Auttamisesta tulee hyvä mieli ❤️ Kaikille osapuolille. Tämän totesin taas tänään…
…vaikka herätys klo 04 sysipimeään ja sateiseen sunnuntaihin ei olekaan mukavuusalueellani olevia juttuja, tein sen, koska siten saatoin auttaa äitiäni.
Äitini sai hieman ex-tempore hälytyksen joulumarkkinoille töihin. No, mehän olimme siellä jo valmiiksi kyläilemässä ja koska markkinapaikka ei ollut kovin kaukana ja osittain jo kotimatkan varrella, lupauduin mukaan.
Tuossa torimyyjän hommassa on monta ei-niin-kivaakin piirrettä (mm. korkeiden ja painavien laatikkopinojen roudaaminen edestakaisin ja huonossa säässä tuntitolkulla liki paikallaan seisominen), mutta sukuuni olen vissiin tullut, koska puhuminen eli itse myyntityö minulta onnistuu kyllä 😆 ja minähän ne laatikotkin tänään nostelin ja siirtelin, ettei äitini niiden kanssa tarvinnut itseään rasittaa.
Mitään ihan hirmuista ryysistä ei tänään ollut, mutta etenkin sääolosuhteet huomioiden väkeä liikkui ihan kivasti. Sitä ostavaakin väkeä, joten myyntikin muodostui lopulta melko hyväksi 👍
Nyt istun jo kotona odottamassa saunan lämpenemistä. Voipi olla, että siellä käytyäni ei tarvitse paljon nukkumattia odotella. Hyvä niin, sillä perinteinen päivätyö odottaa jo aamulla! 5 aamua ja loma, joten eiköhän sen jaksa vaikka päällään seisten, kuten sanonta sanoo 😊
Sain tänäkin vuonna lahjaksi erään eläinsuojeluyhdistyksen tuottaman tukikalenterin. En varmaankaan siksi, että tässä kalenterissa Stella-niminen kissa oli saanut oman sivunsa, vaan todennäköisemmin siksi, että olen kissa- ja muutenkin eläinihminen.
Kalenterin myynnistä saaduilla tuotoilla tuetaan paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen toimintaa ja joka kuukauden kissatarinassa kerrotaan yhden tai useamman kissan vaiheista. Ne ovat surullisia tarinoita, mutta onneksi niissä on onnellinen loppu ❤️ Toivottavasti näette lukea Stellan tarinan tuosta kuvasta.
Hieman (enkä niin kovin vähänkään) huolissani olen seuraillut myös Facebookista hylättyjen kissojen määrän lisääntymistä. Mistäkö se kertoo? Minun mielestäni se kertoo ihmisten lisääntyneestä pahoinvoinnista, mutta myös muuttuneista asenteista tässä yhteiskunnassa. Valitettavasti.
Edelleen on onneksi paljon ihmisiä, joille eläin on perheenjäsen, jonka hankkimista todella harkitaan ja jotka kohtelevat eläimiä hyvin ja vastuullisesti. Mutta ikäväkseni olen todennut, että kertakäyttökulttuurin lisääntyminen näkyy myös eläinten kohtelussa. Eläin otetaan tuosta vaan, se on hetken kiva, mutta kun vastuu alkaa painaa tai eläin ehkä turhautumistaan tekee jotain pahojaan tai viekin oletettua enemmän aikaa, se ei olekaan enää niin kivaa….
…sitä ei viedäkään romuttamolle tuosta vaan tai vaihdeta ns. lennossa, kuten autolle voi tehdä. Tai valitettavasti näin kyllä tehdään. Hylättyjen eläinten määrä lisääntyy koko ajan 😢
Mitä asialle voi tehdä? En tiedä, mutta kasvattajan/myyjän ainakin varmaan pitäisi olla roolissaan tiukempi, mutta selkeämmin antaa myös mahdollisuus perua päätös – vaikka vähän myöhemminkin…Ihmisten pahoinvoinnin vähentämiseen minulla ei kyllä oikein ole mitään lääkettä…
Näissä mietteissä pimeän ja sateisen viikon jatkoa!
Sain jälleen vähän mietiskellä, mistä kaikki mieleen tulleet asiat oikein putkahtavat. Tällä kerralla on kyse isästäni ja hänen käyttämästään ajasta meitä lapsia varten. Tuli mieleen asioita, joissa hän rakensi meille isoa, puista liukumäkeä, kolasi ja jäädytti kotipihan luistinrataa ja huolsi suksia tai teki latua lähimetsään….
Isä ja talviset asiat yhdistyivät mieleeni varmaan siitä, että lähipäivinä on eteläänkin luvattu pakkasta ja luntakin ja tuleva viikonloppu tulee vietettyä vanhempieni luona ❤️❤️❤️
Isä oli lapsuudessani melkoinen häärääjä, koko ajan väkertämässä jotain, ja siitä sitten onneksi hyödyimme me lapsetkin. Näiden aiemmin mainitsemieni virikkeiden osatarkoitus oli turvallisuus eli pitää meidät lapset omassa pihapiirissä tai lähettyvillä, mutta myös kannustaa meidät liikkumaan monipuolisesti. Oli meillä kesäisin käytössä pituushyppypaikka ja korkeushyppytelinekin, samoin itsetehdyt puujalat! Paljon itsetehtyä, vähemmän ostettua.
Ja mistäpä muualtakaan rakkauteni luontoon, marjastukseen ja sienestykseen onkaan tullut kuin kotoa. Vanhemmat meidät veivät luontoon ja opettivat monella tapaa sieltä saatavaa hyvää oloa.
Kaikkea tätä arvostan ja näistä kiitän vanhempiani! Yritänpä muistaa tämän vielä, kun tänään illalla kohdataan – ja muistaa kiittää ihan ääneen ❤️
Viime aikoina on ollut oikein syksyn ankeuttajakelit. Ainakin minun mielestäni. Vettä, pilvistä ilman aurinkoa, pimeää, vettä, pilvistä, pimeää – ja nyt vielä päälle oikein syysmyräkkä, jonka luvataan jatkuvan viikonlopulle asti. Se ei ole minun mieleistäni syksyä, ei. Ja hups, kellojakin siirretään, pimenee entisestään 🙄
En vielä ole päässyt siihen moodiin, että nauttisin tästä pimeydestä ja siitä, että ulkona vellova keli antaisi jopa luvan kanssa olla möllöttää sohvan nurkassa kutimien kanssa tai olla tekemättä mitään. Ei vielä, sillä ainakin pari kertaa haluaisin päästä kirmaamaan sienimetsään ennen ensilunta ja mahdollista talven tuloa.
Tällä hetkellä taidan haluta vaan kiukutella pimeyttä vastaan 😊 Sitä jokavuotista, mutta mikä kuitenkin jokaikinen vuosi muka silti yllättää. Tämä on pakollinen välivaihe kohti sitä, että pian osaan nauttia tekemättömyydestä ilman huonoa omatuntoa, myrskytuulen tuiverruksesta nurkissa sekä kynttilöiden ja muiden valojen tuomasta tunnelmasta ja lisävalosta tähän pimeyteen.
Lisävaloa sain onneksi tänään ihanista puheluista, joita ennustuslinjalle sain. Koin, että monessa puhelussa minusta oli apua ja pystyin antamaan tukea ja voimaa uskoa kaikesta huolimatta iloon ja muuhun hyvään. Viime päivinä ennustaja24.fi-palvelussa on ollut jälleen ilmaisminuutteja jaossa. En tiedä, kuinka kauan jatkuvat, joten jos yhtäänkään kiinnostaa, kannattaa ne pikaisesti hyödyntää 👍
Ihanaa loppuviikkoa! Ja muistakaa siirtää nekin kellot sunnuntai-aamuna, jotka eivät automaattisesti siirry 😊
Olin eilen taas sienireissulla. Nyt erittäin ennakoimattomalla sellaisella. Kuulin edellisenä iltana, että meille oltaisiin seuraavana aamuna tuomassa pari huonekalua, joita emme itse olisi saaneet haettuakaan. Tiesin, että siinä perheessä tykätään sienistä, joten olihan minun pakko lähteä pikaiselle etsintäkierrokselle, että saisi edes pienen kiitospussin annettua. Vettäkin satoi kotoa lähtiessä melko rankasti, kuinkas muutenkaan.
Lähdin yksinäni liikenteeseen ja yllättävän usein yllätän silloin itseni mutisemasta vähintäänkin puoliääneen. Sitä sadetta tietysti manasin jo matkalla ja toivoin sen rauhoittuvan, etten ihan läpimäräksi kastuisi, vaikka tuntitolkulla nyt ei ollut tarkoitus metsässä ollakaan. Ja kuinkas ollakaan. N. puoli kilometriä ennen määränpäätä päättyi sade ja säilyin kuivana!
Metsässä hieman pettyneenä totesin, etten ollut oppinut viime vuodesta mitään. Sillä alueella suppilovahverot ovat jostain syystä kasvussa todella myöhään. Pääosa oli vielä tosi pientä, yksittäisiä isojen sienten ryppäitä löytyi vahingossa.
Jonkun verran olin sieniä löytänyt, mutta vähän lisää vielä kaipailin ja olin jo matkalla autolle. Totesin ääneen, että ”kolme kunnon rypästä vielä ja sitten olen tyytyväinen”. Varmaan arvaatte, miten kävi….pienin välimatkoin sain kolme kertaa kerätä sienet kunnon ryppäästä! Silloin naurahdin, että saa se neljäskin vielä tulla. Ja sehän tuli 😊
Usko tai älä, ”saat sitä, mitä pyydät” pitää yllättävänkin usein paikkansa. Oletko kokeillut? Ellet, suosittelen kokeilemaan. Ja jos olet, mutta pettynyt tulokseen, pyydä seuraavaksi jotain pienempää ja konkreettisempaa.
Tässä vertauksessa pyytäminen ja toivominen on omasta mielestäni sama asia. Niin asiat ovat ainakin minulle toteutuneet. Kirjan lukemisesta on jo kauan, mutta eiköhän tätä samaa Rhonda Byrne kirjoissaan tuonut ihmisten tietoisuuteen, hän käytti käsitettä ääneen puhumisen voima.
Sain siis kuin sainkin tänään annettua sieniä kiitokseksi, ja ihan kivan pussillisen! Nämä elämän pienet ilot ovat niitä, joista pyytäminen ja toivominen kannattaa aloittaa ❤️
Aamuaurinkoon heräsin, nämä muistojen polulta keräsin
Tänä aamuna ei aurinko konkreettisesti paistanut, mutta tänä vuonna sain tehtyä sen, mitä niin monena äitienpäivänä lapsuudessakin: keräsin valkovuokkoja äidille tutusta kotimetsästä.
Tottakai olen joka vuosi äitienpäivän muistanut, mutta kovin monena vuonna en kotoa pois muutettuani ole äitienpäivänä äitini luona vieraillut. Monta kertaa samalle päivälle osui onkikilpailu, mihin oma äitini halusi välttämättä osallistua – juhlittava ei siis olisi ollut edes kotona. Ja yhtä monta kertaa tälle viikonlopulle on vierailunsa ajoittanut jompikumpi sisaruksistani, emmekä ole sinne sekaan änkeneet.
Mutta tosiaan, nyt oli se vuosi, jolloin me vietimme äitienpäivän vanhempieni luona. Mitään sen kummempia juhlallisuuksia meillä ei ollut, mutta sai äiti sentään kukkansa, korttinsa ja pienen lahjankin. Tärkeämpää äidille taisi olla se apu, mitä onneksi tänäkin viikonloppuna saimme annettua auttaessamme fyysisesti vaativammissa hommissa. Siitä tuli hyvä mieli itsellekin.
Onnea kaikille äideille erityisesti tänään, vaikka muistaa voi ihan joka päivä!
A-Studion keskustelussa oli aiheena pikavipit, rahoituslaitokset ja perintäfirmojen toiminta. Tämä tuli televisiosta jo ennen vappua, mutta en halunnut pilata kenenkään vappujuhlia näin ilottomalla päivityksellä. Säästin sen siis tähän 😊
Onni on se, että pikavippifirmojen ja muiden rahoituslaitosten tolkuttomia korkoja ja muita kuluja taidetaan saada vihdoin kuriin lain muuttuessa. Ilmeisesti myös perintäfirmojen huikeisiin kuluihinkin ollaan puuttumassa. Toivottavasti keinot riittävät ja homma etenee!
Mutta mahtaako tämä muutos yhtään hillitä vippien ja lainojen ottamista? Hieman epäilen, koska voisin kuvitella kulujen madaltamisen laskevan kynnystä niiden käyttämiseen…toivottavasti olen väärässä.
Surullista on se, että korkokatto tulee koskemaan vain uusia lainoja. En kyllä suoraan sanoen ymmärrä, miksi. Suomessa muhii melkoinen kupla näistä jo aiemmin otetuista veloista, joiden kanssa painivien kurimus ei siis helpota jatkossakaan…
Kokonaistaloudellisesti olisi mielestäni paljon järkevämpää helpottaa näiden vanhojen velkojen hoitamista. Tuskin monikaan noista firmoista rahojansa Suomessa säilyttää tai Suomen hyväksi käyttää, joten luulisi valtiolla olevan intressejä pyrkiä vaikuttamaan niihinkin. Velattomina tai edes vähemmän velallisina monien olisi mahdollisuus jälleen kuluttaa, Suomessa, ehkä jopa suomalaista ostaen.
Tässä kohtaa moni lukija varmasti toteaa, että mitäs ovat menneet ottamaan tuollaisia. Niin. Osalla lainat ovat varmasti menneet hyvän elintason ylläpitämiseen tai jonkun ”kivan” jutun hankkimiseen. On kuitenkin myös niitä, jotka pankin mielestä ovat kelvottomia saamaan lisälainaa, mutta jokin pakottava asia vaatii rahaa jotain kautta nopeasti hankkimaan.
Ystävälleni kävi näin. Elämäntilanteen äkillinen ja todella radikaali muutos pakotti ottamaan ”helpon lainan”, koska pankki ei sellaista myöntänyt. Ehdottivat vanhempien talon kiinnittämistä vakuudeksi, tätä ystäväni ei suostunut edes tiedustelemaan. Mistään hirmuisesta summasta ei ollut kyse, joten ihmettelen minäkin tätä pankin ehdotusta.
No, ystäväni sai uuden elämänsä alkuun tuolla kalliin rahan lainalla, mutta maksaa lainaa vielä pitkään, koska korot ja kulut ovat niin kovat. Isompaan lyhennykseen hän ei pienituloisena pysty. Ja koska tuleva laki ei näitä vanhoja velkoja koske, joutuu hän odottamaan lottovoittoa tai muuta ihmettä vielä kauan…..
Auttaisin heti, jos voisin, mutta joudun odottamaan ihmettä hänen kanssaan – ja totisesti toivon niin vielä tapahtuvan 😊
Olen ennenkin tätä samaa aihetta ainakin sivunnut. Sitä, mitä haaveilen tekeväni ja hankkivani, jos lottovoitto osuisi kohdalle. Enää en allekirjoita täysin sitä väitettä, etteikö raha tekisi onnelliseksi. Kyllä se tekisi, montakin ihmistä, jos iso potti tulisi!
Osansa saisivat lähisukulaisten lisäksi myös tärkeimmät ystävät ja kaverit, jokunen työkaverikin. Hyväntekeväisyyteenkin rahaa antaisin. Uskon, että nykyään osaisin nauttia siitä myös itse, muutenkin kuin antamisen ilon kannalta.
En tiedä, vaihtuisiko asunto, autokin ehkä vasta nykyisen hajotessa, mutta kyllä minä itseänikin hemmottelisin. Vaatevarasto menisi uusiksi ja varaisin heti liudan hierontoja ja hemmotteluhoitoja! Sen jälkeen olisi hyvä miettiä seuraavia siirtoja 😊
Mutta tämä kaikki edellyttäisi sitä, että voitto olisi niin iso, että sillä voisi tehdä tämän kaiken. Maksaa oma velat, auttaa niissä muitakin ja jättää vielä sivuunkin tätä kaikkea muuta varten.
Haaveissa vainko oot mun….milloin vähemmän, milloin enemmän, mutta nyt se on taas ”ääneen” sanottu ja siten ainakin aavistuksen lähempänä toteutumista ❤️ Toivottavasti voin joskus kertoa teille iloisia uutisia…
Tämä viikonloppu oli ystäväviikonloppu. Ystäväni 30 vuoden takaa käy meillä vieraana aika lailla säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Nyt oli sen kevätvisiitin vuoro.
Viikonloppumme ovat noudattaneet yleensä aika samaa kaavaa. Nuorempana rutiineihin kuului kaupungilla rimpsalla käyminen ja seuraavan päivän päänsärky. Nykyään pysymme viikonlopun turvallisesti lähinurkilla, joten seuraavan päivän suurin ongelma on tätänykyä edellisillan ylensyömisestä aiheutunut ähky ja turvotus 😊
Meidän viikonloppuihimme kuuluvat aina ylenpalttisen syömisen lisäksi saunominen, pienet hemmotteluhoidot, muodollinen ulkoilu, kortinpeluu ja tietysti PUHUMINEN. Ystäväni muistaa uskomattoman hyvin vanhoja asioita, joten käymme jutuissamme usein siellä 30 vuoden takanakin!
Tämä ystäväni kävi aikanaan useammankin kerran ennustajan luona. Eräällä kerralla ennustaja oli sanonut minusta, että sillä ihmisellä on käsissään auttavaa voimaa – toivottavasti löytää sen itse ja ymmärtää ottaa kyvyn käyttöön.
Olin hieman ihmeissäni asiasta, ja molemmat oletimme sen tarkoittavan taitoani hieroa ja auttaa käsilläni sillä tavoin. Ehkä ennustajan viesti tarkoitti sitäkin, mutta vuosia myöhemmin käsitin ennustajan tarkoittaneen myös kykyjäni ennustaa ja auttaa ihmisiä sillä tavoin. Olin jo tuolloin tehnyt onnistuneita tulkintoja korteista, mutta en silloin vielä ymmärtänyt, että sekin on auttamista. Nyt toki ymmärrän jo senkin – onneksi ”kuuntelin” käsiäni ja olen antanut niiden tehdä sitä, mitä osaavat ❤️
”Katson ulos ikkunastani, jossa on muutamia rasvaisia sormenjälkiä pikkuveljeni kädestä. Pyyhkäisen niitä hieman, mutta jälki vain leviää. Annan sen olla, pysykööt siinä. Eipähän ole ainakaan kaunista maisemaa sotkemassa….kun sellaista ei olekaan….enää.
Tihrutan ikkunan läpi vain nähdäkseni, onko metsä yhtä tallattu ja sotkettu kuin eilenkin. Vielä pari vuotta sitten oli toisin: metsä kukoisti. Äitienpäivisin saimme poimia kukkia äidille. Kesäaamuisin raikas tuoksu levisi kauas, metsämansikat punersivat heinien välissä ja linnut pesivät villivadelmapensaissa. Nykyisin en enää voi nähdä näistä mitään, tuskin koskaan.
Taas ne tulevat, luonnontuhoajat, pitkin mäkeä mopoillaan. Kyllä sitä koitetaan olla niin mahtavaa, kun on mopo ja kaikki, mutta ei tässä kuitenkaan aivoilla pelata.
Yritän keskittyä maantiedon vaikeaan koealueeseen, jossa puhutaan luonnonsuojelusta, mutta nämä ääliöt päräyttävät viritetyt koneensa käyntiin. Hyvästi rauha! Seuraan heitä katseellani hetkisen ja yritän laskea, monetko karkkipaperit, tupakka-askit ja juomapullot metsään heitetään, ja jääkö maahan yhtään heinätuppoa, kun siinä crossaillaan niin, että multa pöllyää, mutta en pysy laskuineni perässä.
Tätä se on, nykyaikaa, jossa metsät kuolevat ja luonto hupenee ihmisten isottelun alla. Tällainen se on, surullinen näköala ikkunastani, jota pikkuveljenikin kiipesi syliini kurkistelemaan ja räpelsi muutamat uudet jäljet ikkunaan. Mutta eihän sillä ole väliä, sillä se ei sentään tuhoa luontoa.”
Sopisi tähänkin päivään, mutta todellisuudessa em. teksti on kouluaineeni n. 30 vuoden takaa. Tekisi mieli kysyä, onko mikään muuttunut…nuoren ihmisen mielessä luonto ja luonnonsuojelu on tuolloin pitkälti ollut tätä, vaikka on varmaan silloinkin ollut isompiakin aiheeseen liittyviä puheenaiheita. Näistä pienistä jutuista mielestäni kaikki kyllä lähtee, edelleen.
Ilmastoasiat tuntuvat olevan näissä tulevissa vaaleissa yksi pääteemoista. Jonkinlaista hysteriaakin on havaittavissa. Vaikka edelleen luontoa rakastan ja ilmastoasioista välitän, ei Suomi, eivätkä suomalaiset silti pysty pelastamaan koko maailmaa, vaikka näin tunnutaan uskovan.
Lakkoilevat teinit voisivat aloittaa vanhan sloganin mukaisen käytännön ”Pidä Suomi puhtaana”, siinäkin on vielä nimittäin sarkaa ja sillä saadaan näkyvää aikaan – ihan täällä kotimaassa. Kuitenkin omasta puolestani puukiukaat lämmetköön edelleen ja takat lämmittäkööt taloja. Emme me niitä kieltämällä maailmaa pelasta, enkä usko Suomen sillä tuhoutuvan.
Pian lähden nauttimaan Suomen luonnosta ja taidan ottaa roskapussin mukaan. Niitä karkkipapereiden, tupakka-askien ja juomapuollojen heittelijöitä kun tuntuu olevan edelleen – näin 30 vuoden jälkeenkin 😊
