Ihmisen poika

Kuvankaappaus iltalehti.fi

Tämä uutinen pysäytti tänään. Yö-yhtyeen keulakuva, pitkän uran tehnyt muusikko ja nykyään TV:stäkin tutuksi tullut Olli Lindholm on kuollut äkillisesti viime yönä. Työkaverini bongasi uutisen tuoreeltaan ja hiljaiseksihan se veti.

Vastahan juuri reilu viikko sitten kuultiin vastaavia surullisia uutisia mäkihyppylegenda Matti Nykäsen osalta. Kuka seuraavaksi, kysyi muutama tuttuni Facebookissa. Niinpä. Se jää nähtäväksi. Ennalta arvaamattomia ja yllättäviä ovat nämä elämän tiet.

Olli Lindholmin poismeno kosketti, sillä tykkäsin (ja tykkään edelleen) sekä hänen Yölle tekemästään musiikista että soolobiiseistäkin. Yö on myös niitä harvoja bändejä, minkä keikoilla olen useammankin kerran käynyt.

”Kamalaa ronotusta”, on mieheni sanonut, mutta hän kommentoikin lauluääntä, ei biisien sisältöä. Minuun ne upposivat. Ovat uponneet jo lukioajoilta, jolloin ystäväni opetti minut Yötä kuuntelemaan. Ja omaan makuun musiikki parani vuosien mittaan kuin viini vanhetessaan. Ja musiikkihan jää elämään…

Näissä mietteliäissä tunnelmissa tänään

Stella (256)

Ihmisen poika (otsikon linkistä pääsee kuuntelemaan kappaleen)

Jo poika kiskoo pojan unta vuoteessaan
ennen kuin loppuun iltasadun saan,
Mä istun hetken ja mietin maailmaa
Ihmisen poikaa se odottaa.

Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan.
Ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan.
Hän siinä kylkeänsä kääntää miehekkäästi ääntää.
Hän matkaa taittaa linnunradallaan ja nukkuu vaan.

Voi kunpa matkas onneksi koituis
Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa
Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan.

Niin poika kiskoo pojan unta sikeää
kehtolaulu kesken taas kerran jää,
liukenee yöhön murheet aikuisen
Ihmisen poikaa kun katselen.

Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit,
me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit
Siinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen
silmänurkkiin kuivuu kyyneleet, sä matkaa teet.

Voi kunpa matkas onneksi koituis
Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa
Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan.

Juice Leskinen / Olli Lindholm