Stella, sienihullunakin tunnettu, pisti taas itsensä liemeen ”lievällä” ahneudellaan. No, samalla tuli tehtyä kymmenisen ihmistä iloiseksi, joten kaikki kuitenkin hyvin 😊
Kävin pari viikkoa sitten eräässä vakimetsässä lähinnä vasta tilannetarkistuksella – suppilovahverotilannetta siis. Ihan hyvältä näytti ja lampaankääpää lähti silloinkin mukaan pari ämpärillistä.
Täällä oli tässä välissä muutama tosi kylmä yö, kävi oikein kunnolla pakkasella. Keräämättä jääneet lampaankäävät meinasivat tulla jo uniinkin ja eräänä iltana tällä viikolla päätin, että taitaa olla viimeinen hetki käydä pelastamassa ne loputkin.
ONNEKSI mukana oli parin ämpärin lisäksi varapusseja, JOS sattuisi runsaskin saalis löytymään. Ja onneksi oli, sillä metsässä edessäni avautui valkoinen taivas – lampaankääpätaivas 😍 Todella pieneltä alalta keräsin, keräsin ja keräsin, ja selkä vääränä raahasin saaliini autoon. Aikaa ei mennyt edes kahta tuntia. Mutta siitähän se työ vasta alkoikin….niiden putsaaminen….
…se ilta meni pikkutunneille…
….tunti seuraavana aamuna ennen töihin lähtöä….
….pari tuntia töiden jälkeen ennen vanhempieni luo lähtöä…
….ja koko loppuilta pikkutunneille yhdessä äitini kanssa…
Tuossa välissä toimittelin putsattua sientä niitä kaivanneille, tungin omaan pakkaseen ja loput vanhemmilleni. Kaikki siis saatiin hyödynnettyä, vaikka välissä pelkäsin jo jotain muuta!
Yöllä äitini kanssa totesimme, että bää, ei hetkeen enää lisää lampaankääpää. Menihän siinä vajaa vuorokausi ja löysin itseni yllättäen perkaamasta sieniä yhdessä äitini kanssa 😊 Ja kyllä, meillä oli jälleen myös lampaankääpää – mutta onneksi vain muutama 😆
Pitäkää vaan vähän hulluna, ei mene kauaksi totuudesta 😊 Mutta ei tarvitse miettiä sitäkään, mistä olen tämän hulluuteni perinyt. Geeneissähän se on tullut.
Ja tähän loppuun voin kruunuksi kertoa, että huomenna on edessä SIENIREISSU 😊 Tähtäimessä tällä kertaa suppilovahverotaivas. En tiedä, miten käy, jos muutama bää osuu silmiini. Todennäköisesti löydän ne illalla kotoani…
Stella (256)