Markkinoista ja muista kesätapahtumista piti vielä jokunen sana sanoa. Sen ihanan tunnelman ja erilaisten, ei ehkä niin jokapäiväisten ostosten lisäksi etenkin juuri tällaisissa tapahtumissa kohtaa monenlaisia ihmisiä. Niin kävi minullekin. Viime viikolta mieleeni jäivät etenkin nämä kaksi kohtaamista.
Markkinoilla piti kojuaan ulkomaalaistaustainen perhe: nuorehkot isä ja äiti, sekä n. kymmenvuotias lapsi. Tapasin heidät viime vuonnakin. Ihana, iloinen perhe, jolle markkinoilla kiertäminen ja sitä kautta elannon saaminen on elämäntapa, johon lapsi lienee ehkä jopa syntynyt. He jaksavat hymyillä, vaikka myynnillisesti päivä ei aina hyvä olisikaan. Tänä vuonna onneksi oli.
Toinen erityisesti mieleeni jäänyt oli keskustelu 95-vuotiaan rouvan kanssa. Hän kiirehti rollaattorinsa kanssa leipä- ja pullamyyjän ohi, hidasti minun kohdallani ja huokaisi hymyillen. ”Pakko laittaa silmät kiinni ja mennä lujaa noiden herkkujen ohi. Kun käy viittä vaille sataa, on kaikki herkut kielletty ja sitkeästi yritän pitää siitä kiinni”, naurahti rouva. Kehuin häntä ikäisekseen vetreäksi – sitä hän olikin. Muutaman sanan hän vielä rollaattoriajeluistaan kertoi ja jatkoi matkaa.
Etenkin tätä vanhaa rouvaa olen jälkikäteen miettinyt monta kertaa. Varmasti hyvät geenit, ehkä hyvät elämäntavatkin, mutta selvästi positiivinen elämänasenne on kantanut häntä näin kunnioitettavaan ikään. Hän selvästi nautti elämästä. Hänen kanssaan olisi ollut kiva rupatella pidempäänkin, mutta taas kerran muistin, miten paljon asenne ja elämänilo vaikuttaa – niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Sillä saa varmasti lisää aikaa omaan tiimalasiinsa 😊
Helteistä loppuviikkoa!
Stella (256)
