Onko marjastus korvike metsästykselle?

Ne teistä, jotka ovat lukeneet blogiani edes jonkun päivityksen verran, ette ole voineet välttyä huomaamasta, että luonto ja etenkin metsä ovat minulle tärkeitä elementtejä. Henkireikä ja välttämättömyys oikeastaan. Kysymykseen ”Kumman valitset: järven/meren vai metsän” vastaisin metsä. Täydellistä olisi saada molemmat. Kombo olisi metsä ja järvi ❤️

Taas tänään – toiseksi viimeisen lomapäivän kunniaksi – löysin itseni yllätys, yllätys metsästä ? Saan siitä ilmeisimmin jotain ihan kummallista euforiaa ja näin marja- ja sienikauden aikana ylimääräinen adrenaliinikin tulee kuvioihin mukaan.

Olen metsästäjäperheen lapsi. Sekä isäni että myöhemmin myös äitini metsästivät. Isältä luvat vietiin sairauden myötä pois jo vuosia sitten, äitinikin lopetti harrastuksen iän myötä pari vuotta sitten. Meistä lapsista minä ja siskoni olemme ampuneet ainoastaan maalitauluihin, kun taas veljelleni metsästys siirtyi verissä. Hän onnistui myös löytämään kaltaisensa vaimon.

Minä syön riistaa, ja mielelläni syönkin. Puhdasta, hyvää ruokaa, ilman miettimistä siitä, mitä eläin on saanut ravinnokseen. Siskoni taasen ei syö lihaa lainkaan. Perhe voi siis muotoutua tämänkin suhteen moneksi.

Mutta mietintäni syvin ajatus liittyi siihen, että metsästäjiä kutsutaan toisinaan alkukantaisiksi hirviöiksi tai hullun viettinsä perässä juokseviksi huru-ukoiksi, jotka saada hirvittävät ”sävärit” tappaessaan eläimen, linnun tai jonkun nelijalkaisen. ”Normaali” metsästäjä pysyy ns. housuissaan, mutta kyllähän siihen joku vietti tai vetovoima liittyy – miksi muuten aamuyöstä lähdettäisiin kerta toisensa jälkeen metsän reunaan passiin. Yhdistääkö minua ja metsästäjiä sittenkin joku?!

Niin. Saman hulluuden tunteen nimittäin löydän itsestäni marja- ja sienikauden koittaessa. Ei niin raskas työviikko ole ollutkaan, etten lauantai-aamuna heräisi kukonlaulun aikaan metsään lähdön vuoksi, jos kaveri sitä ehdottaa….Ja tänään mieheni kanssa mustikassa ollessani huomasin heiluttavani välillä noukkuria niin kuin kyseessä olisi ollut joku kilpailu. Adrenaliini virtasi, minä hikosin ja pikkuhiljaa väsyin ? Mutta mikä olo siitä jäi!

Ehkäpä se alkukantainen saalistusvietti ilmenee minussa metsässä, mutta ilman asetta, korvikkeena ämpäri tai kori…

Stella (256)

Some – kauhu vai siunaus?

Te kaikki tunnette somen maailmaa. Ainakin vähän, koska olette löytäneet blogini ? Somen eli sosiaalisen median yhden palvelun äärellähän nytkin olemme. Mutta onko some mielestäsi kokonaisuutena kauhu vai siunaus maailmalle?

Itse sanoisin, että paljon köyhempi ja suppeampi maailma ainakin olisi ilman somea, mutta kieltämättä melkoiselta sillisalaatilta koko paletti nykyään jo vaikuttaa! Vaikka työssänikin olen (joudun vai saan olla – siinäpä pulma) tekemisissä monen some-palvelun kanssa, en aina oikein ymmärrä niitä kaikkia, niiden paljoutta, merkitystä ja tarpeellisuutta. Eikö vähempikin riittäisi? On Facebookia, Instagramia, Twitteriä, WhatAppia, Linkedniä ja vaikka mitä!

Sen ymmärrän, että erilaisille sisällöille on omat kanavansa ja senkin, että eri kohderyhmiäkin on ajateltu, mutta löytynee noita jo vaikka mitä päällekkäisiäkin – onneksi en kaikista edes tiedä ?

Itse käytän näistä vaihtoehdoista selkeästi eniten Facebookia. Se on kuulemma nykyään keski-ikäisten kanava, mutta tilastot sanovat Facen jossain vaiheessa jättäneiden teinien osittain palanneen sinne jo takaisin. Ehkä se joku nuorille suunnattu ei sitten ollutkaan niin hyvä, mene ja tiedä.

Myönnän, notkun itse aivan liikaa netissä ja myös siellä Facebookissa. En sentään kävellessä ja pyöräillessä, mitä monen näkee tekevän, mutta siis kotioloissa liikaa. Ihan kuin en saisi koneella olemisesta riittävästi jo työpäivän aikana ? Mutta on Facessa ja netissä yleensä hyviäkin puolia: vänkäämiset voidaan hoitaa heti tarkistamalla asia Googlesta – ennen asian sai tarkistettua vasta kotona tietosanakirjasta. Facen avulla tiedät, mitä ystäville, tutuille ja sukulaisille kuuluu – joskin puhelinsoitot ja tapaamiset ovat vähentyneet entisestään. Facen avulla on mahdollista löytää vanhoja tuttuja ja koulukavereita – näin kävi minulle tänään: luokkakaveri ala-asteelta löysi minut! Edellistä luokkakokousta varten saatiin Facen avulla tavoitettua iso prosentti luokasta, mutta ei häntä – nyt on yhteystiedot tallessa – sitä seuraavaa kokousta varten ?

Hienoja heinäkuun viimeisiä päiviä toivotellen Stella (256)

Mieleenpainuvia kohtaamisia

Markkinoista ja muista kesätapahtumista piti vielä jokunen sana sanoa. Sen ihanan tunnelman ja erilaisten, ei ehkä niin jokapäiväisten ostosten lisäksi etenkin juuri tällaisissa tapahtumissa kohtaa monenlaisia ihmisiä. Niin kävi minullekin. Viime viikolta mieleeni jäivät etenkin nämä kaksi kohtaamista.

Markkinoilla piti kojuaan ulkomaalaistaustainen perhe: nuorehkot isä ja äiti, sekä n. kymmenvuotias lapsi. Tapasin heidät viime vuonnakin. Ihana, iloinen perhe, jolle markkinoilla kiertäminen ja sitä kautta elannon saaminen on elämäntapa, johon lapsi lienee ehkä jopa syntynyt. He jaksavat hymyillä, vaikka myynnillisesti päivä ei aina hyvä olisikaan. Tänä vuonna onneksi oli.

Toinen erityisesti mieleeni jäänyt oli keskustelu 95-vuotiaan rouvan kanssa. Hän kiirehti rollaattorinsa kanssa leipä- ja pullamyyjän ohi, hidasti minun kohdallani ja huokaisi hymyillen. ”Pakko laittaa silmät kiinni ja mennä lujaa noiden herkkujen ohi. Kun käy viittä vaille sataa, on kaikki herkut kielletty ja sitkeästi yritän pitää siitä kiinni”, naurahti rouva. Kehuin häntä ikäisekseen vetreäksi – sitä hän olikin. Muutaman sanan hän vielä rollaattoriajeluistaan kertoi ja jatkoi matkaa.

Etenkin tätä vanhaa rouvaa olen jälkikäteen miettinyt monta kertaa. Varmasti hyvät geenit, ehkä hyvät elämäntavatkin, mutta selvästi positiivinen elämänasenne on kantanut häntä näin kunnioitettavaan ikään. Hän selvästi nautti elämästä. Hänen kanssaan olisi ollut kiva rupatella pidempäänkin, mutta taas kerran muistin, miten paljon asenne ja elämänilo vaikuttaa – niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Sillä saa varmasti lisää aikaa omaan tiimalasiinsa ?

Helteistä loppuviikkoa!

Stella (256)

Markkinoilla on tunnelmaa!

Markkinoilla ja etenkin kesäsellaisilla tunnelmaa ja kävijöitä riittää, etenkin, jos sää niitä hellii. Nyt helli. Olin nyt toisena perättäisenä kesänä apulaisena eräässä kahden päivän markkinatapahtumassa. Nyt olo on onnellisen väsynyt ja toimistotyöläisen lihakset kipeänä ? Hieno kokemus se taas kerran oli!

Tarjolla oli vaikka mitä: löytyi mansikkaa, perunaa, leipää, pullaa ja muuta valmista tai jonkin verran valmistusta vaativaa syötävää. Oli lelukojua, sekametelikojua, taidetta ja muuta käsityötä. Varmasti jokaiselle jotain, ainakin katseltavaksi asti, ellei jopa ostoksiin. Näin se tuollakin meni. Osa oli selvästi vain kiertelemässä ja nauttimassa siitä tunnelmasta, osa liikkeellä melko paksunkin lompakon kanssa tekemässä normaalista poikkeavia ostoksia ja tukemassa pienyrittäjiä ja itse tapahtumaa.

Jostain kumman syystä höyhenet ovat olleet elämässäni vahvasti läsnä jo jonkin aikaa, sekä livenä että kuvioinakin. Keväällä ostamissani sisustustyynyissäkin on painettu höyhen, vaikka en sitä mielestäni ostovaiheessa tajunnutkaan. Näillä markkinoillakin vaatekojujen tarjonnasta silmiini osui koko ajan kaksi erilaista hametta, molempien kuviona höyheniä – toinen lopulta lähtikin mukaani ? Edullinen ja tosi ilmavan kevyt, kylläkin lyhyt housuhameasu, mitenköhän osaa käyttää ? Ensi viikolla ainakin olisi sopivia kelejä tälle!

Fyysystäkin fyysisemmät työpäivät ovat nyt siis ohi. Erityisen hienoa on se, että kaikki onnistui hyvin ja myös myynti oli hyvä! Juuri ennen kotiinlähtöä istuimme markkinakahvilla torikahvilassa. Vieressämme vanhempi mies soitti haitaria. Tasainen ihmisvirta vaelsi ohitsemme kahteen suuntaan ja pieni puheensorina kaikui taustalla. Aurinko porotti, oli lämmin, mutta katoksen alla juuri sopiva. Mikä ihana hetki ja upeaa lopettaa työpäivät siihen!

Stella (256)

Montakohan ehtii ja jaksaa jouluun mennessä?

Olen monta kertaa maininnut lempivuodenajakseni kevään. Kyllä, edelleen pidän sitä ykkösenä, vaikka paljon hienoja asioita on muissakin vuodenajoissa. Eilen esimerkiksi käväisin mustikassa ja tänään tekaisin vihdan – kylläkin vasta toisen tälle kesälle. En ole lähtenyt merta edemmäs kalaan, vaan lähipusikosta olen käynyt vihdakset hakemassa. Ja pian on edessä sienestäjän kulta-aika ?

Mutta, mutta, mutta…minussa taitaa asua isompi Tonttu, mitä olen kuvitellutkaan – tai ainakaan aiemmin myöntänyt. Tilasin nimittäin pari viikkoa sitten JOULUTONTTUJA poistomyynnistä – osa itselle, osa lahjaksi – ja nyt mietin, ehtisinkö ja jaksaisinko kutoa kuvan kuviolla olevia koristetyynynpäällisiä riittävästi ennen joulua ?

Mistäkö tämä ajatus lähti? No. Viime viikonlopun kyläreissua vartenhan aloin hieman viime tipassa kutoa perheeseen syntyneelle vauvalle peittoa lahjaksi. Taistelin sekä aikaa että pitkää kutomistaukoa vastaan. Voitin ja sain peiton valmiiksi, kaksikin, sillä jossain vaiheessa silmiini osui tämä koristetyynyksi suunniteltu malli. Isoilla puikoilla ja tuplalangalla työ eteni joutuisasti ja pienellä reunavirkkauksella siitä sai sopivankokoisen peitoksi ?

Lankaa jäi yli ja alekorissa oli vielä muutama kerä lisääkin, joten miksipä ei hyödyntäisi juuri opittua kuviota, etenkin kun into kutoa on ainakin hetkeksi näyttänyt palanneen! Ensin omalle sohvalle yksi tai kaksi, sen jälkeen katsotaan, löytyisikö jostain sopivaa lankaa sopivaan hintaan lisää ja pukinkonttiin…

Ensimmäinen on jo valmiina, toinen tulossa, joten hyvältä näyttää! Pienen puhalluksen sai kyllä aikaan mieheni, joka tokaisi, että ”minulla on joskus ollut tuollainen villapusero ja se oli kyllä hieno”….melkoisen suora vihjaus, joten pitänee sekin ottaa Tontun työlistalle – sukkia sinne jo lisättiin ? Onneksi edetään vasta heinäkuun puoliväliä, vaikka nopeasti tuntuu aika kyllä menevän – juurihan se juhannuskin oli!

Stella (256)

Tilapäinen mielenhäiriö iski

Tänään se kauan kaivattu tilapäinen mielenhäiriö vihdoin ja viimein iski! Innostuin vähän raivaamaan aivan liiaksi rehottamaan ehtineitä rikkaruohoja! Keväällä sitä antaa kaiken vihreän kasvaa aivan valtoimenaan, että saisi edes vähän väriä pihaansa ?

Tässä kohtaa kesää se viimeistään kostautuu…keväällä niin mukavasti kiemurteleva maahumala on vallannut vähän sitä sun tätä kohtaa, enkä sittenkään ole tainnut saada pidettyä vuohenkelloa pelkästään sille annetuissa paikoissa…nämä vain esimerkkeinä, muitakin vähemmän mukavia asukkeja pihasta löytyy ?

Onneksi olen pihajutuissa melko boheemi. Tai no, hetken keväällä yritän olla pihan pomo, mutta se rooli ei kauaa kestä. Ehkä olen alitajuisesti tajunnut, etten voi tätä taistelua voittaa…Onneksi stressaan siitä vaan hetkittäin ja niinä hetkinä tapahtuu tätä jopa raivopäistä karsimista. Muina aikoina saavat vallata uusia alueita, kunhan eivät särkynyttä sydäntäni ja pionia häiritse!

Ruoho jäi tänäänkin leikkaamatta – tulikin lopulta melko kuuma päivä. No, ehtii sen huomennakin – tai ylihuomenna ? Tänään on nimittäin vielä vuorossa kantarellitilanteen ensimmäinen katsastuskerta. Toivottavasti pieniä ja mieluusti isompiakin löytyy parinkin huushollin pannulle asti.

Stella (256)

Kaunis kyllä…mutta…vuohenkello…

Tyttö, sinä olet tähti!

Huh! Tämän kesän pisin lomareissu on nyt reissattu ja kyllä tuo matkustaminen ihan työstä käy! Melkoisen väsynyttä naista olin kotiin päästyäni. Jos alkulomasta olen heräillyt ihan mukavan aikaisin, niin nyt kello on kääntynyt ja jokaisena reissun jälkeisenä aamuna olen herätessäni manaillut, miten paljon kello jo onkaan! Lomapäivät kun humahtavat iltaan muutenkin ihan hurauksessa – ilman päiväuniakin, joista on myös tullut nautiskeltua ?

Reissu meni tosi kivasti ja lapsellekin saatiin nimi…Leevi and the Leavingsia lainatakseni ”…kun nimeksi lapselle ei kelvannut sittenkään se Pikkumyy…Siitä tulikin Laura Jenna Ellinoora Alexandra Jurvanen…” – ei mikään näistä, ettekä kyllä varmasti ikinä arvaa, mikä oli yksi tälle tyttövauvalle annetuista nimistä! STELLA!

Vauvan sisarukset olivat ehdottaneet nimeksi Tähteä ja sitä samaahan tämä latinasta juurensa juontava nimi Stella tarkoittaa. Nimikaimana olen tästä kunniasta erittäin otettu ? Sattumia mahtui ristiäisiinkin, sillä nimestä mitään tietämättä vauva sai lahjaksi kuvan juhlamekon, jossa on koristeena – mitä muutakaan kuin tähtiä….Tyttö, sinä olet siis todellinen tähti…

Stella (256)

Väsynyt, mutta onnellinen!

Voi mahdoton sentään, mikä päivä! Pitkälti päivän sisällöstä ja hurlumhei-meiningistä saa syyttää ihan vaan itseään. Mitä menin mahduttamaan autokorjaamokäynnin, katsastuksen, kaupunkireissun ja pari muutakin juttua tähän samaan päivään…

Onneksi päivä on onnellisesti jo nukkumaanmenoa vaille valmis, ja mikäs sinne on mennessä, saunanraikkaana ja puhtaissa petivaatteissa…

Kyllä, tähän päivään mahtui kaiken muun juoksemisen lisäksi myös siivoamista, siivoamista ja vielä kerran siivoamista ? Oikein hävettää tunnustaa, kuinka laiska olen viime aikoina ollut, eikä se selkeästi kuulu isännän intohimoihinkaan. Täällä oli siis melkoinen kaaos, koska lomanaloitusinspis ei tänä vuonna iskenytkään heti loman alussa.

Olen siivooja, joka toimii oikeastaan vain hetkellisen inspiraation tai äärimmäisen pakon edessä (eli silloin, jos meille on tulossa vieraita). Tämä ei (onneksi) tarkoita, että meillä esimerkiksi tiskattaisiin vain joskus ja jouluna – keittiön siisteys kuuluu ihan päivittäisiin juttuihin, myös WC:tä jynssätään aika usein, mutta ne muut, voi hirvitys!

Imuri tuntuu olevan aina minua vastaan, niin letku kuin johtokin ja välillä ihan koko se masiinakin! Tässäkin tiedostan omaa syytä: meillä on aivan liikaa tavaraa – konmaritus on vielä pahasti kesken ? Harja ja rikkasihveli ovat välillä paljon paremmat kaverit, mutta ei niillä samaa jälkeä saa. Toinen inhokkini on pölyjen pyyhintä – sitäkin kieltämättä vähempi tavaramäärä helpottaisi…mutta näistäkin tänään siis suoriuduttu!

Tämän päivän jälkeenkään meille ei tulee siivouksen lukujärjestystä. En halua siihen mitään pakotettua systeemiä, vaan haluan edelleen heilua kuin pyörremyrsky silloin, kun se itsestä parhaimmalta tuntuu ? Nyt nautin aikaansaannoksistani ja kyllä itselleni vähän lupasin, että tätä voisi useamminkin tehdä ?

Stella (256)