Käytin tänään Pikku-Prinsessani (nuorimman kissani) eläinlääkärissä. Laskeskelin, että yli 60 km:n matkasta per suunta huolimatta reissu kannattaa rahallisesti. Etenkin, kun olin kyseisestä eläinlääkäristäkin kuullut ainoastaan kehuja. Uskotteko, että minua vähän jännitti! Leikkaus (sterilaatio) on kuitenkin aina leikkaus, eikä siihen ja nukutukseen liittyvistä komplikaatioista voi koskaan tietää…
Kaikki meni kuitenkin onneksi hyvin ja koko reissuun aikaa vajaa 3 tuntia 👍 Odotteluaikana kävin shoppailemassa paikallisen pikkukeskustan ruokakaupassa ja mukaan tarttui ”tuliaisena” itselle -50 %:n joulukaktus 😆 Mikään ihan kuoleman kourissa oleva kukka se ei ollut, joten uskoisin siitä olevan iloa jo piankin 👍
Jouluvalmisteluissa on (luova) tauko….paketit ja kortit sain tänään postiin, siinä tämän päivän joulusaldo. En tiedä, jaksanko ennen viikonloppua (ja LOMAA) iltaisin tehdäkään juuri mitään. No, onko sen väliä – vähän kiire loppumetreillä taas tulee (niin monta joulupussukkaa vielä toimittamatta muiden hommien lisäksi), mutta se on ihan normaalia 😊
Kerroin aiemmin syksyllä, että aloin väkertää sohvatyynynpäällisiä samalla kuviolla, josta ristiäisiin tein vauvapeiton. Seitsemän kappaletta on näitä päällisiä nyt tehty! Tein päälliset isoilla puikoilla ja tuplalangalla, joten lankaakin olen joutunut useampaan kertaan haalimaan lisää…
Pitkään mietin, teenkö irrotettavat päälliset napeilla, vai ompelenko ne umpeen. Ensimmäisessä vaihtoehdossa lisähaasteena olisi ollut sopivien nappien löytäminen, ja joskus olen yllättynyt siitä, että isot napit ovat aika arvokkaita! Jälkimmäinen vaihtoehto taasen tarkoitti sitä, että olisi ostettava sisätyynyt valmiiksi – ei ilmainen vaihtoehto sekään – ja mitenköhän niiden pesu aikanaan onnistuisi 🤔
Päädyin lopulta kiinniommeltuihin ja Kassialma raahasikin tyynyjä poikki kaupungin tässä eräänä päivänä 😆 Tonttulassa pitää tältä osin kiirettä vielä pari päivää, sillä ei se kiinniompelukaan kovin nopeasti tapahdu, etenkin kun näkyvään paikkaan yrittää tehdä siistiä jälkeä 😊
Lahjapaperissa ja paketoinnissa säästin itseäni – onneksi on näitä kuvan nättejä ja jouluisia muovikasseja! Juuri sopivankokoisia ja helppoja, perfect tähän tarkoitukseen 👍
Kirjoitin eilen ”kummituspelostani” ja jonkinlaisessa arkuudesta yliluonnollisia asioita kohtaan. Ja siitä portista, jolla kohtaamisia ainakin jotkut pystyvät säätelemään. Epäilin omaa herkkyystasoani ja sitä, kuinka vahvoja kykyjä mahdan edes omata…
Kirjoittaessani tajusin, että porttini on pysynyt kiinni tai ainakin ollut vain raollaan varmaan siksi, että teininä tuli testattua spiritismin toimivuutta. Tänä päivänä en enää mistään hinnasta sitä tekisi, niin mystisiä juttuja ja pelottaviakin hetkiä tuli nimittäin koettua. Silloin olen varmaan portin sulkenut ja visusti. Mutta tiedänpä nyt, että kyllä se oikeasti toimii. Uskoa asiaan sekin tietysti vaati, kuten muutkin tiettyjä rajoja ylittävät jutut, esimerkiksi ennustaminen.
Jokunen sana tuosta pahuuden pelistä pitää silti kirjoittaa, vaikka vilunväreitä niiden tapahtumien muisteleminen aiheuttaakin. Oliskohan meitä ollut yhteensä viitisen henkilöä – alle kymmenen ainakin – jotka kaikkineen osallistuivat. Milloin milläkin porukalla. Vain yksi näistä taisi olla sellainen, joka sai lasin liikkumaan ilman minuakin. Eli uskoi tarpeeksi.
Muita varten piti aina kysyä sellaisia kysymyksiä, joihin minä en varmasti olisi osannut vastata. Siten heidänkin epäluulonsa toimivuutta kohtaan karisi, mutta pelko taisi lisääntyä 😳 Kerran tai kaksi lasi ei suostunut liikkumaan senttiäkään. Aina silloin oli joku edelleen epäilevä eemeli joukossa…
Kuolemasta ei saanut kysyä. Samaan aiheeseen emme halua vastata ennustuksissakaan. Aina silloin tällöin ohjetta uhmaten joku mennä täräytti kuitenkin jotain sen suuntaista. Ellei muuta, niin ainakin sen, miksi sitä ei saa kysyä. Kiellettyä piti olla myös se, että pyytää pirua jollain tavalla näyttämään olemassaolonsa. Ja eräällä tällaisella kerralla seitsenhaaraisen kynttelikön tuikut alkoivat yhtäkkiä lepattaa voimakkaasti ja sammuivat kaikki kerralla.
Pelistä piti myös poistua vasta ja vain, kun lupa poistumiseen oli saatu. Muutaman kerran luvan saanti teki tiukkaa ja eräällä kerralla meinasi iskeä jo paniikki. Lasi liikkui jo oikeastaan itsekseen hurjaa vauhtia lattialla, eikä lupaa lopettamiseen tullut lainkaan, kieltoja vain. Kunnes lopulta, onneksi. Tämä taisi olla minulle se vihonviimeinen kerta, en uskaltanut enää ottaa riskiä.
Seuraavalla kerralla lupaan kirjoittaa mukavammalta aiheesta 😊
Vaikka uskonkin yliluonnollisiin ilmiöihin – tai ehkä juuri sen vuoksi – tavallaan myös vähän pelkään niitä. En tiedä, mille tasolle omat kykyni ja herkkyystasoni edes riittäisivät, jos avaisin itseni apposen auki ja valmiiksi ottamaan vastaan kaiken.
Tai no, on minulla kokemuksia siitä. Aika pelottavakin. Mutta hyvin olen asian päässäni näemmä piilottanut, sillä se tuli palautui mieleeni vasta nyt tätä kirjoittaessani! En kuitenkaan kerro siitä nyt enempää, seuraavaksi sitten. Nyt pysyttelen siinä aiheessa, mistä alunperin pitikin kirjoittaa. Mutta kyllä. Kunhan olet lukenut molemmat postaukset, voi niistä löytyä ainakin osittainen vastaus tähän tämänpäiväiseenkin aiheeseen…
Tänään päätin nimittäin kirjoittaa ”mörköpelostani” ja samalla jonkinlaisesta pelostani tiettyjä yliluonnollisia asioita kohtaan. Meillä on makuuhuoneessa TV, jota katson usein jonkun aikaa ennen nukahtamistani. Antenniteknisistä syistä Frii on yleensä varma kanava eli se, mikä varmuudella näkyy hyvin 😊
No, sieltä tulee ainakin iltaisin yleensä vain poliisisarjoja ja murhia, mutta nyt muutamana iltana ja ”uni ei tule” -yönä vuorossa on ollut tositapahtumiin perustuva sarja yliluonnollisista ilmiöistä. Useimmiten TV:tä katsoessani nukahdan viimeistään toisella mainoskatkolla, mutta nämä sarjat olen jämähtänyt katsomaan loppuun asti 😳
Mielikuvitukseni ja samaistumiskykyni on niin vahva, että olen monta kertaa kuvitellut itseni samaan tilanteeseen näiden yliluonnollisia tapauksia kokeneiden kanssa. Ja oikeasti, pelkäisin varmaan niin, etten uskaltaisi edes liikkua, ehkä jopa asua siinä asunnossa ennen kuin asiat selviävät ja niihin saadaan vastaus.
Eläydyn näihin sarjoihin niin vahvasti, että hyvä kun vessaan uskallan sängystä hiipiä ja silläkin matkalla kurkin ikkunoista ulos 😆 Asumme maantasalla ja mieheni naureskelee, etten voisi asua tässä yksin, ainakaan ilman kunnon vahtikoiraa. No, vähemmän tosissaan naureskelee nykyään, sillä hän on meistä se, kenellä on viimeisin kunnon kokemus muista kuin maanpäällisistä asioista….
Ex-mieheni, nyt jo poisnukkunut, kuului todella herkkien ihmisten joukkoon. Hän sai näkyjä ja viestejä unessa ja muistan monta yötä, jolloin hän peloissaan minut herätti. Kerran hän sanoi, että nyt on pakko sulkea portti, hän ei jaksa, eikä halua näitä viestejä enää. Jonkin aikaa viestit yrittivät läpi, mutta loppuivat melko pian. Seuraavan päivitykseni luettuasi olemme ehkä kaikki sitä mieltä, että minullakin taitaa olla portti nykyään tarkoituksella kiinni…
Vaikka kroppani ja pääni ei niin rakastakaan pimeää aikaa, joulua ja sen valmisteluja rakastan. Ainakin nykyään, kun olen oppinut jaksottamaan sen pidemmälle ajalle ja oppinut olemaan stressaamatta siitä.
Olinkin itsestäni jo hieman huolissani, missä jouluhöperyyteni viipyy, kun en niitä valoja ole saanut viriteltyä jne. Asia kerrallaan, hyvällä mallillahan kaikki on 👍 Pieniä lahjoja olen hankkinut jo heinäkuusta asti ja iso osa on tilattuna eräältä käsitöiden pienyrittäjältä. Teenhän minä käsitöitä itsekin, mutta ompelu ei ole koskaan ollut sitä ominta minua. Iskinkin tuossa useamman kärpäsen: saan helposti, edullisesti ja osittain jo eläkkeellä olevaa pienyrittäjää tukien monta pakettia hankittua 😊
Mihinkään isoihin hankintoihin minun budjettini ei riitä, mutta haluaisin ”lahjoa” aina kaikki ympärilläni olevat ihmiset! Sama juttu sen toivelistalla olevan jättipotin kanssa – siitä saisi osansa tosi moni!
Joulukorteissa päästän itseni tosi helpolla tänä vuonna. Vain pari olen enää viime vuosina lähettänyt, mutta kyllä niitä aika nippu on käteen annettavaksi joka vuosi kertynyt. Helpolla, mutta kuitenkin niin, että jonkinlainen oma kädenjälki näkyy. Valmistarrat ovat tänä vuonna pop 👍
Itse joululta odotan hyvää ruokaa, lepoa ja aikaa tehdä mitä huvittaa – tai olla tekemättä yhtään mitään. Ajattelin ostaa itselleni lahjaksi yhtä silmiini osunutta ihanaa lankaa ja vääntää siitä joulunpyhinä villatakin tai -puseron.
Siivouksen osalta toivon, että inspiraatio siihen on vahvasti esillä viiden viikon päästä tähän aikaan. Kyllä, silloin ollaan jo jouluviikkoa edeltävässä sunnuntaissa 😳
Stressitöntä joulunodotusta toivottelee Stella (256) – kyllä se sieltä tulee – joka vuosi – stressaa tai ei – ja on nopeasti ohikin 😊
Näillä main on viime päivät tuskailtu jatkuvan vesisateen ja samalla jatkuvan pimeyden keskellä. Vettä on tullut jatkuvalla syötöllä sen verran rankasti, että vain sitkeimmät sissit ovat viitsineet ulkoilla. Meille laiskemmille, koirattomille ja muuten hyviä tekosyitä keksiville sää on ollut erittäin hyvä syy mutristella huuliaan sohvalla viltin alla tai nukkua ylimonet päiväunet.
Päiväunista nauttivien joukkoon en ole nyt itse päässyt (työt ovat haitanneet sitä), mutta nyt jos koskaan tuntuu siltä, että voisi vetää peiton korville ja herätä joskus helmikuun tienoilla! Kyllä edes pieni lumipeite tekisi terää, saisi vähän valoa elämään 😊
Edelleenkään en ole saanut viriteltyä yhden yhtä kausivaloa. Eteisen seinällä olevassa vanhassa ikkunanpokassa valot ovat roikkuneet läpi vuoden. Niihin sentään sain vaihdettua paristot 😆
Jospa viikonloppuna saisi jotain aikaiseksi. Ellei siis sada. Parit pihaa, itseä ja naapureitakin ihastuttavat ja vihastuttavat valot ulos – ja ehkä jokunen sisällekin 😊
Pari tonttua tarttui mukaani viime viikonlopun ostosreissulla. Ne jäivät suoraan kassista lipaston päälle, eivätkä liikahtaneet siitä viikossa minnekään. Tuskin niitä ennen joulua kannattaa enää edes siirtää – paitsi ehkä sinne, minne ne alunperin suunnittelin….
Joulusisustus siis alkakoon…..sekin (joulu siis) on muuten 6 viikon päästä jo melkein ohi 😳
En sanoisi, että olen mitenkään hurahtanut joogaan (ainakaan vielä), mutta kyllä tänä syksynä jo niin monta kertaa olen todennut, että ah, mikä ihana hetken hengähdyshetki! Näin kävi tälläkin viikolla. Töissä on vedetty sellaista rallia, että huomasin pääni käyvän jo melkoisilla ylikierroksilla. Olemattomat ja huonot yöunet eivät todellakaan lisänneet jaksamista. Olin jo viikon puolivälissä aivan katki!
Keskiviikkona, joogapäivänä mietin jälleen, jaksanko lähteä edes sinne. Jos matkaan menisi enemmän kuin nykyiset 5 minuuttia, olisin varmaan jättänyt väliin, joten etäisyydestä ei saanut edes tekosyytä. Onneksi.
En varmastikaan ollut notkeimmillani, enkä parhaimmillani muutenkaan sisäistämään kaikkea, mutta tein liikkeet parhaani mukaan siten, millä tavalla siinä hetkessä kykenin. Onneksi siellä se riittää 😊 Huomasin, miten mieli ja keho rauhoittui. Päässäni ei surrannut enää samaan tahtiin ja kaikkein kamalin kireys kropasta kaikkosi.
Ja kyllä, jonkinlaisessa euforisessa tilassa lähdin joogasta kotiin ja sauna kruunasi sen illan. Työviikko jatkui samanlaisena rumbana loppuun asti, mutta jaksoin sen paremmin, miltä keskiviikkona vielä päivällä vaikutti. Jälleen kerran siis monia asioita kyseenalaistavan ihmisen suositus tälle harrastukselle 👍 Siitä saa varmasti jokainen jotain.
Olin eilen taas sienireissulla. Nyt erittäin ennakoimattomalla sellaisella. Kuulin edellisenä iltana, että meille oltaisiin seuraavana aamuna tuomassa pari huonekalua, joita emme itse olisi saaneet haettuakaan. Tiesin, että siinä perheessä tykätään sienistä, joten olihan minun pakko lähteä pikaiselle etsintäkierrokselle, että saisi edes pienen kiitospussin annettua. Vettäkin satoi kotoa lähtiessä melko rankasti, kuinkas muutenkaan.
Lähdin yksinäni liikenteeseen ja yllättävän usein yllätän silloin itseni mutisemasta vähintäänkin puoliääneen. Sitä sadetta tietysti manasin jo matkalla ja toivoin sen rauhoittuvan, etten ihan läpimäräksi kastuisi, vaikka tuntitolkulla nyt ei ollut tarkoitus metsässä ollakaan. Ja kuinkas ollakaan. N. puoli kilometriä ennen määränpäätä päättyi sade ja säilyin kuivana!
Metsässä hieman pettyneenä totesin, etten ollut oppinut viime vuodesta mitään. Sillä alueella suppilovahverot ovat jostain syystä kasvussa todella myöhään. Pääosa oli vielä tosi pientä, yksittäisiä isojen sienten ryppäitä löytyi vahingossa.
Jonkun verran olin sieniä löytänyt, mutta vähän lisää vielä kaipailin ja olin jo matkalla autolle. Totesin ääneen, että ”kolme kunnon rypästä vielä ja sitten olen tyytyväinen”. Varmaan arvaatte, miten kävi….pienin välimatkoin sain kolme kertaa kerätä sienet kunnon ryppäästä! Silloin naurahdin, että saa se neljäskin vielä tulla. Ja sehän tuli 😊
Usko tai älä, ”saat sitä, mitä pyydät” pitää yllättävänkin usein paikkansa. Oletko kokeillut? Ellet, suosittelen kokeilemaan. Ja jos olet, mutta pettynyt tulokseen, pyydä seuraavaksi jotain pienempää ja konkreettisempaa.
Tässä vertauksessa pyytäminen ja toivominen on omasta mielestäni sama asia. Niin asiat ovat ainakin minulle toteutuneet. Kirjan lukemisesta on jo kauan, mutta eiköhän tätä samaa Rhonda Byrne kirjoissaan tuonut ihmisten tietoisuuteen, hän käytti käsitettä ääneen puhumisen voima.
Sain siis kuin sainkin tänään annettua sieniä kiitokseksi, ja ihan kivan pussillisen! Nämä elämän pienet ilot ovat niitä, joista pyytäminen ja toivominen kannattaa aloittaa ❤️
Tänään vietetään kansainvälistä eläintenpäivää. Vaikka olen sen olemassaolon tiedostanut jo kauan, en silti tiennyt, että kyseistä päivää on vietetty jo 1930-luvulta lähtien!
Meidän perheessä eläintenpäivää vietetään ihan jokaikinen päivä. Välillä (tai aika useinkin) tuntuu, että kolme kissaamme ovat etusijalla tässä perheessä 😊 Ehkä asiaan vaikuttaa sekin, että kissat ovat myös lapsiamme, kun niitä aitojakaan ei tässä huushollissa pyöri.
Lapsuuskodissani on ollut aina eläimiä. Ensimmäisen oman kissani olen saanut kolmevuotiaana. Kannoin kissanpentua korissa, kuulemma joka paikkaan. Onneksi olimme sillä reissulla maalla, emmekä kaupungissa, mutta onni ja pienoinen ihmekin, että uusi kissani pysyi mukanani ja tallessa! Tuosta hetkestä lähtien elämässäni on ollut aina vähintään yksi kissa ❤️ Ei tarvitse ihmetellä, jos minut luokitellaan automaattisesti kissaihmiseksi.
Lapsuudenkodissani kissat ja koirat elivät aina sulassa sovussa. Kaipa niillä oli keskinäiset riitansakin, vaikka en sellaisia muistakaan ja kaikki löysivät oman paikkansa. Oli meillä muitakin eläimiä. Lammastakin pyysin (vaikka emme maalla asuneetkaan), sitä ei meille koskaan tullut 😆
Allekirjoitan TS Hyvinvointi -lehden muutaman vuoden takaisessa artikkelissa Näin lemmikin tekevät hyvää mainitut asiat täysin. Sen mukaan lemmikki liikuttaa (myös ylivilkas sisäkissa….), ehkäisee yksinäisyyttä, rauhoittaa, ehkäisee sairauksia, auttaa oppimaan, antaa hiljaiseen asuntoon sopivasti ääntä, motivoi ja sen kosketus eheyttää. Kuinka usein olenkaan nukahtanut kissan tassu kädessäni ❤️ Koko artikkelin löydät täältä
Stella (256)
Ps. Kiistelyä aiheuttaa usein se, kutsutaanko eläintä HÄN vai SE. Minulle eläimet ovat aina olleet – kaikesta tärkeydestäänkin huolimatta – SE 😊
Stella, sienihullunakin tunnettu, pisti taas itsensä liemeen ”lievällä” ahneudellaan. No, samalla tuli tehtyä kymmenisen ihmistä iloiseksi, joten kaikki kuitenkin hyvin 😊
Kävin pari viikkoa sitten eräässä vakimetsässä lähinnä vasta tilannetarkistuksella – suppilovahverotilannetta siis. Ihan hyvältä näytti ja lampaankääpää lähti silloinkin mukaan pari ämpärillistä.
Täällä oli tässä välissä muutama tosi kylmä yö, kävi oikein kunnolla pakkasella. Keräämättä jääneet lampaankäävät meinasivat tulla jo uniinkin ja eräänä iltana tällä viikolla päätin, että taitaa olla viimeinen hetki käydä pelastamassa ne loputkin.
ONNEKSI mukana oli parin ämpärin lisäksi varapusseja, JOS sattuisi runsaskin saalis löytymään. Ja onneksi oli, sillä metsässä edessäni avautui valkoinen taivas – lampaankääpätaivas 😍 Todella pieneltä alalta keräsin, keräsin ja keräsin, ja selkä vääränä raahasin saaliini autoon. Aikaa ei mennyt edes kahta tuntia. Mutta siitähän se työ vasta alkoikin….niiden putsaaminen….
…se ilta meni pikkutunneille…
….tunti seuraavana aamuna ennen töihin lähtöä….
….pari tuntia töiden jälkeen ennen vanhempieni luo lähtöä…
….ja koko loppuilta pikkutunneille yhdessä äitini kanssa…
Tuossa välissä toimittelin putsattua sientä niitä kaivanneille, tungin omaan pakkaseen ja loput vanhemmilleni. Kaikki siis saatiin hyödynnettyä, vaikka välissä pelkäsin jo jotain muuta!
Yöllä äitini kanssa totesimme, että bää, ei hetkeen enää lisää lampaankääpää. Menihän siinä vajaa vuorokausi ja löysin itseni yllättäen perkaamasta sieniä yhdessä äitini kanssa 😊 Ja kyllä, meillä oli jälleen myös lampaankääpää – mutta onneksi vain muutama 😆
Pitäkää vaan vähän hulluna, ei mene kauaksi totuudesta 😊 Mutta ei tarvitse miettiä sitäkään, mistä olen tämän hulluuteni perinyt. Geeneissähän se on tullut.
Ja tähän loppuun voin kruunuksi kertoa, että huomenna on edessä SIENIREISSU 😊 Tähtäimessä tällä kertaa suppilovahverotaivas. En tiedä, miten käy, jos muutama bää osuu silmiini. Todennäköisesti löydän ne illalla kotoani…
