Jäin itsekin miettimään edellisen päivityksen jälkeen, että toiminpa tyhmästi, unelmoin ja haaveilen vain melko pienesti, vaikka unelmoinnin pitäisi olla nimenomaan suurta!
Serena kommentoi postaustani, mainitsi aarre-/unelmakartan tekemisen ja muistutti nimenomaan suuresti unelmoinnista. Niinpä. Olen noita karttoja aikoinaan tehnyt useammankin, en tosin pitkään, pitkään aikaan….
Taisin kokea, että epäonnistuin niiden kanssa: karttaan lisäämiäni lapsia ei elämääni siunaantunut, eikä kotini ole se silloinen unelmien punainen puutalo….paitsi että kummilapsia on viisi ja asun punaisessa talossa, tiilisellaisessa kylläkin. Eli menikö sittenkään pahasti pieleen 🙄
Täytyypä suunnitella uuden kartan kokoamista, ihan tässä pikapuoliin. Täytynee miettiä, mistä sopivia lehtiä saisi haalittua, se lehdistä leikattujen kuvien kanssa pelaaminen tuntui minusta kivalta ja omimmalta 👍
Voi, voi, nyt tarvitaan laamaterapiaa ainakin siihen, etten hermostu näiden blogin kuvien kanssa. Ei nyt vaan suostu kuvatyökalu yhteistyöhön eli en saa kuvallista laamapäivitystä tehtyä tänäänkään. Mahdollisesti joku laamasuodatin 😳
Laaman viesti tänään oli joka tapauksessa tämä: Laamasta on hauskaa ilahduttaa muita ilman sen kummempaa syytä. Totta, tunnustaudun tässä kohtaa selkeäksi laamaksi. Tykkään yllättää ja ilahduttaa muita, mutta toki voisin tehdä sitä useammin ja useammallekin ihmiselle. Tulee silti kiva olo, kun huomioi muita edes pienesti. Ne elämän pienet ilot.
Laamaa löytyy miehestänikin. Olen pari kertaa löytänyt eväsleipieni välistä lappuja. ”Hyvää työpäivää toivoo Kotiorjasi” tai ”Pusuja!” Eikö olekin ihanaa 😍 ja kyllä, hän tosiaan tekee ne evääni aamuisin 👍 Arvostan.
Laamakirjasta yleensä piti kertoa vielä vähän tarkemmin eli tässä takakansi: Taltuta kaaos Laaman elämänviisauden avulla! Laaman maailmassa ei tunneta stressiä eikä kiirettä. Tämä meditaation mestari ja puukynillä värittämisen virtuoosi suhtautuu elämään viilipyttymäisellä tyyneydellä, eikä mikään saa sen mielenrauhaa järkkymään. Laama muistaa aina pysähtyä ihmettelemään maailman kauneutta, sulkea somen ja olla hetkessä läsnä. Kulje sinäkin Laaman sorkanjäljissä pienin askelin kohti zenmäistä tyyneyttä.
Huh, jäljillä ollaan, onneksi 👍 Jatketaan matkaa – pienin askelin!
Hymyilytti, kun ensimmäinen sattumalta avaamani aukeama Laama-kirjasta sisälsi tekstin ”Neulominen rauhoittaa Laaman mieltä”. Se oli jouluvapailla ja väkersin silloin parhaillaan loman neljättä sukkaparia 😆 Vaikka lomani laiskaksi oleiluksi kerroinkin, en silti osannut täysin tekemättömänä olla!
Se, että sain tehtyä noin monet sukat johtui ihan siitä, että tein vaan perussukkia ja nekin tuplalangalla. Se oli ihan hyvä valinta, sain nopeasti näkyvää aikaiseksi ja lämmintä jalkaan 👍 Asumme maan tasalla, joten kylmä puskee lattiasta väkisinkin läpi.
Vaikka niska-hartiaosasto ja sormet huusivat jo hoosiannaa, innostuin saavutuksestani ja pian oli uutta sukkaa puikoilla! Oli pakko hyödyntää meneillään oleva inspiraatio, sillä tunnetusti se voi kadota yhtä nopeasti kuin on ilmestynytkin….(ja pitkäksikin aikaa, edellinen tauko oli pari vuotta 😳)
…löysin netistä aivan ihanan kirjeneulesukan ohjeen. Ongelma oli siinä, että ainoa kirjoneuletta sisältänyt tuotokseni on muistaakseni ala-asteella tehdyt lapaset, joissa niissäkin kuviota vain muutaman kerroksen verran. Joitain kertoja olen kirjoneuletta myöhemmin yrittänyt ja aina hermoni menettänyt. En koskaan ymmärtänyt, miten joku pystyi neulomaan kuviot siististi ja lankoja kiristämättä.
Mutta nyt, jostain ja jotenkin – pyytämättä ja yllättäen – koko homma valkeni! Löysin ohjeen lankadominanssista, jopa ymmärsin sen ja mikä mahtavinta, sain sen toimimaan myös käytännössä! En ihan täysin joka kohdassa, mutta tuhat kertaa paremmin ja siistimmin kuin koskaan aiemmin!!!
Voitte vaan kuvitella sen ihanan ilon ja onnistumisen tunteen, mikä täällä silloin vallitsi 😍 Tarkkaa touhua se on ja on täällä päästy purkamisen makuunkin jo jokusen kerran. Ja kuten käsitöihin kuuluu, valmiistakin tuotoksesta löytyy todennäköisesti kuitenkin joku kämmi, aivan varmasti. Nämä ekat ovatkin varmaan itselleni, joten ei haittaa – ja tuskin virheitä kukaan muukaan huomaisi – ainakaan ensisilmäyksellä.
Nämä työn alla olivat sukat ovat pitkää mallia, eivätkä vielä valmiit. Mutta varmasti kuvaa pukkaa, kunhan sen aika on. Mieli hamuaa jo seuraavia, ettei vaan iskisi ahneus….Mutta joulu tulee, on hyvä olla lahjat ajoissa valmiina – vaikka kesällä jo, ei kai se haittaa 😉
Stella (256)
Ps. Laamakuva ei halunnut latautua, yritän myöhemmin uudelleen…
Käytin tänään Pikku-Prinsessani (nuorimman kissani) eläinlääkärissä. Laskeskelin, että yli 60 km:n matkasta per suunta huolimatta reissu kannattaa rahallisesti. Etenkin, kun olin kyseisestä eläinlääkäristäkin kuullut ainoastaan kehuja. Uskotteko, että minua vähän jännitti! Leikkaus (sterilaatio) on kuitenkin aina leikkaus, eikä siihen ja nukutukseen liittyvistä komplikaatioista voi koskaan tietää…
Kaikki meni kuitenkin onneksi hyvin ja koko reissuun aikaa vajaa 3 tuntia 👍 Odotteluaikana kävin shoppailemassa paikallisen pikkukeskustan ruokakaupassa ja mukaan tarttui ”tuliaisena” itselle -50 %:n joulukaktus 😆 Mikään ihan kuoleman kourissa oleva kukka se ei ollut, joten uskoisin siitä olevan iloa jo piankin 👍
Jouluvalmisteluissa on (luova) tauko….paketit ja kortit sain tänään postiin, siinä tämän päivän joulusaldo. En tiedä, jaksanko ennen viikonloppua (ja LOMAA) iltaisin tehdäkään juuri mitään. No, onko sen väliä – vähän kiire loppumetreillä taas tulee (niin monta joulupussukkaa vielä toimittamatta muiden hommien lisäksi), mutta se on ihan normaalia 😊
Auttamisesta tulee hyvä mieli ❤️ Kaikille osapuolille. Tämän totesin taas tänään…
…vaikka herätys klo 04 sysipimeään ja sateiseen sunnuntaihin ei olekaan mukavuusalueellani olevia juttuja, tein sen, koska siten saatoin auttaa äitiäni.
Äitini sai hieman ex-tempore hälytyksen joulumarkkinoille töihin. No, mehän olimme siellä jo valmiiksi kyläilemässä ja koska markkinapaikka ei ollut kovin kaukana ja osittain jo kotimatkan varrella, lupauduin mukaan.
Tuossa torimyyjän hommassa on monta ei-niin-kivaakin piirrettä (mm. korkeiden ja painavien laatikkopinojen roudaaminen edestakaisin ja huonossa säässä tuntitolkulla liki paikallaan seisominen), mutta sukuuni olen vissiin tullut, koska puhuminen eli itse myyntityö minulta onnistuu kyllä 😆 ja minähän ne laatikotkin tänään nostelin ja siirtelin, ettei äitini niiden kanssa tarvinnut itseään rasittaa.
Mitään ihan hirmuista ryysistä ei tänään ollut, mutta etenkin sääolosuhteet huomioiden väkeä liikkui ihan kivasti. Sitä ostavaakin väkeä, joten myyntikin muodostui lopulta melko hyväksi 👍
Nyt istun jo kotona odottamassa saunan lämpenemistä. Voipi olla, että siellä käytyäni ei tarvitse paljon nukkumattia odotella. Hyvä niin, sillä perinteinen päivätyö odottaa jo aamulla! 5 aamua ja loma, joten eiköhän sen jaksa vaikka päällään seisten, kuten sanonta sanoo 😊
Päivityksessäni Kompromissia ja kultaista keskitietä hakemassa kerroin ”ongelmastani” oman hiljaisuuden kaipuun ja mieheni puheripulin välillä. Samoissa merkeissä pääsääntöisesti on sen jälkeenkin menty, mutta eräs positiivinen pilkahduskin tässä välissä nähtiin! Siihen liittyi myös yksi toinenkin kiva huomio….
Lisäsin blogini linkin jossain vaiheessa mieheni koneelle suosikkeihin ja totesin, että jos haluat joskus lukaista, niin pääset sinne helposti tästä….silloin mieheni luki (varmaan osittain fiksuna eleenä ja muodon vuoksi) pari postausta ja ajattelin, että se oli siinä.
No, hänpä yllätti tässä yhtenä päivänä todeten, että olit sitten minusta kirjoittanut 😆 Miten niin, mistä puhut?! No luin vähän Stellan blogia, pitkästä aikaa. Hymyillen vastasin, että ai, tunnistit itsesi 😊 Aihetta jatkettiin vielä sen verran, että häntä tosissaan kiinnosti, ärsyttikö puheripuli minua ja puhuuko hän muka niin paljon…
Muisti tämänkin asian osalta toimi ehkä kaksi päivää, mutta tulin kyllä tosi iloiseksi siitä, että hän oli ihan oma-aloitteisesti blogiin tarttunut ja selvästi sisäistäen tekstiä lukenut! Taidanpa käyttää tätä keinoa joskus toistekin 😉
En sanoisi, että olen mitenkään hurahtanut joogaan (ainakaan vielä), mutta kyllä tänä syksynä jo niin monta kertaa olen todennut, että ah, mikä ihana hetken hengähdyshetki! Näin kävi tälläkin viikolla. Töissä on vedetty sellaista rallia, että huomasin pääni käyvän jo melkoisilla ylikierroksilla. Olemattomat ja huonot yöunet eivät todellakaan lisänneet jaksamista. Olin jo viikon puolivälissä aivan katki!
Keskiviikkona, joogapäivänä mietin jälleen, jaksanko lähteä edes sinne. Jos matkaan menisi enemmän kuin nykyiset 5 minuuttia, olisin varmaan jättänyt väliin, joten etäisyydestä ei saanut edes tekosyytä. Onneksi.
En varmastikaan ollut notkeimmillani, enkä parhaimmillani muutenkaan sisäistämään kaikkea, mutta tein liikkeet parhaani mukaan siten, millä tavalla siinä hetkessä kykenin. Onneksi siellä se riittää 😊 Huomasin, miten mieli ja keho rauhoittui. Päässäni ei surrannut enää samaan tahtiin ja kaikkein kamalin kireys kropasta kaikkosi.
Ja kyllä, jonkinlaisessa euforisessa tilassa lähdin joogasta kotiin ja sauna kruunasi sen illan. Työviikko jatkui samanlaisena rumbana loppuun asti, mutta jaksoin sen paremmin, miltä keskiviikkona vielä päivällä vaikutti. Jälleen kerran siis monia asioita kyseenalaistavan ihmisen suositus tälle harrastukselle 👍 Siitä saa varmasti jokainen jotain.
Viime aikoina on ollut oikein syksyn ankeuttajakelit. Ainakin minun mielestäni. Vettä, pilvistä ilman aurinkoa, pimeää, vettä, pilvistä, pimeää – ja nyt vielä päälle oikein syysmyräkkä, jonka luvataan jatkuvan viikonlopulle asti. Se ei ole minun mieleistäni syksyä, ei. Ja hups, kellojakin siirretään, pimenee entisestään 🙄
En vielä ole päässyt siihen moodiin, että nauttisin tästä pimeydestä ja siitä, että ulkona vellova keli antaisi jopa luvan kanssa olla möllöttää sohvan nurkassa kutimien kanssa tai olla tekemättä mitään. Ei vielä, sillä ainakin pari kertaa haluaisin päästä kirmaamaan sienimetsään ennen ensilunta ja mahdollista talven tuloa.
Tällä hetkellä taidan haluta vaan kiukutella pimeyttä vastaan 😊 Sitä jokavuotista, mutta mikä kuitenkin jokaikinen vuosi muka silti yllättää. Tämä on pakollinen välivaihe kohti sitä, että pian osaan nauttia tekemättömyydestä ilman huonoa omatuntoa, myrskytuulen tuiverruksesta nurkissa sekä kynttilöiden ja muiden valojen tuomasta tunnelmasta ja lisävalosta tähän pimeyteen.
Lisävaloa sain onneksi tänään ihanista puheluista, joita ennustuslinjalle sain. Koin, että monessa puhelussa minusta oli apua ja pystyin antamaan tukea ja voimaa uskoa kaikesta huolimatta iloon ja muuhun hyvään. Viime päivinä ennustaja24.fi-palvelussa on ollut jälleen ilmaisminuutteja jaossa. En tiedä, kuinka kauan jatkuvat, joten jos yhtäänkään kiinnostaa, kannattaa ne pikaisesti hyödyntää 👍
Ihanaa loppuviikkoa! Ja muistakaa siirtää nekin kellot sunnuntai-aamuna, jotka eivät automaattisesti siirry 😊
Havahduin tänään töissä siihen, että viime aikoina sähköpostiin on tullut tavanomaista useammin ja runsaammin vastausviestejä, joissa kiitetään neuvomisesta, jonkun asian hoitamisen muistuttamisesta, homman nopeasta hoitamisesta, joustavuudesta tai muusta vastaavasta. Jo jokin aika sitten kiinnitin siihen huomiota, mutta en näin vahvasti kuin tänään.
Havahduin tähän sen jälkeen, kun eräs samalla käytävällä oleva työkaveri kävi ovella sanomassa kiitoksensa ääneen. Kehujen saaja oli melko tuore, nuori harjoittelijapoikamme, joka silminnähden punastui saamastaan positiivisesta palautteesta.
Silloin onneksi minäkin sain avattua suuni (kerrankin oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa) ja totesin ääneen hieman ihmetellenkin tuon ensimmäisen huomioni.
Ihmeissäni olen eniten siksi, että meillä on töissä kaikilla ollut tosi rankka syksy….koko vuosi….jo viimeiset vuodet….Mistä tämä yhtäkkinen positiivisuus on tullut? Joku nappiko on nyt painettu päälle, minkä avulla ihmistenvälinen hyvä saisi lisää vahvuutta vaikeuksien keskelle?!
Ehkä ja hyvä niin, vaikka tajusinkin jossain vaiheessa olevani ehkä ”osasyyllinen” tähän muutokseen. Laitoin nimittäin ihan itse jokin aika sitten joitakin sähköposteja melko laajalle joukolle, joissa muun asian ohessa julkisesti kiitin jotakuta vastaanottajista hyvin hoidetusta hommasta.
Vaikka vakityössäni olen päivittäin tekemisessä nykytekniikan kanssa ja koen olevan kohtalaisen tietoinenkin siinä, missä mennään, osaa kehitys yllättää minut koko ajan. En siis väitä osaavani käyttää tätä kaikkea, vaikka tiedostankin, en todellakaan! Tunnen itseni tosi vanhaksi ja tyhmäksikin jatkuvasti 😆
Se en esimerkiksi ollut minä, joka ehdotti videopuheluita. Se oli tuolloin vielä 4-vuotias siskontyttöni, joka halusi soittaa tädille. Eikä mitään tavallisista puhelua, vaan videopuhelun 👍 Tyttö täyttää pian kuusi ja yhä useammin huomaan, että neiti on päässyt äidin puhelimeen käsiksi (luvalla kyllä ilmeisimmin), koska Facebookini täyttyy yhtäkkiä erilaisista hymiöistä ja kuvamanipulaatioista….ja välillä myös vastaamattomista videopuhelupyynnöistä 😊
Oli upea tutustua heidän uuteen kotiinsakin viime talvena livekuvan välityksellä. Hahmotin todella kivasti sen, millaista siellä on. Usein nykyäänkin lapset juoksevat pihalla puhelimen kanssa ja esittelevät milloin mitäkin uutta juttua tai tekelettä siellä. Oma puhelimeni on sen verran huono, että täältä päästä ei lähde kovin hyvää kuvaa. Tänäänkin kyllä totesin, että se ei ehkä haittaa yhtään. Tai haittaisi se sitten, jos yrittäisin esitellä jotain muutakin kuin omaa naamaani 😆
Keskinäistä välimatkaamme nämä puhelut ovat ihanasti lyhentäneet. Se helpottaa minua valtavasti. Nyt ei jää täti näille lapsille täysin vieraaksi, vaikka ei usein kasvotusten nähdäkään. Tämän saman tekniikan kun vielä saisin upotettua veljeni perheen arkeen….ääneen on nyt sanottu tämäkin, toivottavasti tepsii 👍
