Vesi on elämän perusedellytyksiä. Sen on tänä kesänä kyllä huomannut ihan konkreettisesti: nurmikko on paikoittain aika pahastikin kellertynyttä, eivätkä kaikki kesäkukkanikaan kovin hyvinvoivilta enää näytä, kastelusta huolimatta. Naapurin koivukin on kuivuuttaan tiputellut keltaisia lehtiä jo parisen viikkoa. Ei ole tullut vettä taivaalta viime aikoina riittävästi, ei likikään…
Ukkosista, saati vesisateesta ei nimittäin ole ollut moneen viikkoon tietoakaan. Kun eilen illalla korviini osui kaukainen jylinä, hihkuin kuin pikkulapsi. Kohta sataa!!! Jäimme mieheni kanssa pihatuoleille istumaan ja odottamaan tätä pian saapuvaa ihmettä. Hienoa salamointia saatiin ihaillakin, mutta sadetta ei. Pöh! Ei vielä silloin…
Kello on nyt yli kolme aamuyöllä. Miksi olen hereillä? Unihiekat pölisivät uuden ukkosrintaman myötä. Olen aina ollut hieman ukkoshullu. Jaksan seurata tuota luonnonnäytelmää vaikka kuinka pitkään! Ei pelota, mutta en myöskään ole uhkarohkea, vaan kunnioitan tätäkin luonnonilmiöitä. Sen verran lähelle ja lujaa on muutaman kerran jysähtänyt…mahtaako vahva sähköinen kenttäni olla siitä peräisin?!
Tälläkin kertaa sain nauttia upeasta salamoinnista, kuulla hienoja jyrähdyksiä, mutta tällä kertaa maa sai myös vettä!!! Ei vieläkään kovin paljon, mutta enemmän kuin aikoihin. Tällä erää se riittää minulle, olen tyytyväinen 😊
Kyllä, olet oikeassa. Lapsenmieleni pääsi taas valloilleen. Mutta olen iloinen siitäkin, sillä osaan näemmä edelleen nauttia näistä elämän tuomista pienistä, arkipäiväisistä onnenhetkistä täysin sydämin.
Pian onnellisena nukkumaan ❤️
Stella (256)