Tätä minä teen, ihailen ja ihmettelen näiden kasvun etenemistä ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Ihanassa auringonpaisteessa tai sateen jälkeen. Molemmissa on oma viehätyksensä. Oma pieni terapiapuutarhani, kaikille aisteille jotain.
Kuinka montaa kasvia olet katsonut todella, todella läheltä? Yllätyitkö, kuinka upeilta ne näyttävät! Esimerkiksi tämä hieman parjattukin vuorenkilpi. Oletko aiemmin huomannutkaan, että sen kukinto on näin kaunis!
Silmänilon lisäksi muutkin aistini saavat runsaasti positiivisia ärsykkeitä juuri nyt. Erilaisia tuoksuja on paljon, samoin makuja, niitä saan halutessani osasta kukkia, luonnonkasveista ja purkeissa kasvavista yrteistä.
Tuntoaistini virikkeistä huolehtii kasvien istuttaminen tai siirtäminen mielestäni parempiin paikkoihin, niiden sipaisu ohimennen ja vähän rajumpi kosketuskäsittely rikkaruohoja kohtaan. Vielä jaksan siihenkin keskittyä, juhannuksena intoni perinteisesti loppuu.
Mitä tällä kuvapäivitykselläni hain? Sitä, että sinäkin saisit ilon kuvien kautta ja ehkäpä jopa kokisit itsesi tilalleni pihaa tutkimaan. Ja ehkä tämän jälkeen tutkit omia kasvejasikin hieman tarkemmin. Omaa pihaa ei tarvita – parveke riittää – tai ellei sitäkään ole, etsi lähin luonnonmukainen viheralue. Ne elämän pienet ilot. Ja jos koet, että kuvat riittävät sinulle, tulet luultavasti näkemään kesän mittaan pari vastaavaakin päivitystä.
Ihanaa juuri alkanutta kesäkuuta!
Stella (256)
