Bongasin Facebookista Askel Terveyteen -sivulta oheisen mietteen: Jää sen ihmisen rinnalle, joka ymmärtää hulluutesi, eikä halua sitä muuttaa.
Tähän aforismiin yhdistyy omasta elämästäni kaksi asiaa, joita olen useammankin kerran mietiskellyt. Ensimmäinen: Olen mieluummin hullu kuin tyhmä. En loukkaannu, jos minua sanotaan hulluksi (riippuu sekin äänensävystä), mutta en halua itseäni sanottavan tyhmäksi! Se loukkaa enemmän. Ja hulluhan olen, kun tällaisia mietiskelen 😊
Toiseksi, jään itse (ja uskon, että moni muukin) melko usein miettimään vaihtoehtojen paljoutta, suorastaan ylitsepursuavaa runsautta, niin kaupan shampoo- ja leikkelehyllyjen edessä kuin joulukarkki- ja leikkikaluvalikoimaa ihmetellessänikin. Miksi näitä täytyy olla näin montaa sorttia? Tekevätkö ne kaikki tosiaankin kauppansa? Eivät tee, ainakaan siinä hetkessä, sen näkee punaisista lapuistakin.
Otan tähän samaan ketjuun mukaan ihmiset. Toinen ihastuttaa, toinen vihastuttaa. Meitä erilaisia, eri ihmisiä miellyttäviä on vaikka kuinka ja paljon. Johonkin olet ihastunut ensisilmäyksellä, toisen kanssa et voisi kuvitellakaan eläväsi päivääkään yhdessä. Näinhän se menee. Meissä erilaisissa ihmisissäkin tuntuu olevan runsaasti vaihtoehtoja ja valinnanvaraa. Varmaan juuri siksi, että makujakin on niin monenlaisia. Loppujen lopuksi onneksi ja hyvä näin.
Jos ja kun olet jo löytänyt oman sielunkumppanisi – sen, jonka kanssa saat olla täysin oma itsesi, ole onnellinen! Hän ymmärtää myös hieman hullun puolesi ❤️
Ihanaa viikonloppua! Stella (256)