Näköala ikkunastani

”Katson ulos ikkunastani, jossa on muutamia rasvaisia sormenjälkiä pikkuveljeni kädestä. Pyyhkäisen niitä hieman, mutta jälki vain leviää. Annan sen olla, pysykööt siinä. Eipähän ole ainakaan kaunista maisemaa sotkemassa….kun sellaista ei olekaan….enää.

Tihrutan ikkunan läpi vain nähdäkseni, onko metsä yhtä tallattu ja sotkettu kuin eilenkin. Vielä pari vuotta sitten oli toisin: metsä kukoisti. Äitienpäivisin saimme poimia kukkia äidille. Kesäaamuisin raikas tuoksu levisi kauas, metsämansikat punersivat heinien välissä ja linnut pesivät villivadelmapensaissa. Nykyisin en enää voi nähdä näistä mitään, tuskin koskaan.

Taas ne tulevat, luonnontuhoajat, pitkin mäkeä mopoillaan. Kyllä sitä koitetaan olla niin mahtavaa, kun on mopo ja kaikki, mutta ei tässä kuitenkaan aivoilla pelata.

Yritän keskittyä maantiedon vaikeaan koealueeseen, jossa puhutaan luonnonsuojelusta, mutta nämä ääliöt päräyttävät viritetyt koneensa käyntiin. Hyvästi rauha! Seuraan heitä katseellani hetkisen ja yritän laskea, monetko karkkipaperit, tupakka-askit ja juomapullot metsään heitetään, ja jääkö maahan yhtään heinätuppoa, kun siinä crossaillaan niin, että multa pöllyää, mutta en pysy laskuineni perässä.

Tätä se on, nykyaikaa, jossa metsät kuolevat ja luonto hupenee ihmisten isottelun alla. Tällainen se on, surullinen näköala ikkunastani, jota pikkuveljenikin kiipesi syliini kurkistelemaan ja räpelsi muutamat uudet jäljet ikkunaan. Mutta eihän sillä ole väliä, sillä se ei sentään tuhoa luontoa.”

Sopisi tähänkin päivään, mutta todellisuudessa em. teksti on kouluaineeni n. 30 vuoden takaa. Tekisi mieli kysyä, onko mikään muuttunut…nuoren ihmisen mielessä luonto ja luonnonsuojelu on tuolloin pitkälti ollut tätä, vaikka on varmaan silloinkin ollut isompiakin aiheeseen liittyviä puheenaiheita. Näistä pienistä jutuista mielestäni kaikki kyllä lähtee, edelleen.

Ilmastoasiat tuntuvat olevan näissä tulevissa vaaleissa yksi pääteemoista. Jonkinlaista hysteriaakin on havaittavissa. Vaikka edelleen luontoa rakastan ja ilmastoasioista välitän, ei Suomi, eivätkä suomalaiset silti pysty pelastamaan koko maailmaa, vaikka näin tunnutaan uskovan.

Lakkoilevat teinit voisivat aloittaa vanhan sloganin mukaisen käytännön ”Pidä Suomi puhtaana”, siinäkin on vielä nimittäin sarkaa ja sillä saadaan näkyvää aikaan – ihan täällä kotimaassa. Kuitenkin omasta puolestani puukiukaat lämmetköön edelleen ja takat lämmittäkööt taloja. Emme me niitä kieltämällä maailmaa pelasta, enkä usko Suomen sillä tuhoutuvan.

Pian lähden nauttimaan Suomen luonnosta ja taidan ottaa roskapussin mukaan. Niitä karkkipapereiden, tupakka-askien ja juomapuollojen heittelijöitä kun tuntuu olevan edelleen – näin 30 vuoden jälkeenkin ?

Stella (256)

Nostalgiset onnen avaimet

Päivää, tahtoisin teettää onnen avaimet.

Voi nappula, olet tyhmä, ei sellaisia ole!

Nyt setä kyllä oli väärässä….kyllä onnen avaimia on…

Erehdyin tonkimaan tänään muutamaa ”aarrelaatikkoa” eli laatikoita, joissa on kirjeitä, kortteja, kouluaineita ja muita muistoja vuosikymmenten takaa. Tarkoitukseni oli siivota ja siinä samalla yhdistellä näiden aarrelaatikoiden sisältöjä tilaa säästävään muotoon.

Tällä hetkellä tilanne on lähinnä kaoottinen! Varsinaisesta siivoamisesta ei ole tietoakaan ja aarrelaatikoiden aarteita löytyy vielä aika monesta paikkaa ”mukavasti” leviteltynä…onneksi huomennakin on vielä aikaa…

Tämä kuvan leike löytyi perhekasvatuksen kansiosta. Perhekasvatusta opetettiin peruskoulun viimeisellä eli yhdeksännellä luokalla. Vuoden aikana käytiin läpi asioita itsestä, perheestä, ystävyyssuhteista, työstä, seksistä, parisuhteesta, alkoholista ja huumeista sekä muista sellaisista aihealueista, joista 15-16-vuotiaan oli syytä jotain jo tietää.

Kansiossa oli faktaa kyseisistä aihealueista, mutta lisäksi omia ajatuksia, toiveita ja haaveita siitä, mitä ne pitävät sisällään ja mitä ne minulle tulevaisuudessa tuovat tullessaan. Voitte kuvitella, että vaaleanpunaisia pilvenhattaroita on tuolloin ollut liikkeellä, osa omista kommenteista oli melko naiiveja ja maailman täydelliseen hyvyyteen luottavia.

Toisaalta kuitenkin ihanaa, että uskoa on ollut. Kamalaahan sekin olisi, jos jo teininä maailma tuntuisi menetetyltä, läpimädältä paikalta. Onhan tässä matkan varrella paljon karissut matkan varrelle, mutta tästä olen edelleen varma: Onnen avaimia on olemassa! Se, kuinka paljon ja millaista onnea sisältävän oven omilla avaimillaan saa avattua, onkin toinen juttu.

Onnea ovat nämä elämän pienet ilotkin, joita minä tänään koin lukiessani vanhoja aineita, katsellessani ala-asteen piirustuksia ja löytäessäni tuon nostalgisen sarjakuvapiirroksen onnen avaimesta ?

Stella (256)

Mielen ja kropan yhteisymmärrys

Olette kohta varmaan silmät ja korvat täynnä päivityksiäni, joissa mainitaan KEVÄT ? Pahoittelut, mutta tälläkään kertaa siltä ei vältytä, eikä vielä vähään aikaankaan… Olen keväällä syntynyt, eikä se voi olla vaikuttamatta tähän intoon. Valon lisääntyessä olen kuin uudestisyntynyt. Ideaa pukkaa ja olen jotenkin levoton, melko laillakin levoton! Haluaisin tehdä sitä, tätä ja tota, mieluummin pian ja heti! Toteutuminen on usein jotain muuta….

Tiedän, että kaikille kevät ei ole mukavaa aikaa. En tarkoita siitepölyjen aiheuttamaa harmia, vaan henkisen puolen juttuja. Toisille kevät on kaikkein ahdistavinta aikaa, se lienee edelleen vuodenajoista itsemurhatilastojenkin kärjessä.

Tunnistan tämänkin puolen itsessäni. Ylitsevuotava innostus, malttamattomuus, kaikenlaisen aikaansaamisen ja uudistamisen halu on suurempi kuin aikataulut ja jaksaminen niitä toteuttaa. Siitä seuraakin turhautuminen siihen, ettei ”mikään” edisty, ei ainakaan haluamallani tavalla. Välillä on suorastaan hieman jakomielitautinen olo ja kyllä, olen joskus tuntenut kevään edetessä itseni jopa masentuneeksi! En tiedä, onko keväisin pahoinvoivilla ihmisillä samantyyppiset syyt oireiluunsa, vai muunlaiset aiheuttajat. Joka tapauksessa harmi, että niin käy ?

Nyt täytyykin yrittää pitää pää kylmänä, eikä hullun lailla riehaantua ja innostua kivoista ideoista ja uudistuksista – tai yritän ainakin pitää itseni maltillisena ja ilman jälkiseurauksia. Mitenkähän mahdan onnistua, somen ihana maailma ei asiaa ainakaan helpota. Tällä hetkellä netti nimittäin pursuaa toinen toistaan ihanampia toteutuksia mm. sisustuksessa. Näemmä paljon muitakin kevätihmisiä herännyt horroksestaan ?

Stella (256)

Mustarastas tuo kevään

Aamumörkökin saa aamuisin hymyn huulilleen, kun mustarastas luritteluineen on saapunut. Näin kävi taas minullekin. Mustarastaat ovat saapuneet, joten luontokalenterini mukaan on siis kevät ?

Alkuviikolla kuulin tänä vuonna ensimmäisen kerran tätä ihanaa laulua! Vielä laulaja ei ole löytänyt ”omaa” puutaan – on nimittäin jo monena vuonna harrastanut aamulaulujaan läheisen kuusen latvassa. Ehkä juuri se yksilö ei ole vielä palannut kotikonnuilleen, toivottavasti pian löytää oman puunsa!

Tämän ”meidän” rastaamme kanssa olemme silloin tällöin hassutelleet ja laittaneet sen matkimaan ääniämme. Siinähän laulurastas on melkoinen mestari nimittäin. Tulee titityytä ja vaikka millaisia sävelkulkuja – kokeilkaa vaikka, jos on mahdollisuus! Viheltelemme erilaisia ääniä. Hetken lintu miettii ja toistaa sen. Uskomatonta, mutta totta! Todellinen matkijalintu siis.

Naurattaa myös sen ”hermostuminen” jossain vaiheessa, jos me innostuimme liikaa. Joko tarjoamme linnun mielestä vääriä sointuja tai muuten vaan olemme ärsyttäviä kilpailijoita. Tuolloin linnun vastaus tulee nimittäin selkeästi ärsyyntyneellä äänellä. Viimeistään siinä vaiheessa annamme sen jatkaa omia touhujaan.

Olen onnekas, sillä asun keskellä lintujen kevätmuuttoreittiä. Vielä on matkaa siihen, että aamut ovat täynnä korvia huumaavaa meteliä. Konkreettisesti silloin maailma on täynnä keväästä nauttivien lintujen ääniä soidinmenoineen. Sitä odotellessa ?

Stella (256)

Lähipiirin hyvinvointi listan kärjessä

Palaan vielä arvotestiin, jonka tuloksista täällä aiemmin vähän jo kerroinkin, siitä muutosmyönteisyydestäni. Se oli top3-listalla, mutta ei ykkösenä. Kärjessä oli asia, joka ei niinkään yllättänyt. Olin lähinnä helpottunut, että testi oli asiasta samaa mieltä kanssani.

Kärjessä komeili nimittäin lähipiirin arvostaminen ja sen hyväksi toimiminen. Lähipiiriä arvostavilla työnarkomaaneilla tilanne voi olla ristiriitainen, kaikkia kun ei voi miellyttää ja kaikkien hyväksi toimia samanaikaisesti täysillä. Itsellänikin tämä nousi tuloksissa jonkin verrankin esille.

Työminässäni lähipiirin arvostaminen näkyy mm. niin, että tykkään toimia tiimeissä, ehkä jopa vetää niitä. En kuitenkaan ole käskyttäjä, vaan kuuntelija. Ja sellainen, joka suosii kompromisseja, jos mielipiteet ja toiveet ovat kovastikin toisistaan eroavia.

Koska tämä osa testin tuloksesta ei tullut yllätyksenä, on tärkein anti ja ohje ehkä se, että muistan ylläpitää tätä seikkaa ja muistaa lähipiirin niin töissä kuin kotonakin – sopivassa suhteessa ?

Stella (256)

Kyllä kroppa tietää

Pimeän alkaessa, viimeistään joulukuussa, kannan kilokaupalla satsumia kotiin. Syön niitä niin, että vatsani ilmoittaa vähemmänkin riittävän. Joulumässäilyjen jälkeen tulee appelsiinien vuoro. Sama juttu.

Usein käy niin, että jossain vaiheessa löydän jääkaapin perukoilta tai pöydän nurkasta pari ns. entistä hedelmää. Stoppi näiden tolkuttomalle syömiselle tulee yhtä salamana kuin himon alkaminenkin. Kroppa ilmeisimmin ilmoittaa vitamiinintarpeen alkaneen – ja ilmeisimmin myös sen, milloin normiruoka riittää täyttämään tarpeet.

Tällä hetkellä on porkkanan vuoro! En muista, milloin olisin porkkanoita ostanut tai syönyt muuta kuin pataruoassa lisukkeena tai olemattomana määränä keittojuureksissa. Nyt olen jo pari viikkoa ostanut niitä kilon kerrallaan!

Ihan satsumien ja appelsiinien menekkiä vastaavalla tahdilla en ole porkkanoita nyt syönyt, mutta eivät ole ehtineet onneksi pahenemaankaan. Positiivista on ollut myös huomata, että mieskin on porkkanapussilla vieraillut ? Ihan hyvä suunta siis, toivottavasti jatkuu ja repeetuaari vaan laajenee – meillä molemmilla.

Kyllä kroppa tietää -sarjaan kuuluu myös herne. Joo, voin syödä herneenpalon, maximissaan kaksi, mutta enää ikinä en niitä osta, koska ehtisivät pahenemaan. Sekin on aikanaan muutamaan kertaan kokeiltu. Hernekeittoa syön, tykkäänkin tosi paljon, mutta risotto ei vieläkään kuulu suosikkeihini. Lapsena jopa kaivelin herneet lautasen reunalle, yleensä maissitkin.

Syykin selvisi myöhemmin: olen allerginen herneelle! Liekö keitossa herne jo riittävän kypsää, mutta risotossa ei, en tiedä. Mutta kyllä kroppa näemmä tietää ?

Stella (256)

Muutosvastainen vai en sittenkään?

Tein tänään erään testin ja yllätyin tuloksesta. En mitään Facebookin testiä, vaan sellaisen ihan ”oikean”, työelämään ja muuhunkin elämääni liittyviä arvoja mittaavan testin.

Luin tuloksen kertaalleen läpi – niiden sulattelu vaatii kyllä useamman lukukerran ja mieluiten keskittyen, mutta jo tällä ensimmäisellä kierroksella yllätyin etenkin yhdestä testin tuloksen osa-alueesta: Avoimuus muutokselle.

Olen likimain aina pitänyt itseäni melko muutosvastaisena. Ensimmäiset reaktioni etenkin äkillisesti ja yllättäen tulevaa uutta kohtaan ovat olleet (ainakin omasta mielestäni) usein todella negatiivisia. Olen lämmennyt niille hitaasti, osan asioista olen hyväksynyt vain pakon sanelemana. En siis todellakaan ole pitänyt itseäni ihmisenä, joka on positiivisessa mielessä avoin muutoksille.

Tämän päivän testi oli aivan eri mieltä. Sen mukaan olen todella vahvastikin muutosmyönteinen, jopa kaipaan ja haen niitä. Tulosten tarkemmassa analyysiosassa oli perusteluja ja esimerkkejä tällaisen henkilön toiminnasta. Ja kyllä, tunnistin minä sieltä itseni. En joka kohdasta, mutta monesta.

Yhtenä esimerkkinä oli vahva halu kohdata työssä haasteita. Se kyllä pitää paikkansa. Työni on melkoisen vaihtelevaa ja uutta tuntuu tulevan jatkuvasti niin paljon, ettei sen enempää ehdi, eikä jaksa edes kaivata. Usein on olo, että rauhoittuisi nyt hieman! Kun se hiljaisempi hetki joskus sitten tulee, olen melko pian malttamaton ja kaipaan ”äksöniä”, jotain uutta ja mieluusti jotain isoa uutta.

Kotioloissa olen kyllä samanlainen. Luulen, että haluan kovastikin omaa rauhaa ja tekemätöntä aikaa. Totuus on se, että jossain vaiheessa tylsistyn, ellei minulla olekaan mielekästä tekemistä. Sen kullakin hetkellä mielekkään tekemisen keksiminen vaatii kyllä usein miettimistä – useinkaan siivous tms. normaali kotiaskare ei mielestäni silloin ole sitä ?

Testitulos oli tämän hetken tulos. Kymmenen vuotta sitten se tuskin olisi ollut samanlainen. Todennäköisesti olen osittain pakon sanelemanakin mennyt virran mukana ja osallistunut näiden vuosien aikana työelämän hurjaan koskenlaskuun ja vauhti on jäänyt päälle…

…Mikä on totuus, sitä en vielä keksinyt.

Näitä mietiskellen Stella (256)


Hyvää Naistenpäivää!

Oikein hyvää ja toivottavasti onnistunutta Naistenpäivää kaikille tasapuolisesti! Naistenpäivääkin on muuten juhlistettu jo yli 100 vuotta!

Itse en ole koskaan kuulunut niihin, joita esimerkiksi puoliso olisi 8.3. muistanut. No, en kyllä itsekään ole fanaattisimpia ”merkkipäivien” viettäjiä – ainakaan enää nykyään tai sitten enää nykyään en edes odota muistamista – joten tämä päivä on likimain yksi normaali päivä muiden joukossa.

Todennäköisesti olen vuosien mittaan vähän pettynyt ja sitä kautta luopunut muistamisten odottelusta. Kyllä varmaan jokainen ottaisi jotain pientä kivaa yllätyksenä vastaan, jopa minä. Mutta lähipiirissäni (muutkin siis kuin minä) asia on hoidettu muistamalla tarvittaessa itse itseään ?

Yhden kerran muistan työmaalta, kun kaikki työpaikan naiset saivat ruusun yhdeltä uudehkolta miespuoliselta työntekijältä. Se oli ihana yllätys! Mutta varmaan tänäkin vuonna kahvihuoneessa nautiskellaan naisten toisilleen tuomia herkkuja. Onpahan meidän jokaisen naistenpäivän juhlinta sillä varmistettu ?

Ja taidanpa kotimatkalla ostaa kukkakimpun itse itselleni ja toisen viikonloppuviemisenä äidilleni!

Iloista ja nauravaista Naistenpäivää toivottelee

Stella (256)