Hyvän mielen päivä

Auttamisesta tulee hyvä mieli ❤️ Kaikille osapuolille. Tämän totesin taas tänään…

…vaikka herätys klo 04 sysipimeään ja sateiseen sunnuntaihin ei olekaan mukavuusalueellani olevia juttuja, tein sen, koska siten saatoin auttaa äitiäni.

Äitini sai hieman ex-tempore hälytyksen joulumarkkinoille töihin. No, mehän olimme siellä jo valmiiksi kyläilemässä ja koska markkinapaikka ei ollut kovin kaukana ja osittain jo kotimatkan varrella, lupauduin mukaan.

Tuossa torimyyjän hommassa on monta ei-niin-kivaakin piirrettä (mm. korkeiden ja painavien laatikkopinojen roudaaminen edestakaisin ja huonossa säässä tuntitolkulla liki paikallaan seisominen), mutta sukuuni olen vissiin tullut, koska puhuminen eli itse myyntityö minulta onnistuu kyllä 😆 ja minähän ne laatikotkin tänään nostelin ja siirtelin, ettei äitini niiden kanssa tarvinnut itseään rasittaa.

Mitään ihan hirmuista ryysistä ei tänään ollut, mutta etenkin sääolosuhteet huomioiden väkeä liikkui ihan kivasti. Sitä ostavaakin väkeä, joten myyntikin muodostui lopulta melko hyväksi 👍

Nyt istun jo kotona odottamassa saunan lämpenemistä. Voipi olla, että siellä käytyäni ei tarvitse paljon nukkumattia odotella. Hyvä niin, sillä perinteinen päivätyö odottaa jo aamulla! 5 aamua ja loma, joten eiköhän sen jaksa vaikka päällään seisten, kuten sanonta sanoo 😊

Stella (256)