Sattumaa vai kohtaloa?

Elettiin viime vuoden loppukesää. Kesälomat oli pidetty, karu paluu arkeen oli tapahtunut. Jostain syystä tuntui, että kaikki kaatuu päälle: työstressi, huolet raha-asioista ja yleinen välinpitämättömyys nostivat päätään. Kummallista matalapainetta oli ilmassa.

Minä, yleensä joka asiassa jotain positiivista näkevä ihminen aloin pyöriä jonkinlaisessa itsesäälissä. Outo olotila, joka ahdisti vielä vähän lisää.

Kun mikään ei kiinnostanut, kulutin iltani Internetin ihmeellisessä maailmassa surffailemassa kaikenlaisilla sivuilla.

Sitten eräänä elokuisena iltana se tapahtui. Silmiini osui ilmoitus: “Etsitään ennustajia ja selvänäkijöitä”. Luin tekstin ainakin kymmeneen kertaan, tärisin ja hihkuin, SE OLI SIINÄ!!! Uusi, avoin ovi oli edessäni. Olin löytänyt jotain, mitä olin (tietämättäni) etsinyt jo pitkään.

Pian alkoikin tieni neuvonantajana ennustaja24.fi-palvelussa. Tämä alkumatka on ollut juuri niin upeaa ja huikeaa kuin loppukesällä ajattelinkin. On hienoa kuunnella asiakkaita ja jutella heidän kanssaan. Jakaa iloja ja suruja, ratkoa ongelmia ja auttaa valintatilanteissa – niin korteista katsoen, omista kokemuksista vinkkejä hakien kuin vaistollakin.

Sattumalta sen löysin, mutta kohtalona sitä pidän. Mutta miksi juuri tuolloin? Siksi, että osasin arvostaa asiaa enemmän, koska olin tuolloin melko syvissä ja mustissa vesissä itse ja etsin valoa.

Tämä ihana flow kantoi minut läpi pimeän ja sateisen syksyn, eikä taantumista näy. Teen työtäni ilolla, sekin kertoo, että näin piti tapahtua. Onneksi kohtalo otti ohjat tuona hetkenä käsiinsä.

Asiakkaan kiitos ja helpottunut ääni antaa lämpöä sydämeen ja uusia voimia myös itselle. Ihanuutta!

<3
Stella