Olen blogipäivityksissäni mm. muistuttanut auttamaan apua tarvitsevia eri tavoin ja ihmetellyt ”ääneen” ajan riittämättömyyttä. Mutta olenko muistanut sanoa, miten tärkeää on antaa aikaa myös itselle. Sitä aikaa, jolloin ei tarvitse mennä minnekään, eikä tehdä mitään. Ei siis yhtään mitään. Taisin tästäkin jo kirjoittaa, mutta kertaus on opintojen äiti 😊
Menevälle ja tekevälle ihmiselle täysi tekemättömyys on vaikeaa, mutta olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että jokainen meistä tarvitsee niitä hetkiä, jolloin joutuu olemaan paikallaan tekemättä mitään. Aluksi se voi tuntua piinaavalta. Sitä se varmasti onkin, koska voi olla, että olet joutunut poistumaan mukavuusalueeltasi. Jos tunnet näin – hyvä, että pysähdyit – koska silloin olet tarvinnut tuollaisia hetkiä.
Kävin joskus yhden talvikauden joogassa. Muistan, miten suorastaan pelästyin tuntemuksiani: en ensinnäkään olisi ikinä uskonut, että saan paikkani tuollaisen ”lajin” parissa niin kipeiksi, mutta en myöskään sitä, miten hankalilta ja epämukavilta loppurentoutuksen minuutit tuntuivat! Siis se paikallaanolo – ensimmäisillä kerroilla ne minuutit tuntuivat tunneilta!
Ymmärsin jo silloin, että koska se tuntui epämukavalta, tarvitsen sitä ja jatkoin sinnikkäästi. Ikävä kyllä vain tuon yhden talven. Mutta opin silloin paljon ja vein opit arkeeni.
Tuosta talvesta on jo melko kauan ja nyt tuntuu, että tekisi hyvää aloittaa uudelleen. Ellen saa sitä itsestäni irti, niin toivottavasti edes muistan kunnon rentoutumisen ja hiljentymisen muuten – samoin Sinä ❤️
Näillä mietteillä kohti lokakuuta!
Stella (256)
