Ystävänpäivä – tai Rakastavaisten päivä, kuten Valentine’s Day on alunperin ollut – ei merkitse minulle korttien, kukkien ja lahjojen odottelua (vaikka tuskin jättäisin vastaanottamasta, jos niin kävisikin 😉). Jos jotain odotan, niin enemmän hymyjä ja muiden huomioonottamista, enemmän kivoja sanoja muille – ja muilta.
Joskus olen pari korttia lähettänyt (nykyään en enää niitäkään) ja joskus miehelleni jonkun sydänsuklaan ostanut (nyt en sitäkään), sillä en ole tässä juhlapäivässä markkinavoimien vietävissä.
Vietä sinäkin huomista Ystävänpäivää haluamallasi tavalla, mutta hymyillään edes enemmän, jooko 😊 Ja mieheni saa ehkä huomenaamulla yhden pusun sijaan kaksi 😉 Ihmetelkööt sitä sitten – ei hän kuitenkaan muista mikä päivä on 😆
Miten tämä aika rientääkään! Juuri äsken odotimme joulua ja jo nyt vuodenvaihde lähestyy. Uuden vuoden lisäksi nyt aloitamme myös uuden vuosikymmenen. Mitä Sinä siltä odotat, kaipaat, toivot?
Itse keski-ikäistyn vääjäämättä lisää tällä vuosikymmenellä, mutta vielä ei pukkaa mitään kriisiä. Tai sitten se on jo päällä 😊 Ensi vuonna olen jo lähempänä viittä- kuin neljääkymmentä….usein tunnen itseni kyllä jo nyt vanhemmaksi, ja se ei aina ole ihan hyvä asia…..kai 😆
Minusta on tullut kotona olemisesta nauttiva laiskiainen, välillä oikein erakko, joka ei haluaisi poistua minnekään! En ole huolissani asiasta, sillä töissäni minun on pakko olla melko sosiaalinen ja tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Suotakoon se siis, etten jaksa aina olla sosiaalinen, vaan etenkin lomilla haluan vähän erakoitua 😊
Itse en oikein tiedä, mitä tulevalta vuodelta toivon. Kuten aina, kaikille mahdollisimman paljon hyvää tietysti, mutta tänä vuonna läheisiäni kohdanneet menetykset ja huonot uutiset tasoittavat omiakin toiveita melkoisesti. Ehkä toivonkin tulevan vuoteni henkilökohtaiseen osuuteen eniten tasaisuutta, sillä rajut ylä- ja alamäet ovat rankkoja ja vievät voimia. Näitä mäkiä kun mahtunee työelämääni jälleen ihan riittävästi 😊
Kiitos Sinulle blogini lukija kuluneesta vuodesta – palataan ensi vuosikymmenellä asiaan. Muistathan myös, että nyt on hyvä hetki nostaa kortti alkavalle vuodelle!
Nyt se alkaa olla jo tosi lähellä! Nimittäin joulu, josta minäkin olen enemmän ja vähemmän hössöttänyt jo pitkin syksyä. Musta joulu tässä osassa maata tällä kertaa. Edes pikkiriikkinen valkoista olisi tehnyt terää, mutta näin näemmä tällä kertaa…
Auto kurvasi pihaan tänään iltapäivällä ja seisoo siinä ainakin kaksi vuorokautta, ehkä jopa kolme. Näin päätin 👍 Ja jos astun ovesta edes ulos, niin sallittakoon se vain, jos päätämme lähteä happihypylle eli kinkunsulatuskävelylle 😊 Eli nyt haluan valloittaa sohvan ja vaan nauttia! Pientä hääräilyä tuossa keittiön puolella vielä on, mutta jouluateriaan on vielä aikaa yllin kyllin, joten ei hätää, eikä paniikkia. Muutama ei-jouluun-liittyvä hommakin on rästissä, mutta nekin saavat odottaa ihan rauhassa – ovathan ne myöhässä jo nyt 😆
Ajatuksissani ovat nyt eritoten ne läheiset ystäväni, joiden joulua varjostaa suru ja murhe. Ikävä kyllä heitä on tänä vuonna aivan liian monta 😢 Niin heille kuin myös Sinulle rauhallista, rakkaudentäyteistä ja rentouttavaa joulua!
”Keskelle talven pimeän tunsin sen hiljaa hiipivän, sytytti lyhdyt ja Joulun valot, valaisi pellot, polut ja talot”
Vanhemmilleni tulee ensi vuonna täyteen 50 vuotta avioliitossa. Minä en siihen koskaan pääse, koska en tähän päivään mennessä ole naimisiin ”ehtinyt”. Vaikka heti toimisin, tuskin siihen kolmeenkymmeneen vuoteenkaan, mikä minulle ja pitkäaikaisimmalle ystävälleni tulee pian täyteen.
Tämä ystävä vieraili luonani viikonloppuna. Me entiset bilehileet emme enää nykyään jaksa, emmekä viitsi liikahtaa sohvalta saunaa pidemmälle 😊 Ikä on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä ja ihan hyvä niin.
Olimme aikoinamme kuin paita ja perse. Koulun lisäksi myös vapaa-ajalla olimme koko ajan yhdessä menossa ja vähän väliä soittelemassa kuulumisia. Niin kuin hetken näkemättömyys olisi tuonut jo jotain uutta 😆 Jossain vaiheessa tuo liian tiivis yhdessäolo alkoi tosiasiassa jo rasittaa, etenkin minua, ja kaipasin etäisyyttä.
Suoraan sanoen siinä oli yksi syy siihen, että hakeuduin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Se ei ollut ainoa syy, mutta hyvä syy saada hieman välimatkaa. Se oli oikea ja onnistunut ratkaisu. Tuskin muutoin olisimme enää tänä päivänä tekemisissä. Emme ainakaan näin läheisinä ystävinä. Emme näe kuin joitain kertoja vuodessa – muutaman viikonlopun hän viettää meillä ja lisäksi treffaamme pikaisesti kerran tai pari. Tottakai myös soittelemme, mutta sitäkin teemme hillitymmin ja hallituskin kuin joskus muinoin…..
Muistatko hologrammikortit? Pienet tulitikkuaskin kokoiset tai isommat, postikortin kokoiset? Nykyiseltä nimeltään varmaan 3D-tai kolmiulotteinen kortti on oikeampi nimitys. Tämä kuvan nallekortti on A4-kokoinen sellainen. Sen sain tänä viikonloppuna tältä ystävältäni. Ihana, eikö olekin ❤️ Se on nyt kunniapaikalla pakastimen ovessa. Siitä näen sen monen monta kertaa päivässä.
Olin eilen taas sienireissulla. Nyt erittäin ennakoimattomalla sellaisella. Kuulin edellisenä iltana, että meille oltaisiin seuraavana aamuna tuomassa pari huonekalua, joita emme itse olisi saaneet haettuakaan. Tiesin, että siinä perheessä tykätään sienistä, joten olihan minun pakko lähteä pikaiselle etsintäkierrokselle, että saisi edes pienen kiitospussin annettua. Vettäkin satoi kotoa lähtiessä melko rankasti, kuinkas muutenkaan.
Lähdin yksinäni liikenteeseen ja yllättävän usein yllätän silloin itseni mutisemasta vähintäänkin puoliääneen. Sitä sadetta tietysti manasin jo matkalla ja toivoin sen rauhoittuvan, etten ihan läpimäräksi kastuisi, vaikka tuntitolkulla nyt ei ollut tarkoitus metsässä ollakaan. Ja kuinkas ollakaan. N. puoli kilometriä ennen määränpäätä päättyi sade ja säilyin kuivana!
Metsässä hieman pettyneenä totesin, etten ollut oppinut viime vuodesta mitään. Sillä alueella suppilovahverot ovat jostain syystä kasvussa todella myöhään. Pääosa oli vielä tosi pientä, yksittäisiä isojen sienten ryppäitä löytyi vahingossa.
Jonkun verran olin sieniä löytänyt, mutta vähän lisää vielä kaipailin ja olin jo matkalla autolle. Totesin ääneen, että ”kolme kunnon rypästä vielä ja sitten olen tyytyväinen”. Varmaan arvaatte, miten kävi….pienin välimatkoin sain kolme kertaa kerätä sienet kunnon ryppäästä! Silloin naurahdin, että saa se neljäskin vielä tulla. Ja sehän tuli 😊
Usko tai älä, ”saat sitä, mitä pyydät” pitää yllättävänkin usein paikkansa. Oletko kokeillut? Ellet, suosittelen kokeilemaan. Ja jos olet, mutta pettynyt tulokseen, pyydä seuraavaksi jotain pienempää ja konkreettisempaa.
Tässä vertauksessa pyytäminen ja toivominen on omasta mielestäni sama asia. Niin asiat ovat ainakin minulle toteutuneet. Kirjan lukemisesta on jo kauan, mutta eiköhän tätä samaa Rhonda Byrne kirjoissaan tuonut ihmisten tietoisuuteen, hän käytti käsitettä ääneen puhumisen voima.
Sain siis kuin sainkin tänään annettua sieniä kiitokseksi, ja ihan kivan pussillisen! Nämä elämän pienet ilot ovat niitä, joista pyytäminen ja toivominen kannattaa aloittaa ❤️
Kauan siinä meni, mutta vihdoin saimme vanhan työjengin koolle. Toisen mielestä tähän meni viisi vuotta, toisen mielestä kaksi – joka tapauksessa kauan! Onneksi on Facebook ja puhelin, joten emme täysin tietämättömiä toistemme kuulumisista ole olleet. Edellisestä livetapaamisesta ehti tosiaan vierähtää aikaa jo melkoinen tovi!
Meistä kaksi, jo 90-luvulla tutustunutta, on edelleen saman työnantajan palveluksessa, minä ja kaikkien aikojen pitkäaikaisin työkaverini, mutta uskokaa tai älkää, emme näe tai juttele nykyään juuri koskaan, vaikka olemme jopa samassa talossa töissä! Aika hullua ja hurjaa tämä nykymeno. Muut kaksi joutuivat jättämään työpaikan aikanaan, toinen määräaikaisuuksien ja sijaisuuksien päätyttyä, toinen yt-rumban jälkeen.
Monien tiet olisivat voineet katketa tuollaiseen, katkeruuteen ja kateuteen, miksi osa saa jäädä, osa ei. Onneksi meidän porukassa järki on voittanut, sillä joku muuhan nekin asiat päätti, ei kukaan meistä….
Tämän porukan varmaan hitsasi kiinni viimeistään se aika jo vuosia sitten, jolloin yhteinen pomomme vaihtoi työpaikkaa, eikä sijaiseksi valittu ollut kuin muodollinen esimies. Hän oli uusi talossa, eikä voinutkaan ottaa työmyyräpomomme paikkaa – ei ollut osaamista. Mehän ne hommat hoidimme yhdessä, todellisena tiiminä. Vaikka kaikilla oli omat vastuualueensa, työkaverin töiden kiirehetkellä kaikki puursivat niitä hommia, omat, vähemmän kiireiset sillä hetkellä sivuun laittaen. Se oli tiimityötä sanan todellisessa merkityksessä!
Minkään muun työporukan kanssa en myöskään koskaan ole nauranut niin paljon kuin tämän! Ilmeisimmin huumori osuu yksiin, koska naurunaiheuttajat ovat välillä olleet melko typeriäkin 😊 Usein väsymyskin teetti sitä, että kaikki nauratti, mutta tärkeää oli se, että kaikkia nauratti yhtä paljon.
Ihania muistoja ja kaikenlaisia kommelluksia olisi tämän porukan kanssa vaikka pieneksi kirjaksi asti. Ihanaa, että tällainen hyvä ei ole pelkästään muistoissa, vaan nykyisyyttä ja myös tulevaisuutta – seuraavien illanistujaisten ajankohtaa nimittäin mietittiin jo 😊
Ystäväni soitti minulle alkuviikolla pitkän puhelun. Siinä puhelussa huokui läpi jopa teinimäiseltä vaikuttanut innokkuus, malttamattomuus, ikävä ja odotus – hän oli IHASTUNUT!
Olin erittäin iloinen hänen puolestaan – tuota tunnetta hän ei ollut kokenut aikoihin – eikä tällä tasolla koko elämässäänkään montaa kertaa. Luurin toisessa päässä minulle nousi hymy huulille monta kertaa puhelun aikana. Hän ei nimittäin varmastikaan itse tajunnut, miten yli-innokkaaltakin välillä vaikutti 😊
Muistatko itse sen tunteen? Ihanan ihastumisen tunteen. Toivottavasti olet saanut sen kokea, se tunne ja olotila on jotain käsittämätöntä! Ihastumistakin on monentasoista, sitä ”Jalat alta” -fiilistä ja ihmistä ei välttämättä tule kaikille eteen koskaan – minä sain sen parikymppisenä kokea. Tunne oli järkyttävänihanankamala!!! Pahinta juuri siinä ihastumisessa taisi olla se, että olimme ystäviä – hän myös edellisen poikaystäväni kanssa, joka haikaili tuolloin vielä perääni.
Sitä en oikein tajua vieläkään, missä vaiheessa juttu muuttui ystävyydestä ihastumiseksi ja siitä rakastumiseksi. Kolmen vuoden seurustelu siitä seurasi, mutta kuten niin usein, siitäkään hyvästä ystävyydestä ei seurannut hyvää – tai ainakaan loppuelämän kestävää rakkautta. Taisimme olla liian nuoria, nyt asiat olisivat varmaankin edenneet toisin.
Ihastuneen ystäväni puolesta toivon, että hänen ihastumisensa ei loppuisi kuin kananlento esimerkiksi välimatkaan, joka heillä on melkoinen. Juttu on aivan tuore, joten toivon ystävälleni myös malttia edetä rauhassa, eikä liian nopealla etenemisellään pelottaisi miestä pois elämästään. Siitä olen aivan varma, että pysyn kyllä ajan tasalla, missä mennään – siitä huolehtii ystäväni ja puhelin 😊
Tähän viikkoon on mahtunut paljon kaikenlaista. Monenlaisia tunteita ja tapahtumia niin itselle kuin lähipiirillekin. Ystävieni elämässä on ollut alkuvaiheen syöpätutkimuksia, silmäleikkauksia ja hautajaisia, monenmoisia, lähinnä ei niin kivoja ja iloisia tapahtumia. Olen elänyt niissä mukana parhaani mukaan.
Huomenna saan itse osallistua onneksi iloisempaan tapahtumaan, hääjuhlaan. Tämä pari on mennyt hiljaisuudessa naimisiin jo aiemmin, mutta halusi juhlistaa asiaa myös lähipiirin ja ystävien kanssa. Mekin saimme kutsun, se oli yllätys, iloinen sellainen.
En tiedä huomisen ohjelmasta tarkemmin mitään, mutta odotan iloista, vauhdikasta ja varmaan melko riehakastakin päivää ja iltaa. Kutsun perusteella oletan, että ihan perinteiset häät nämä eivät ole 😊 Musiikkia on luvassa, onneksi, joten tanssimaan pääsen! Edellisestä kerrasta onkin jo aivan liian kauan.
Oikein odotan huomista – saa nollata tämän viikon ja päättää sen positiivisuudella ja rakkaudella ❤️ Hyvää viikonloppua Sinullekin!
Onko sinun elämässäsi ihminen, jota et ole koskaan tosielämässä nähnyt, mutta jonka lasket silti ystäväksesi? Minulla on, ja melkoisen tärkeän paikan sydämessäni on saanutkin!
Ajattelin vielä äsken, että itselleni ainakin tilanne on uusi, eikä muillekaan varmaan kovin tavanomainen. Olin väärässä kuitenkin, sillä onhan itsellänikin ollut lapsuudessa kirjekavereita, joita en koskaan tavannut. Olivatko he ystäviäni, se onkin toinen juttu.
Mutta nykyisenä some-aikana tällainen ystävyys on varmasti lisääntynyt. En tarkoita Facebookin kautta tulleita tuikituntemattomia ihmisiä, vaan erilaisten ryhmien kautta saatua vertaistukea ja sitä kautta elämään tulleita ihmisiä, joista matkan varrella on voinut tulla jopa ystäviä. Tällaisia voivat olla vaikkapa erilaiset äiti-ryhmät tai erilaisiin elämäntilanteisiin perustetut muunlaiset vertaistukiryhmät.
Mutta vielä hieman tästä omasta etäystävästäni. Olemme pitäneet yhteyttä viestittelyn merkeissä puolisentoista vuotta, yhteydenpidon oikeastaan tiivistyen koko ajan! Puhelimessa on puhuttu muutaman kerran, mutta paljon useammin ja enemmän fiiliksiä vaihdetaan kirjoitellen.
Toivon, että olen pystynyt olemaan tälle toiselle osapuolelle edes puoliksi niin tärkeä, mitä hän on tällä hetkellä minulle! Nykyään nimittäin oikeastaan ensimmäisenä tulee hänelle kerrottua niin hyvät kuin huonotkin uutiset, päivän päällimmäiset fiilikset, työpäivän tapahtumat, miehen kiukuttelut ja paljon muuta.
Kiitos luottoystäväni, olet tärkeä! Toivottavasti olet elämässäni vielä pitkään ❤️
A-Studion keskustelussa oli aiheena pikavipit, rahoituslaitokset ja perintäfirmojen toiminta. Tämä tuli televisiosta jo ennen vappua, mutta en halunnut pilata kenenkään vappujuhlia näin ilottomalla päivityksellä. Säästin sen siis tähän 😊
Onni on se, että pikavippifirmojen ja muiden rahoituslaitosten tolkuttomia korkoja ja muita kuluja taidetaan saada vihdoin kuriin lain muuttuessa. Ilmeisesti myös perintäfirmojen huikeisiin kuluihinkin ollaan puuttumassa. Toivottavasti keinot riittävät ja homma etenee!
Mutta mahtaako tämä muutos yhtään hillitä vippien ja lainojen ottamista? Hieman epäilen, koska voisin kuvitella kulujen madaltamisen laskevan kynnystä niiden käyttämiseen…toivottavasti olen väärässä.
Surullista on se, että korkokatto tulee koskemaan vain uusia lainoja. En kyllä suoraan sanoen ymmärrä, miksi. Suomessa muhii melkoinen kupla näistä jo aiemmin otetuista veloista, joiden kanssa painivien kurimus ei siis helpota jatkossakaan…
Kokonaistaloudellisesti olisi mielestäni paljon järkevämpää helpottaa näiden vanhojen velkojen hoitamista. Tuskin monikaan noista firmoista rahojansa Suomessa säilyttää tai Suomen hyväksi käyttää, joten luulisi valtiolla olevan intressejä pyrkiä vaikuttamaan niihinkin. Velattomina tai edes vähemmän velallisina monien olisi mahdollisuus jälleen kuluttaa, Suomessa, ehkä jopa suomalaista ostaen.
Tässä kohtaa moni lukija varmasti toteaa, että mitäs ovat menneet ottamaan tuollaisia. Niin. Osalla lainat ovat varmasti menneet hyvän elintason ylläpitämiseen tai jonkun ”kivan” jutun hankkimiseen. On kuitenkin myös niitä, jotka pankin mielestä ovat kelvottomia saamaan lisälainaa, mutta jokin pakottava asia vaatii rahaa jotain kautta nopeasti hankkimaan.
Ystävälleni kävi näin. Elämäntilanteen äkillinen ja todella radikaali muutos pakotti ottamaan ”helpon lainan”, koska pankki ei sellaista myöntänyt. Ehdottivat vanhempien talon kiinnittämistä vakuudeksi, tätä ystäväni ei suostunut edes tiedustelemaan. Mistään hirmuisesta summasta ei ollut kyse, joten ihmettelen minäkin tätä pankin ehdotusta.
No, ystäväni sai uuden elämänsä alkuun tuolla kalliin rahan lainalla, mutta maksaa lainaa vielä pitkään, koska korot ja kulut ovat niin kovat. Isompaan lyhennykseen hän ei pienituloisena pysty. Ja koska tuleva laki ei näitä vanhoja velkoja koske, joutuu hän odottamaan lottovoittoa tai muuta ihmettä vielä kauan…..
Auttaisin heti, jos voisin, mutta joudun odottamaan ihmettä hänen kanssaan – ja totisesti toivon niin vielä tapahtuvan 😊