Tänään vietetään kansainvälistä eläintenpäivää. Vaikka olen sen olemassaolon tiedostanut jo kauan, en silti tiennyt, että kyseistä päivää on vietetty jo 1930-luvulta lähtien!
Meidän perheessä eläintenpäivää vietetään ihan jokaikinen päivä. Välillä (tai aika useinkin) tuntuu, että kolme kissaamme ovat etusijalla tässä perheessä 😊 Ehkä asiaan vaikuttaa sekin, että kissat ovat myös lapsiamme, kun niitä aitojakaan ei tässä huushollissa pyöri.
Lapsuuskodissani on ollut aina eläimiä. Ensimmäisen oman kissani olen saanut kolmevuotiaana. Kannoin kissanpentua korissa, kuulemma joka paikkaan. Onneksi olimme sillä reissulla maalla, emmekä kaupungissa, mutta onni ja pienoinen ihmekin, että uusi kissani pysyi mukanani ja tallessa! Tuosta hetkestä lähtien elämässäni on ollut aina vähintään yksi kissa ❤️ Ei tarvitse ihmetellä, jos minut luokitellaan automaattisesti kissaihmiseksi.
Lapsuudenkodissani kissat ja koirat elivät aina sulassa sovussa. Kaipa niillä oli keskinäiset riitansakin, vaikka en sellaisia muistakaan ja kaikki löysivät oman paikkansa. Oli meillä muitakin eläimiä. Lammastakin pyysin (vaikka emme maalla asuneetkaan), sitä ei meille koskaan tullut 😆
Allekirjoitan TS Hyvinvointi -lehden muutaman vuoden takaisessa artikkelissa Näin lemmikin tekevät hyvää mainitut asiat täysin. Sen mukaan lemmikki liikuttaa (myös ylivilkas sisäkissa….), ehkäisee yksinäisyyttä, rauhoittaa, ehkäisee sairauksia, auttaa oppimaan, antaa hiljaiseen asuntoon sopivasti ääntä, motivoi ja sen kosketus eheyttää. Kuinka usein olenkaan nukahtanut kissan tassu kädessäni ❤️ Koko artikkelin löydät täältä
Stella (256)
Ps. Kiistelyä aiheuttaa usein se, kutsutaanko eläintä HÄN vai SE. Minulle eläimet ovat aina olleet – kaikesta tärkeydestäänkin huolimatta – SE 😊