Ole laama…ja löydä sisäinen rauha

Ei päästykään joulusta ihan vielä ohi – joulupukki nimittäin toi minulle Sarah Fordin pikkukirjasen Ole laama ja löydä sisäinen rauha.

Välillä olo on kuin laamalla, mutta tunnustan, että kovin positiivisia fiiliksiä en tuolloin ole tuntenut. Lähinnä laiskaa lamaannusta ja muuta vastaavaa.

Olen ollut väärässä. Pahasti. Tai ainakin yhdistänyt olotilani aivan väärään eläimeen! Ford nimittäin aloittaa kirjasensa näin: Ole sinäkin Laama, lempeä ja hyväntahtoinen tyyneyden lähettiläs! Laama on ystävällinen, avulias, rento ja rauhaa rakastava. Laamaa eivät pienet vastoinkäymiset lannista, sillä se rakastaa elämää karvoineen kaikkineen.

Jonkinlainen ADHD-piirteitä omaava henkilö varmasti aukoisi kirjaa sieltä sun täältä, lukematta takakantta tai aloittamatta ainakaan alusta. Toimin puolittain näin: luin takakannen ja innostuin, sen jälkeen tein random-hyppyjä eri aukeamille ? Tästä kirjasta tulette kuulemaan vielä – eli lukemaan otteita blogissani!

Ensimmäinen oppi on: Hengitä nyt syvään ja ryhdy oman elämäsi laamaksi ?

Stella (256)

Meillä eläintenpäivä on jokaikinen päivä

Tänään vietetään kansainvälistä eläintenpäivää. Vaikka olen sen olemassaolon tiedostanut jo kauan, en silti tiennyt, että kyseistä päivää on vietetty jo 1930-luvulta lähtien!

Meidän perheessä eläintenpäivää vietetään ihan jokaikinen päivä. Välillä (tai aika useinkin) tuntuu, että kolme kissaamme ovat etusijalla tässä perheessä ? Ehkä asiaan vaikuttaa sekin, että kissat ovat myös lapsiamme, kun niitä aitojakaan ei tässä huushollissa pyöri.

Lapsuuskodissani on ollut aina eläimiä. Ensimmäisen oman kissani olen saanut kolmevuotiaana. Kannoin kissanpentua korissa, kuulemma joka paikkaan. Onneksi olimme sillä reissulla maalla, emmekä kaupungissa, mutta onni ja pienoinen ihmekin, että uusi kissani pysyi mukanani ja tallessa! Tuosta hetkestä lähtien elämässäni on ollut aina vähintään yksi kissa ❤️ Ei tarvitse ihmetellä, jos minut luokitellaan automaattisesti kissaihmiseksi.

Lapsuudenkodissani kissat ja koirat elivät aina sulassa sovussa. Kaipa niillä oli keskinäiset riitansakin, vaikka en sellaisia muistakaan ja kaikki löysivät oman paikkansa. Oli meillä muitakin eläimiä. Lammastakin pyysin (vaikka emme maalla asuneetkaan), sitä ei meille koskaan tullut ?

Allekirjoitan TS Hyvinvointi -lehden muutaman vuoden takaisessa artikkelissa Näin lemmikin tekevät hyvää mainitut asiat täysin. Sen mukaan lemmikki liikuttaa (myös ylivilkas sisäkissa….), ehkäisee yksinäisyyttä, rauhoittaa, ehkäisee sairauksia, auttaa oppimaan, antaa hiljaiseen asuntoon sopivasti ääntä, motivoi ja sen kosketus eheyttää. Kuinka usein olenkaan nukahtanut kissan tassu kädessäni ❤️ Koko artikkelin löydät täältä

Stella (256)

Ps. Kiistelyä aiheuttaa usein se, kutsutaanko eläintä HÄN vai SE. Minulle eläimet ovat aina olleet – kaikesta tärkeydestäänkin huolimatta – SE ?

Onko marjastus korvike metsästykselle?

Ne teistä, jotka ovat lukeneet blogiani edes jonkun päivityksen verran, ette ole voineet välttyä huomaamasta, että luonto ja etenkin metsä ovat minulle tärkeitä elementtejä. Henkireikä ja välttämättömyys oikeastaan. Kysymykseen ”Kumman valitset: järven/meren vai metsän” vastaisin metsä. Täydellistä olisi saada molemmat. Kombo olisi metsä ja järvi ❤️

Taas tänään – toiseksi viimeisen lomapäivän kunniaksi – löysin itseni yllätys, yllätys metsästä ? Saan siitä ilmeisimmin jotain ihan kummallista euforiaa ja näin marja- ja sienikauden aikana ylimääräinen adrenaliinikin tulee kuvioihin mukaan.

Olen metsästäjäperheen lapsi. Sekä isäni että myöhemmin myös äitini metsästivät. Isältä luvat vietiin sairauden myötä pois jo vuosia sitten, äitinikin lopetti harrastuksen iän myötä pari vuotta sitten. Meistä lapsista minä ja siskoni olemme ampuneet ainoastaan maalitauluihin, kun taas veljelleni metsästys siirtyi verissä. Hän onnistui myös löytämään kaltaisensa vaimon.

Minä syön riistaa, ja mielelläni syönkin. Puhdasta, hyvää ruokaa, ilman miettimistä siitä, mitä eläin on saanut ravinnokseen. Siskoni taasen ei syö lihaa lainkaan. Perhe voi siis muotoutua tämänkin suhteen moneksi.

Mutta mietintäni syvin ajatus liittyi siihen, että metsästäjiä kutsutaan toisinaan alkukantaisiksi hirviöiksi tai hullun viettinsä perässä juokseviksi huru-ukoiksi, jotka saada hirvittävät ”sävärit” tappaessaan eläimen, linnun tai jonkun nelijalkaisen. ”Normaali” metsästäjä pysyy ns. housuissaan, mutta kyllähän siihen joku vietti tai vetovoima liittyy – miksi muuten aamuyöstä lähdettäisiin kerta toisensa jälkeen metsän reunaan passiin. Yhdistääkö minua ja metsästäjiä sittenkin joku?!

Niin. Saman hulluuden tunteen nimittäin löydän itsestäni marja- ja sienikauden koittaessa. Ei niin raskas työviikko ole ollutkaan, etten lauantai-aamuna heräisi kukonlaulun aikaan metsään lähdön vuoksi, jos kaveri sitä ehdottaa….Ja tänään mieheni kanssa mustikassa ollessani huomasin heiluttavani välillä noukkuria niin kuin kyseessä olisi ollut joku kilpailu. Adrenaliini virtasi, minä hikosin ja pikkuhiljaa väsyin ? Mutta mikä olo siitä jäi!

Ehkäpä se alkukantainen saalistusvietti ilmenee minussa metsässä, mutta ilman asetta, korvikkeena ämpäri tai kori…

Stella (256)

Väsynyt, mutta onnellinen!

Voi mahdoton sentään, mikä päivä! Pitkälti päivän sisällöstä ja hurlumhei-meiningistä saa syyttää ihan vaan itseään. Mitä menin mahduttamaan autokorjaamokäynnin, katsastuksen, kaupunkireissun ja pari muutakin juttua tähän samaan päivään…

Onneksi päivä on onnellisesti jo nukkumaanmenoa vaille valmis, ja mikäs sinne on mennessä, saunanraikkaana ja puhtaissa petivaatteissa…

Kyllä, tähän päivään mahtui kaiken muun juoksemisen lisäksi myös siivoamista, siivoamista ja vielä kerran siivoamista ? Oikein hävettää tunnustaa, kuinka laiska olen viime aikoina ollut, eikä se selkeästi kuulu isännän intohimoihinkaan. Täällä oli siis melkoinen kaaos, koska lomanaloitusinspis ei tänä vuonna iskenytkään heti loman alussa.

Olen siivooja, joka toimii oikeastaan vain hetkellisen inspiraation tai äärimmäisen pakon edessä (eli silloin, jos meille on tulossa vieraita). Tämä ei (onneksi) tarkoita, että meillä esimerkiksi tiskattaisiin vain joskus ja jouluna – keittiön siisteys kuuluu ihan päivittäisiin juttuihin, myös WC:tä jynssätään aika usein, mutta ne muut, voi hirvitys!

Imuri tuntuu olevan aina minua vastaan, niin letku kuin johtokin ja välillä ihan koko se masiinakin! Tässäkin tiedostan omaa syytä: meillä on aivan liikaa tavaraa – konmaritus on vielä pahasti kesken ? Harja ja rikkasihveli ovat välillä paljon paremmat kaverit, mutta ei niillä samaa jälkeä saa. Toinen inhokkini on pölyjen pyyhintä – sitäkin kieltämättä vähempi tavaramäärä helpottaisi…mutta näistäkin tänään siis suoriuduttu!

Tämän päivän jälkeenkään meille ei tulee siivouksen lukujärjestystä. En halua siihen mitään pakotettua systeemiä, vaan haluan edelleen heilua kuin pyörremyrsky silloin, kun se itsestä parhaimmalta tuntuu ? Nyt nautin aikaansaannoksistani ja kyllä itselleni vähän lupasin, että tätä voisi useamminkin tehdä ?

Stella (256)

Lähipiirin hyvinvointi listan kärjessä

Palaan vielä arvotestiin, jonka tuloksista täällä aiemmin vähän jo kerroinkin, siitä muutosmyönteisyydestäni. Se oli top3-listalla, mutta ei ykkösenä. Kärjessä oli asia, joka ei niinkään yllättänyt. Olin lähinnä helpottunut, että testi oli asiasta samaa mieltä kanssani.

Kärjessä komeili nimittäin lähipiirin arvostaminen ja sen hyväksi toimiminen. Lähipiiriä arvostavilla työnarkomaaneilla tilanne voi olla ristiriitainen, kaikkia kun ei voi miellyttää ja kaikkien hyväksi toimia samanaikaisesti täysillä. Itsellänikin tämä nousi tuloksissa jonkin verrankin esille.

Työminässäni lähipiirin arvostaminen näkyy mm. niin, että tykkään toimia tiimeissä, ehkä jopa vetää niitä. En kuitenkaan ole käskyttäjä, vaan kuuntelija. Ja sellainen, joka suosii kompromisseja, jos mielipiteet ja toiveet ovat kovastikin toisistaan eroavia.

Koska tämä osa testin tuloksesta ei tullut yllätyksenä, on tärkein anti ja ohje ehkä se, että muistan ylläpitää tätä seikkaa ja muistaa lähipiirin niin töissä kuin kotonakin – sopivassa suhteessa ?

Stella (256)

Muutosvastainen vai en sittenkään?

Tein tänään erään testin ja yllätyin tuloksesta. En mitään Facebookin testiä, vaan sellaisen ihan ”oikean”, työelämään ja muuhunkin elämääni liittyviä arvoja mittaavan testin.

Luin tuloksen kertaalleen läpi – niiden sulattelu vaatii kyllä useamman lukukerran ja mieluiten keskittyen, mutta jo tällä ensimmäisellä kierroksella yllätyin etenkin yhdestä testin tuloksen osa-alueesta: Avoimuus muutokselle.

Olen likimain aina pitänyt itseäni melko muutosvastaisena. Ensimmäiset reaktioni etenkin äkillisesti ja yllättäen tulevaa uutta kohtaan ovat olleet (ainakin omasta mielestäni) usein todella negatiivisia. Olen lämmennyt niille hitaasti, osan asioista olen hyväksynyt vain pakon sanelemana. En siis todellakaan ole pitänyt itseäni ihmisenä, joka on positiivisessa mielessä avoin muutoksille.

Tämän päivän testi oli aivan eri mieltä. Sen mukaan olen todella vahvastikin muutosmyönteinen, jopa kaipaan ja haen niitä. Tulosten tarkemmassa analyysiosassa oli perusteluja ja esimerkkejä tällaisen henkilön toiminnasta. Ja kyllä, tunnistin minä sieltä itseni. En joka kohdasta, mutta monesta.

Yhtenä esimerkkinä oli vahva halu kohdata työssä haasteita. Se kyllä pitää paikkansa. Työni on melkoisen vaihtelevaa ja uutta tuntuu tulevan jatkuvasti niin paljon, ettei sen enempää ehdi, eikä jaksa edes kaivata. Usein on olo, että rauhoittuisi nyt hieman! Kun se hiljaisempi hetki joskus sitten tulee, olen melko pian malttamaton ja kaipaan ”äksöniä”, jotain uutta ja mieluusti jotain isoa uutta.

Kotioloissa olen kyllä samanlainen. Luulen, että haluan kovastikin omaa rauhaa ja tekemätöntä aikaa. Totuus on se, että jossain vaiheessa tylsistyn, ellei minulla olekaan mielekästä tekemistä. Sen kullakin hetkellä mielekkään tekemisen keksiminen vaatii kyllä usein miettimistä – useinkaan siivous tms. normaali kotiaskare ei mielestäni silloin ole sitä ?

Testitulos oli tämän hetken tulos. Kymmenen vuotta sitten se tuskin olisi ollut samanlainen. Todennäköisesti olen osittain pakon sanelemanakin mennyt virran mukana ja osallistunut näiden vuosien aikana työelämän hurjaan koskenlaskuun ja vauhti on jäänyt päälle…

…Mikä on totuus, sitä en vielä keksinyt.

Näitä mietiskellen Stella (256)


Idiootit ympärilläni

Tunnustan joutuneeni lievään shokkitilaan kuullessani ensimmäisen kerran tämän työelämään ja johtamiseen liittyvän kirjan nimen. Kokonaisuudessaan nimi on Idiootit ympärilläni – Kuinka ymmärtää itseä ja muita.

”Sarjaan” kuuluvat samantyyppisillä nimillä kastetut kirjat Psykopaatit ympärilläni ja Kehnot pomot ympärilläni (– miksi hyvä johtaminen on niin vaikeaa). Aika hurjat nimet, eikö!

Johtamistaidon konsultti Thomas Erikson on kieltämättä onnistunut herättämään huomiota ja ehkä normaalia laajempaa kiinnostusta näiden nimivalintojensa ansiosta.

Uteliaisuus heräsi itsellänikin heti ensimmäisellä kerralla, kun tästä luin, mutta ei vielä riittävästi kirjan lukemiseen asti. Näkemäni lehtiartikkelit asiasta olen kyllä mielenkiinnolla lukenut. Nyt näin jutun näistä ”jatko-osista” ja kyllä, uteliaisuuteni kasvoi entisestään.

Kirjojen lukeminen kuuluu valitettavasti niihin asioihin, mitä en jostain kumman syystä saa nykyään aikaiseksi. Kesälomalla kahlasin kaksi tai kolme dekkaria, siinä viime vuoden saldo. Suunta ylöspäin on ainoa mahdollisuus siis tässäkin asiassa ?

Kaikki Eriksonin kirjat käsittelevät pohjimmiltaan sitä, miten erilaiset ihmiset voivat kommunikoida sujuvasti työpaikallaan. Toimivat varmasti myös oppaina tai jonkinlaisina sanakirjoina muussakin elämässä!

Sininen, punainen, vihreä, keltainen vai sekoitus? Mistä väreistä sinut, työkaverisi ja pomosi on tehty?

Stella (256)

Uskotko sinä horoskooppeihin?

Uskotko sinä horoskooppeihin? Minä uskon, mutta en kuitenkaan seuraa niitä säännöllisesti. Horoskooppeja lukiessa otan suodattimen käyttöön, mutta yritän lukea aina myös ns. rivien välitkin. Kyllä niissä se totuuden siemen on, niin hyvässä kuin pahassakin.

Näin kaikkien ennustusten kanssa tulisi tehdä. Aina kun ennustus tulkitaan sanallisessa tai kirjoitetussa muodossa – eli aina kun sen on tehnyt tai tekee joku muu kuin sinä itse – tulee muistaa, että tulkinnassa voi vähintäänkin olla vivahde-eroja siihen, miten asia tulee toteutumaan.

Aikamääreiden kanssa on sama juttu. Toisinaan lähiaikoina voi olla parin päivän sisällä, joskus asian toteutumiseen menee kuukasikin. Siksi lyhyen ajan ennustuksia lukiessa tulisi pitää asia mielessä pidempäänkin kuin esimerkiksi kyseisen viikon, jota horoskooppi oli koskenut. Asiat voivat olla vielä edessäpäin!

Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen eli kyllä, uskon horoskooppeihin. Etenkin luonnehoroskoopit osuvat usein erittäin hyvin. Minä olen horoskoopiltani Oinas. Allekirjoitan sieltä kyllä monen monta asiaa! Olen paikkapaikoin lyhytpinnainen ja ehkä äkkipikainenkin, vihaan vääryyttä, olen empaattinen ja auttavainen. Usein mainottu johtajuus näkyy siinä, että otan helposti vetovastuun, ellei kukaan muu sitä tee.

Miten sinun kohdallasi? Allekirjoitatko sen, mitä sinusta on syntymäaikasi mukaan kirjoitettu?

Stella (256)

Sydämen sivistystä

Sain tällä viikolla töiden puolesta osallistua hienosti järjestettyyn seminaariin – tai sen puolikkaaseen, koska työt eivät enempään antaneet myöden. Mutta hyvä edes tuo puolikas, sillä siitä jäi mieleeni eritoten ilmaus SYDÄMEN SIVISTYS.

Sanat mainittiin yhteydessä, jossa mietittiin ominaisuuksia, joita tämän päivän ja tulevaisuuden työntekijöiltä toivotaan ja ehkä edellytetäänkin. Olihan listalla sitä kovaa faktaakin kyseiseen alaan liittyen, mutta moni asia sisältyi tähän sydämen sivistykseen, joka tuntui olevan kaiken pohjana ja erittäin arvostettu ja tärkeä asia. Hienoa näin!

Löysin saman termin netissä mainittuna myös piirteissä, joita hyvän puolison odotetaan toteuttavan. Mielestäni, oli kyseessä puoliso, lapsi, vanhempi, ystävä, työkaveri, naapuri tai yleensäkin kukamikävaan IHMINEN, tulisi meidän pyrkiä sydämen sivistykseen.

Mitä se sitten on tai mitä siihen kuuluu? Yhden listauksen (artikkeli oli kooste useista lähteistä) mukaan sydämen sivistys koostuu:

  • empaattisuudesta
  • muiden kunnioittamisesta
  • halusta oppia uutta
  • rauhallisesta kommunikoinnista
  • huolehtivasta ja muista kiinnostuneesta olemuksesta 
  • kiitollisuudesta

Oletko samaa mieltä, että em. asioiden/piirteiden tulisi olla osa meitä jokaista? Itse olen. Tässä listaa pieneen itsetutkiskeluun ja heikoimmassa jamassa olevat kohdat pitää ehkä ottaa mukaan ensi vuoden parantamislupausten listalle ?

Stella (256)

Tarina projektista nimeltä Romuhuone osa 2

Suokaa anteeksi! Huominen on ollut ja mennyt jo moneen kertaan. Lupasin siis edellisessä päivityksessäni jatkaa Romuhuoneen tarinaa heti huomenna, siitä on valitettavasti jo monta päivää. Viime viikko oli älyttömän kiireinen. Oli iltakokouksia, sivutöitä ja lapsenvahtikeikkaa. Siinä ohessa myös Romuhuone-projektikin eteni hieman – ihme kyllä!

Mennään taas uudelleen sinne 10 vuoden taa. Muutin tähän asuntoon tuolloin silloisen mieheni kanssa. Tämä yksikerroksinen, pienehkö tiilitalo vei jostain syystä sydämeni. Meidän budjettiimme ei isompaa ja loistokkaampaa olisi mahtunutkaan, mutta näin jälkikäteen järki olisi tuolloin voinut nostaa päätään vähän enemmän, vikoja ja puutteita löytyy. No olisihan se hinnastakin pitänyt jo päätellä.

Joka tapauksessa asuttavassa kunnossa tämä oli. Pinnat ok, hieman vanhahtavat kyllä. Olisivatpa olleet huonommassa kunnossa, remonttia olisi väkisinkin tehty silloin enemmän kuin yhden huoneen tapetoinnin verran. Välillä jotain ehdotinkin. Vastaus oli, ”senkus teet”. Yksinäni? Kiitti vaan! Kyllähän minä olisin yksinkin jotain pystynyt tekemään ja kiukkupäissäni etenkin, mutta reaktioni oli lamaannus. En saanut aikaiseksi yhtään mitään…Saman vastauksen sain 2-metrisen pensasaidan tuhoamiseen ja moneen muuhun asiaan, jotka olisi ollut kivempi ja helpompi tehdä kaksin. Huomasin, että seinät alkoivat kaatua päälle ja halusin viettää aikaani koko ajan enemmän jossain muualla kuin kotona. Hullua, mutta totta. En vaan viihtynyt täällä. Tässä kohtaa alkoi myös Romuhuoneen totaalinen lamaannus…

Olen keräilijä- ja hamstraajasukua. Ollut aina. Eikä kuulemma kyse ole omasta persoonastani – äitini täti totesi, että se on meidän suvun geeneissä ? Toiselta puoleltakin tuntuu tulleen aika vahvat geenit, joten arvannette, että vaikeaa on! Kaikki (no ei ihan kaikkea, mutta paljon) säästetään. Ainakin kaikki, jolla on jonkinlaista tunnearvoa. Ja sitähän löytyy jo tähänkin ikään mennessä! Ostamista olen viime vuosina vähentänyt todella, todella paljon ja vähän olen kehittynyt tavaran hävittämisessäkin. Myynyt, antanut, kierrättänyt ja heittänyt konkreettisesti pois. Paljon (ja liikaa) on silti jäljellä.

Paljon enemmän sitä kaikkea oli Romuhuoneen alkuaikoina. Romuhuoneesta tulikin sen kaiken ylimääräisen säilytyspaikka ja ”pois silmistä” -huone. Silloin tällöin jossain hirmuisessa energian puuskassa siivosin ja järjestelin sitä edes vähän nätimmäksi, mutta ison osan aikaa se oli ”ovi kiinni” -huone.

Ennen eroa tein ison liikkeen ja muutin kerrostaloon. Jätin suurimman osan tavaroista tänne – maksoinhan koko ajan puolet lainasta ja vakuutuksista – mutta suurin syy oli se, että halusin tänne takaisin, yksin tai uuden miehen kanssa. Päätin, että muuttoni on vain väliaikainen. Ja sitähän se onneksi oli, hieman yli vuoden mittainen matka, jonka aikana tapasin nykyisen mieheni.

Osa 3 seuraavassa päivityksessä! En uskalla luvata HUOMENNA, mutta pian kuitenkin ?

Stella (256)