Mainitsin blogini esittelysivulla arvostavani elämän pieniäsuuria asioita, joista saan iloa. Asiat ja innostukseni voivat tosiaan tuntua toisista ihmisistä jopa lapsellisilta, mutta so what, it’s my life (mitä sitten, se on minun elämääni)!
En valehtele pitäväni sateisesta ja pimeästä syksystä, mutta silloin otan nautinnon antamalla itselleni luvan laiskotella ja maata sohvalla viltin alla villasukat jalassa. Ripottelen lyhtyjä ja kynttilöitä pitkin poikin sisälle ja ulos niin paljon, että isäntä huomauttelee niiden määrän muistuttavan bordellin kutsuvaloja! No, isäntä taitaa liioitella, sillä ei ole vielä kukaan niissä asioissa ovelle koputtanut 🙂
Joulun aika hössötyksineen on pientensuurten ilojen osalta aivan omaa luokkaansa, joten ei siitä tällä erää sen enempää. Palataan asiaan loppuvuodesta!
Kevät on minulle The Vuodenaika! Olen syntynyt keväällä, uskon sen vaikuttavan asiaan. Keväisin odotan lumien sulamista kuin kuuta nousevaa. Elleivät sula mielestäni riittävän nopeasti, löydän itseni levittelemästä lumikasoja matalammiksi ja hakkaamasta rautakangella jäätä….hullunhommaa, tunnustan, mutta sen myötä pääsen nopeammin seuraavan keväisen mielipuuhani pariin: käyn aamuin illoin tarkistamassa, ovatko puiden ja pensaiden silmut kasvaneet, joko sen ja sen kasvin versoja on pinnalla jne.
Keväisin ja alkukesällä möngin ja tongin kukkapenkkejä, metsästän jopa rikkaruohot ja nautin kasvun ihmeestä. Juhannuksen jälkeen tulee täysi toppi! Keskikesän juhlan jälkeen rikkaruohot saavat kukoistaa miltei valtoimenaan ja kastelukin voi unohtua. En tiedä, mistä tämä johtuu. Ehkä totean työt muka tehdyksi ja keskityn nauttimaan. Sitä teenkin koko loppukesän, ihailen, tarkkailen ja nautin auringosta!
Kuten tämän kirjoituksen alussa kerroin, en ole synkän syksyn ystävä. Kuitenkin alkusyksy ja myöhemminkin, jos kauneutta ja kuulautta riittää, on hienoa aikaa. Rakastan sitä aikaa, jolloin voin nauttia metsästä poimittavista luonnon antimista. Mustikanpoiminnassa pidin miltei 10 vuoden lakon hyttysten vuoksi. Taisin tulla immuuniksi, sillä nykyään ne eivät enää haittaa ja pakastin täyttyy mustikoista. Sieniaikaan saaliinhimo voittaa hirvikärpästen aiheuttaman inhotuksen. Tunnen itseni toisinaan miltei alkukantaiseksi saalistajaksi etsiessäni hyviä apajia 😀 Isäntää yritän houkutella kaveriksi. Toisinaan lähtee, toisinaan ei. Nopeammin ollaan kotona hänen ollessaan mukana reissulla. Vaikka poiminta-apuja siltä suunnalta ei tule, kotiinlähtöhoputusta tulee. Yksin ollessa lähtö venyy ja vanuu aina!
Mitä olen oppinut vuodenajoista? Ainakin sen, että pientä “himoa” sitä seuraavaksi vuorossa olevaa vuodenaikaa kohtaan saa olla, mutta meneillään olevasta pitää aina ottaa kaikki irti!
Stella