkuaa, jos jossain mättää. Vähän kuin oma mottoni elämän tarkoituksesta: Se on elämä itse.

En tiedä, mitä ajatuksia tuo aamulausahdus sinussa herätti, mutta minuun se tarrautui niin, että halusin lauseen tännekin tallettaa. En sitä sanatarkkaan muuten pian varmaan enää muistaisikaan…

Iloa viikonloppuusi – toivottavasti se sujuu ilman isompia iskuja!

Stella (256)

Posted on

Varaäitinä oli ihanaa

Kuten olen kertonutkin, minulle ei koskaan siunaantunut omia lapsia. En tiedä, onko sillä vaikutusta vai ei, mutta en koe itseäni mitenkään erityisen lapsirakkaaksikaan. Kaikesta huolimatta lähipiirissäni olevat lapset pitävät minusta aika tavalla, välillä ihan ihmeteltävän paljon!

Mutta niin pitivät ne nuoretkin, joiden kanssa sain päivätyöni puolesta olla tekemisissä enemmän ja vähemmän tiiviisti puolen vuoden ajan. Ihanaa oli myös seurata heidän nuoruuden intoaan ja uusien kokemusten karttumista. Toimin heidän mentorinaan ja eräänlaisena äitihahmona: ohjeistin ja ohjasin, kiitin ja komensinkin 😊 Olen tarvittavissa paikoissa tiukka ja tarkka, mutta pyrin aina oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen. Taisivat hekin sitä arvostaa, sillä minuun luotettiin ja minulle avauduttiin. Erittäin, erittäin henkilökohtaisista ja vaikeistakin asioista. Olin toisinaan jopa hämilläni, mutta erittäin otettu tästä luottamuksesta, se tuntui hyvältä ja palkitsevalta ❤️ Olin kiitollinen!

En kirjoittanut tätä nostaakseni itseäni jalustalle tai kehuakseni toimintaani. Kerroin sen siksi, että te muutkin, jotka olette olleet vastaavissa tilanteissa, antaisitte ITSELLENNE ansaitsemanne arvostuksen ja kiittäisitte ITSEÄNNE aidosta ja vilpittömästä työstä / toiminnasta.

Näihin mietteisiin tällä kertaa…Soitellaan!

Stella (256)