Hätähousulle voi käydä huonosti

Hihkuin jo muutamaan kertaankin aiemmin uutta innostustani kutomiseen. Vähän liian hätäisesti kuitenkin, itku pitkästä ilosta nimittäin. Eli ei rauhoita neulominen aina Laaman mieltä ?

Kun ei ole ohjeen mukaisia lankoja tai puikkoja, pitää soveltaa. Niinhän minä usein muutenkin teen. Oikeastaan useimmiten soveltaen kuin ohjeita noudattaen. Myös ruoanlaitossa. Nyt tämä soveltaminen ja liika innokkuus kääntyivät vähän itseäni vastaan. Mitään täysin peruuttamatonta ei tapahtunut, mutta projektit venyvät – ja laantui vähän se intokin….

Pitkävartisesta kuviosukasta tuli liian löysä varrestaan. Olisi se ihan hyvin jalassa vielä pysynyt, mutta ei näyttänyt mielestäni kivalta. Eli purkamaan…..montaa kerrosta se työ ei ole edennyt tämän jälkeen…

Villapaita oli viimeistelyä vaille valmis kun totesin, että hihoista tuli ihan hirveät. Eli purkamaan….Tämä oli työläämpi projekti, sillä hihat olivat jo kiinni, vähän liian hyvin kiinnitettyinä ? Tuskanhien siivittämänä sain ne irti ja uusia neulomaan…täytyy vaan toivoa, että lanka riittää, sillä toinen hiha kun ei suostu purkautumaan millään!

Nyt jo naurattaa, mutta kyllä ärräpäitä lenteli, kun manasin omaa hätähousuluonnettani! Nopeasti valmista – ja vielä mitä! Vielä olisi tätä ”talvea” vähän jäljellä, jos ehtisi rauhallisemmalla, mutta järkevämmällä tahdilla saada KELVOLLISTA valmiiksi ennen kesää ?

Stella (256)

Ps. Laamakuvia jälkijunassa, kuvatoiminto pelittää taas ?

Historian havinaa valokuvissa

Kyllä Laama tiesi taas ? Päivän Laama nimittäin kertoo, että Laama katselee mielellään vanhoja valokuvia. Näin on. Liian usein se kylläkin tapahtuu kesken siivouksen, juuri silloin kun ei tarvittaisi mitään ylimääräisiä katkoksia. Jos annan itselleni periksi, saatan levitellä irtokuvia pitkin lattioita ja unohtua albumien syövereihin. Ja sitten vähän ketuttaa, kun siivousinspiraatio uhkaa mennä ohi ja loppuenergia kuluu levitettyjen valokuvien kasaamiseen ?

Eilen selviydyin siivousoperaatiosta ilman edellä mainittua hidastetta. Asiaa auttoi se, etten siivonnut yhtään laatikkoa tai kaappia. Siellä kun ne valokuvat majailevat. Ylin tavoite eilisellä oli paikata väliin jääneitä siivouksia ihan yleisesti. Sitä se tauti teetti, rästejä tuli….

Homma saatiin hoidettua – onneksi mies avusti – mutta olo oli kuin maratonin juosseella. Olin aivan voipunut ja voimaton sen jälkeen. En siis olekaan vielä täysin terve ? Malttia tarvitaan näemmä vielä levottoman liikkeisiin….

Stella (256)

Minulle outoa unelmointia

En ole ihminen, joka haaveilisi jatkuvasti tai edes kovinkaan usein uudesta asunnosta, saati uuden rakentamisesta. Osasyynä on varmasti elämän realiteetit, tieto siitä, että näillä näkymin noin isojen haaveiden toteuttaminen ei ole mahdollista, joten uskoa unelmien voimaan ei aina ole. Enkä kyllä tykkää muuttamisestakaan. Lisäksi olen jo pitkään ollut ihan tyytyväinen olemassa olevaan tilanteeseen asumisen suhteen. Asuinpaikka miellyttää ja mikä tärkeintä, asunto tuntuu kodilta, eikä vaan ”joltain asunnolta”.

Tässä kohtaa huomautan ja muistutan kaikkia, että unelmointi ja haaveilu ei ole missään elämäntilanteessa kiellettyä, oikeastaan päinvastoin. Ihminen tarvitsee sitä, että hänellä on unelmia, isojakin. Ja kyllä minäkin unelmoin, mutta melko matalalla profiililla ja realistisesti – siis tylsästi ? Tässä oli kyllä todellisen kehittymisen paikka!

Mutta nyt tapahtui jotain kummaa. Olen saanut ihmeellisen päähänpiston, jopa lievän päähänpinttymän eräästä tontista! Lähialueella on myynnissä uusia, rakentamattomia tontteja useampi kymmenen, mutta tämä on vanha tontti, jossa olisi rasitteina vanhoja, purkukuntoisia rakennuksiakin ja pahaa pelkään, että se on jopa vailla viemäröintiä ? Unelmieni talo on ainakin aiemmin sijainnit veden äärellä, tässä ei olisi sitäkään ? Mutta silti, kaikista puutteistaan huolimatta valitsisin sen sata kertaa mieluummin kuin yhtäkään näistä uusista myynnissä olevista vaihtoehdoista…

Tämä päähänpisto on saanut meidät jo pariin kertaan valitsemaan kävelylenkin reitin niin, että pääsemme kurkkimaan tuolle tontille. Olen jopa hieman hämilläni, mistä on kyse.

Olen tiennyt tontin myynnistä jo ainakin puoli vuotta, mutta ei ole näemmä kenellekään vielä kelvannut vanhoine pihakaivoineen ja isoine kivineen keskellä pihaa. Täytyyköhän tässä alkaa manifestoimaan lujemmin. Jos se tontti tosiaan odottaakin meitä….

Stella (256)

Tuliaisia itselle

Käytin tänään Pikku-Prinsessani (nuorimman kissani) eläinlääkärissä. Laskeskelin, että yli 60 km:n matkasta per suunta huolimatta reissu kannattaa rahallisesti. Etenkin, kun olin kyseisestä eläinlääkäristäkin kuullut ainoastaan kehuja. Uskotteko, että minua vähän jännitti! Leikkaus (sterilaatio) on kuitenkin aina leikkaus, eikä siihen ja nukutukseen liittyvistä komplikaatioista voi koskaan tietää…

Kaikki meni kuitenkin onneksi hyvin ja koko reissuun aikaa vajaa 3 tuntia ? Odotteluaikana kävin shoppailemassa paikallisen pikkukeskustan ruokakaupassa ja mukaan tarttui ”tuliaisena” itselle -50 %:n joulukaktus ? Mikään ihan kuoleman kourissa oleva kukka se ei ollut, joten uskoisin siitä olevan iloa jo piankin ?

Jouluvalmisteluissa on (luova) tauko….paketit ja kortit sain tänään postiin, siinä tämän päivän joulusaldo. En tiedä, jaksanko ennen viikonloppua (ja LOMAA) iltaisin tehdäkään juuri mitään. No, onko sen väliä – vähän kiire loppumetreillä taas tulee (niin monta joulupussukkaa vielä toimittamatta muiden hommien lisäksi), mutta se on ihan normaalia ?

Kolme yötä lomaan on….

Stella (256)

Pulleita paketteja tyynynpäällisistä

Kerroin aiemmin syksyllä, että aloin väkertää sohvatyynynpäällisiä samalla kuviolla, josta ristiäisiin tein vauvapeiton. Seitsemän kappaletta on näitä päällisiä nyt tehty! Tein päälliset isoilla puikoilla ja tuplalangalla, joten lankaakin olen joutunut useampaan kertaan haalimaan lisää…

Pitkään mietin, teenkö irrotettavat päälliset napeilla, vai ompelenko ne umpeen. Ensimmäisessä vaihtoehdossa lisähaasteena olisi ollut sopivien nappien löytäminen, ja joskus olen yllättynyt siitä, että isot napit ovat aika arvokkaita! Jälkimmäinen vaihtoehto taasen tarkoitti sitä, että olisi ostettava sisätyynyt valmiiksi – ei ilmainen vaihtoehto sekään – ja mitenköhän niiden pesu aikanaan onnistuisi ?

Päädyin lopulta kiinniommeltuihin ja Kassialma raahasikin tyynyjä poikki kaupungin tässä eräänä päivänä ? Tonttulassa pitää tältä osin kiirettä vielä pari päivää, sillä ei se kiinniompelukaan kovin nopeasti tapahdu, etenkin kun näkyvään paikkaan yrittää tehdä siistiä jälkeä ?

Lahjapaperissa ja paketoinnissa säästin itseäni – onneksi on näitä kuvan nättejä ja jouluisia muovikasseja! Juuri sopivankokoisia ja helppoja, perfect tähän tarkoitukseen ?

Stella (256)

Stella on päässyt kissakalenteriin

Sain tänäkin vuonna lahjaksi erään eläinsuojeluyhdistyksen tuottaman tukikalenterin. En varmaankaan siksi, että tässä kalenterissa Stella-niminen kissa oli saanut oman sivunsa, vaan todennäköisemmin siksi, että olen kissa- ja muutenkin eläinihminen.

Kalenterin myynnistä saaduilla tuotoilla tuetaan paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen toimintaa ja joka kuukauden kissatarinassa kerrotaan yhden tai useamman kissan vaiheista. Ne ovat surullisia tarinoita, mutta onneksi niissä on onnellinen loppu ❤️ Toivottavasti näette lukea Stellan tarinan tuosta kuvasta.

Hieman (enkä niin kovin vähänkään) huolissani olen seuraillut myös Facebookista hylättyjen kissojen määrän lisääntymistä. Mistäkö se kertoo? Minun mielestäni se kertoo ihmisten lisääntyneestä pahoinvoinnista, mutta myös muuttuneista asenteista tässä yhteiskunnassa. Valitettavasti.

Edelleen on onneksi paljon ihmisiä, joille eläin on perheenjäsen, jonka hankkimista todella harkitaan ja jotka kohtelevat eläimiä hyvin ja vastuullisesti. Mutta ikäväkseni olen todennut, että kertakäyttökulttuurin lisääntyminen näkyy myös eläinten kohtelussa. Eläin otetaan tuosta vaan, se on hetken kiva, mutta kun vastuu alkaa painaa tai eläin ehkä turhautumistaan tekee jotain pahojaan tai viekin oletettua enemmän aikaa, se ei olekaan enää niin kivaa….

…sitä ei viedäkään romuttamolle tuosta vaan tai vaihdeta ns. lennossa, kuten autolle voi tehdä. Tai valitettavasti näin kyllä tehdään. Hylättyjen eläinten määrä lisääntyy koko ajan ?

Mitä asialle voi tehdä? En tiedä, mutta kasvattajan/myyjän ainakin varmaan pitäisi olla roolissaan tiukempi, mutta selkeämmin antaa myös mahdollisuus perua päätös – vaikka vähän myöhemminkin…Ihmisten pahoinvoinnin vähentämiseen minulla ei kyllä oikein ole mitään lääkettä…

Näissä mietteissä pimeän ja sateisen viikon jatkoa!

Stella (256)

Onneksi tuli ennakoitua…

Kuva voisi olla tältä aamulta, paitsi että se vaakasuoraan satanut sankka lumiräntäsade puuttuu. Olipa melkoinen keli, mutta onneksi se yllätti itseni vain osittain, sillä vaihdatin talvirenkaat ONNEKSI jo viime viikolla.

Tiesin tänä aamuna ajavani vähän pidemmälle ja tarkistelin vielä viikonloppuna säätiedotuksia. Eivät enää luvanneet oikein mitään sateita – arvasin, kun renkaat olivat jo alla. Mutta kuinkas kävikään, n. 30 kilometriä kotoa säätyyppi muuttui aivan täysin ja kuiva tie oli enää muisto vaan!

Ojaanajoja en onneksi nähnyt, mutta useampi auto oli parkkeerannut bussipysäkeille ja tuli muutama hälytysajoneuvokin vastaan ☹️ Osan talvi oli taas yllättänyt….

En todellakaan rakasta talvella ajamista, etenkään sitä sohjoa, mutta oli maisema KAUNIS ja VALOISA, kun pellot ja pientareet olivat valkoisena puiden oksat kuorrutettu paksuhkolla lumipeitteellä.

Nyt on hieman jakomielitautinen olo: en haluaisi vielä täyttä talvea, mutta en jaksaisi ainaista sysipimeyttäkään. Onneksi ei ole minun päätännässäni, mitä milloinkin saadaan, voisi olla melkoista soutamista ja huopaamista ?

Stella (256)

Meillä eläintenpäivä on jokaikinen päivä

Tänään vietetään kansainvälistä eläintenpäivää. Vaikka olen sen olemassaolon tiedostanut jo kauan, en silti tiennyt, että kyseistä päivää on vietetty jo 1930-luvulta lähtien!

Meidän perheessä eläintenpäivää vietetään ihan jokaikinen päivä. Välillä (tai aika useinkin) tuntuu, että kolme kissaamme ovat etusijalla tässä perheessä ? Ehkä asiaan vaikuttaa sekin, että kissat ovat myös lapsiamme, kun niitä aitojakaan ei tässä huushollissa pyöri.

Lapsuuskodissani on ollut aina eläimiä. Ensimmäisen oman kissani olen saanut kolmevuotiaana. Kannoin kissanpentua korissa, kuulemma joka paikkaan. Onneksi olimme sillä reissulla maalla, emmekä kaupungissa, mutta onni ja pienoinen ihmekin, että uusi kissani pysyi mukanani ja tallessa! Tuosta hetkestä lähtien elämässäni on ollut aina vähintään yksi kissa ❤️ Ei tarvitse ihmetellä, jos minut luokitellaan automaattisesti kissaihmiseksi.

Lapsuudenkodissani kissat ja koirat elivät aina sulassa sovussa. Kaipa niillä oli keskinäiset riitansakin, vaikka en sellaisia muistakaan ja kaikki löysivät oman paikkansa. Oli meillä muitakin eläimiä. Lammastakin pyysin (vaikka emme maalla asuneetkaan), sitä ei meille koskaan tullut ?

Allekirjoitan TS Hyvinvointi -lehden muutaman vuoden takaisessa artikkelissa Näin lemmikin tekevät hyvää mainitut asiat täysin. Sen mukaan lemmikki liikuttaa (myös ylivilkas sisäkissa….), ehkäisee yksinäisyyttä, rauhoittaa, ehkäisee sairauksia, auttaa oppimaan, antaa hiljaiseen asuntoon sopivasti ääntä, motivoi ja sen kosketus eheyttää. Kuinka usein olenkaan nukahtanut kissan tassu kädessäni ❤️ Koko artikkelin löydät täältä

Stella (256)

Ps. Kiistelyä aiheuttaa usein se, kutsutaanko eläintä HÄN vai SE. Minulle eläimet ovat aina olleet – kaikesta tärkeydestäänkin huolimatta – SE ?

Bää….ei hetkeen lisää lampaankääpää…kiitos ?

Stella, sienihullunakin tunnettu, pisti taas itsensä liemeen ”lievällä” ahneudellaan. No, samalla tuli tehtyä kymmenisen ihmistä iloiseksi, joten kaikki kuitenkin hyvin ?

Kävin pari viikkoa sitten eräässä vakimetsässä lähinnä vasta tilannetarkistuksella – suppilovahverotilannetta siis. Ihan hyvältä näytti ja lampaankääpää lähti silloinkin mukaan pari ämpärillistä.

Täällä oli tässä välissä muutama tosi kylmä yö, kävi oikein kunnolla pakkasella. Keräämättä jääneet lampaankäävät meinasivat tulla jo uniinkin ja eräänä iltana tällä viikolla päätin, että taitaa olla viimeinen hetki käydä pelastamassa ne loputkin.

ONNEKSI mukana oli parin ämpärin lisäksi varapusseja, JOS sattuisi runsaskin saalis löytymään. Ja onneksi oli, sillä metsässä edessäni avautui valkoinen taivas – lampaankääpätaivas ? Todella pieneltä alalta keräsin, keräsin ja keräsin, ja selkä vääränä raahasin saaliini autoon. Aikaa ei mennyt edes kahta tuntia. Mutta siitähän se työ vasta alkoikin….niiden putsaaminen….

…se ilta meni pikkutunneille…

….tunti seuraavana aamuna ennen töihin lähtöä….

….pari tuntia töiden jälkeen ennen vanhempieni luo lähtöä…

….ja koko loppuilta pikkutunneille yhdessä äitini kanssa…

Tuossa välissä toimittelin putsattua sientä niitä kaivanneille, tungin omaan pakkaseen ja loput vanhemmilleni. Kaikki siis saatiin hyödynnettyä, vaikka välissä pelkäsin jo jotain muuta!

Yöllä äitini kanssa totesimme, että bää, ei hetkeen enää lisää lampaankääpää. Menihän siinä vajaa vuorokausi ja löysin itseni yllättäen perkaamasta sieniä yhdessä äitini kanssa ? Ja kyllä, meillä oli jälleen myös lampaankääpää – mutta onneksi vain muutama ?

Pitäkää vaan vähän hulluna, ei mene kauaksi totuudesta ? Mutta ei tarvitse miettiä sitäkään, mistä olen tämän hulluuteni perinyt. Geeneissähän se on tullut.

Ja tähän loppuun voin kruunuksi kertoa, että huomenna on edessä SIENIREISSU ? Tähtäimessä tällä kertaa suppilovahverotaivas. En tiedä, miten käy, jos muutama bää osuu silmiini. Todennäköisesti löydän ne illalla kotoani…

Stella (256)

Negatiivisuus tarttuu, onneksi myös positiivisuus

Olin eilen eräällä myynti- ja markkinointiluennolla, jossa sivuttiin myös erityyppisiä ihmisiä, negatiivisuutta ja positiivisuutta. Miten sattuikaan, sillä olen tuota samaa asiaa mietiskellyt viime viikkojen aikana useampaan otteeseen ja muistojakin palautui mieleeni.

Oletko itse huomannut, miten negatiivisuus tarttuu? Ei pisaratartuntana, mutta silloin kyllä, jos viettää enemmänkin aikaa ihmisen kanssa, joka ajattelee syystä tai toisesta lähes kaiken negatiivisuuden kautta. Jonkin ajat kuluttua huomaat (jos edes itse sitä enää huomaat), että itselläsikin on likimain KAIKKI ja AINA huonosti. Se rasittaa ja väsyttää.

Oli aika, jolloin elin parisuhteessa, jossa asiat olivat näin. Samaistuin, ja ellen nyt ihan negatiiviseksi muuttunut, niin kyyniseksi ainakin.

Lähdin samoihin aikoihin mukaan erääseen liiketoimintaan, jossa seminaareissa motivoitiin ja kannustettiin positiivisuuteen. Muistan elävästi ensimmäisen seminaarin, meinasin lähteä kesken pois. Suorastaan ällötti se yliamerikkalainen hypetys ja positiivisuus.

Kotona tajusin, että juuri sitähän minä tarvitsin, positiivisuutta elämääni. Siksi se tuntui niin iljettävältä. Oli tarve mennä silloisen mukavuusalueen eli negatiivisuualueen ulkopuolelle ja se ei ole koskaan kivaa tai ainakaan helppoa.

Olin vuosikausia mukana kyseisessä liiketoiminnassa. Rikastuin vain henkisesti, mutta se olikin tärkeintä. Opin oikein odottamaan seminaareja ja nautin niiden tuomasta flow-tilasta, joka jatkui vaihtelevan pitkälle – riippuen kuka tai mikä sen torppasi. Mutta vuosien aikana huomasin vahvistuvani ihmisenäkin, opin ajattelemaan positiivisuuden kautta kyynisyyden sijaan.

Varsinainen liiketoiminta on jo nyt taaksejäänyttä elämää, mutta pysyvän jäljen se jätti. Positiivisen jäljen ❤️

Stella (256)