Author: Stella

Posted on

Nostalgiset onnen avaimet

Päivää, tahtoisin teettää onnen avaimet.

Voi nappula, olet tyhmä, ei sellaisia ole!

Nyt setä kyllä oli väärässä….kyllä onnen avaimia on…

Erehdyin tonkimaan tänään muutamaa ”aarrelaatikkoa” eli laatikoita, joissa on kirjeitä, kortteja, kouluaineita ja muita muistoja vuosikymmenten takaa. Tarkoitukseni oli siivota ja siinä samalla yhdistellä näiden aarrelaatikoiden sisältöjä tilaa säästävään muotoon.

Tällä hetkellä tilanne on lähinnä kaoottinen! Varsinaisesta siivoamisesta ei ole tietoakaan ja aarrelaatikoiden aarteita löytyy vielä aika monesta paikkaa ”mukavasti” leviteltynä…onneksi huomennakin on vielä aikaa…

Tämä kuvan leike löytyi perhekasvatuksen kansiosta. Perhekasvatusta opetettiin peruskoulun viimeisellä eli yhdeksännellä luokalla. Vuoden aikana käytiin läpi asioita itsestä, perheestä, ystävyyssuhteista, työstä, seksistä, parisuhteesta, alkoholista ja huumeista sekä muista sellaisista aihealueista, joista 15-16-vuotiaan oli syytä jotain jo tietää.

Kansiossa oli faktaa kyseisistä aihealueista, mutta lisäksi omia ajatuksia, toiveita ja haaveita siitä, mitä ne pitävät sisällään ja mitä ne minulle tulevaisuudessa tuovat tullessaan. Voitte kuvitella, että vaaleanpunaisia pilvenhattaroita on tuolloin ollut liikkeellä, osa omista kommenteista oli melko naiiveja ja maailman täydelliseen hyvyyteen luottavia.

Toisaalta kuitenkin ihanaa, että uskoa on ollut. Kamalaahan sekin olisi, jos jo teininä maailma tuntuisi menetetyltä, läpimädältä paikalta. Onhan tässä matkan varrella paljon karissut matkan varrelle, mutta tästä olen edelleen varma: Onnen avaimia on olemassa! Se, kuinka paljon ja millaista onnea sisältävän oven omilla avaimillaan saa avattua, onkin toinen juttu.

Onnea ovat nämä elämän pienet ilotkin, joita minä tänään koin lukiessani vanhoja aineita, katsellessani ala-asteen piirustuksia ja löytäessäni tuon nostalgisen sarjakuvapiirroksen onnen avaimesta 😊

Stella (256)

Posted on

Mielen ja kropan yhteisymmärrys

Olette kohta varmaan silmät ja korvat täynnä päivityksiäni, joissa mainitaan KEVÄT 😊 Pahoittelut, mutta tälläkään kertaa siltä ei vältytä, eikä vielä vähään aikaankaan… Olen keväällä syntynyt, eikä se voi olla vaikuttamatta tähän intoon. Valon lisääntyessä olen kuin uudestisyntynyt. Ideaa pukkaa ja olen jotenkin levoton, melko laillakin levoton! Haluaisin tehdä sitä, tätä ja tota, mieluummin pian ja heti! Toteutuminen on usein jotain muuta….

Tiedän, että kaikille kevät ei ole mukavaa aikaa. En tarkoita siitepölyjen aiheuttamaa harmia, vaan henkisen puolen juttuja. Toisille kevät on kaikkein ahdistavinta aikaa, se lienee edelleen vuodenajoista itsemurhatilastojenkin kärjessä.

Tunnistan tämänkin puolen itsessäni. Ylitsevuotava innostus, malttamattomuus, kaikenlaisen aikaansaamisen ja uudistamisen halu on suurempi kuin aikataulut ja jaksaminen niitä toteuttaa. Siitä seuraakin turhautuminen siihen, ettei ”mikään” edisty, ei ainakaan haluamallani tavalla. Välillä on suorastaan hieman jakomielitautinen olo ja kyllä, olen joskus tuntenut kevään edetessä itseni jopa masentuneeksi! En tiedä, onko keväisin pahoinvoivilla ihmisillä samantyyppiset syyt oireiluunsa, vai muunlaiset aiheuttajat. Joka tapauksessa harmi, että niin käy 😔

Nyt täytyykin yrittää pitää pää kylmänä, eikä hullun lailla riehaantua ja innostua kivoista ideoista ja uudistuksista – tai yritän ainakin pitää itseni maltillisena ja ilman jälkiseurauksia. Mitenkähän mahdan onnistua, somen ihana maailma ei asiaa ainakaan helpota. Tällä hetkellä netti nimittäin pursuaa toinen toistaan ihanampia toteutuksia mm. sisustuksessa. Näemmä paljon muitakin kevätihmisiä herännyt horroksestaan 😊

Stella (256)

Posted on

Mustarastas tuo kevään

Aamumörkökin saa aamuisin hymyn huulilleen, kun mustarastas luritteluineen on saapunut. Näin kävi taas minullekin. Mustarastaat ovat saapuneet, joten luontokalenterini mukaan on siis kevät 😊

Alkuviikolla kuulin tänä vuonna ensimmäisen kerran tätä ihanaa laulua! Vielä laulaja ei ole löytänyt ”omaa” puutaan – on nimittäin jo monena vuonna harrastanut aamulaulujaan läheisen kuusen latvassa. Ehkä juuri se yksilö ei ole vielä palannut kotikonnuilleen, toivottavasti pian löytää oman puunsa!

Tämän ”meidän” rastaamme kanssa olemme silloin tällöin hassutelleet ja laittaneet sen matkimaan ääniämme. Siinähän laulurastas on melkoinen mestari nimittäin. Tulee titityytä ja vaikka millaisia sävelkulkuja – kokeilkaa vaikka, jos on mahdollisuus! Viheltelemme erilaisia ääniä. Hetken lintu miettii ja toistaa sen. Uskomatonta, mutta totta! Todellinen matkijalintu siis.

Naurattaa myös sen ”hermostuminen” jossain vaiheessa, jos me innostuimme liikaa. Joko tarjoamme linnun mielestä vääriä sointuja tai muuten vaan olemme ärsyttäviä kilpailijoita. Tuolloin linnun vastaus tulee nimittäin selkeästi ärsyyntyneellä äänellä. Viimeistään siinä vaiheessa annamme sen jatkaa omia touhujaan.

Olen onnekas, sillä asun keskellä lintujen kevätmuuttoreittiä. Vielä on matkaa siihen, että aamut ovat täynnä korvia huumaavaa meteliä. Konkreettisesti silloin maailma on täynnä keväästä nauttivien lintujen ääniä soidinmenoineen. Sitä odotellessa 😊

Stella (256)

Posted on

Lähipiirin hyvinvointi listan kärjessä

Palaan vielä arvotestiin, jonka tuloksista täällä aiemmin vähän jo kerroinkin, siitä muutosmyönteisyydestäni. Se oli top3-listalla, mutta ei ykkösenä. Kärjessä oli asia, joka ei niinkään yllättänyt. Olin lähinnä helpottunut, että testi oli asiasta samaa mieltä kanssani.

Kärjessä komeili nimittäin lähipiirin arvostaminen ja sen hyväksi toimiminen. Lähipiiriä arvostavilla työnarkomaaneilla tilanne voi olla ristiriitainen, kaikkia kun ei voi miellyttää ja kaikkien hyväksi toimia samanaikaisesti täysillä. Itsellänikin tämä nousi tuloksissa jonkin verrankin esille.

Työminässäni lähipiirin arvostaminen näkyy mm. niin, että tykkään toimia tiimeissä, ehkä jopa vetää niitä. En kuitenkaan ole käskyttäjä, vaan kuuntelija. Ja sellainen, joka suosii kompromisseja, jos mielipiteet ja toiveet ovat kovastikin toisistaan eroavia.

Koska tämä osa testin tuloksesta ei tullut yllätyksenä, on tärkein anti ja ohje ehkä se, että muistan ylläpitää tätä seikkaa ja muistaa lähipiirin niin töissä kuin kotonakin – sopivassa suhteessa 😊

Stella (256)

Posted on

Kyllä kroppa tietää

Pimeän alkaessa, viimeistään joulukuussa, kannan kilokaupalla satsumia kotiin. Syön niitä niin, että vatsani ilmoittaa vähemmänkin riittävän. Joulumässäilyjen jälkeen tulee appelsiinien vuoro. Sama juttu.

Usein käy niin, että jossain vaiheessa löydän jääkaapin perukoilta tai pöydän nurkasta pari ns. entistä hedelmää. Stoppi näiden tolkuttomalle syömiselle tulee yhtä salamana kuin himon alkaminenkin. Kroppa ilmeisimmin ilmoittaa vitamiinintarpeen alkaneen – ja ilmeisimmin myös sen, milloin normiruoka riittää täyttämään tarpeet.

Tällä hetkellä on porkkanan vuoro! En muista, milloin olisin porkkanoita ostanut tai syönyt muuta kuin pataruoassa lisukkeena tai olemattomana määränä keittojuureksissa. Nyt olen jo pari viikkoa ostanut niitä kilon kerrallaan!

Ihan satsumien ja appelsiinien menekkiä vastaavalla tahdilla en ole porkkanoita nyt syönyt, mutta eivät ole ehtineet onneksi pahenemaankaan. Positiivista on ollut myös huomata, että mieskin on porkkanapussilla vieraillut 😊 Ihan hyvä suunta siis, toivottavasti jatkuu ja repeetuaari vaan laajenee – meillä molemmilla.

Kyllä kroppa tietää -sarjaan kuuluu myös herne. Joo, voin syödä herneenpalon, maximissaan kaksi, mutta enää ikinä en niitä osta, koska ehtisivät pahenemaan. Sekin on aikanaan muutamaan kertaan kokeiltu. Hernekeittoa syön, tykkäänkin tosi paljon, mutta risotto ei vieläkään kuulu suosikkeihini. Lapsena jopa kaivelin herneet lautasen reunalle, yleensä maissitkin.

Syykin selvisi myöhemmin: olen allerginen herneelle! Liekö keitossa herne jo riittävän kypsää, mutta risotossa ei, en tiedä. Mutta kyllä kroppa näemmä tietää 👍

Stella (256)

Posted on

Muutosvastainen vai en sittenkään?

Tein tänään erään testin ja yllätyin tuloksesta. En mitään Facebookin testiä, vaan sellaisen ihan ”oikean”, työelämään ja muuhunkin elämääni liittyviä arvoja mittaavan testin.

Luin tuloksen kertaalleen läpi – niiden sulattelu vaatii kyllä useamman lukukerran ja mieluiten keskittyen, mutta jo tällä ensimmäisellä kierroksella yllätyin etenkin yhdestä testin tuloksen osa-alueesta: Avoimuus muutokselle.

Olen likimain aina pitänyt itseäni melko muutosvastaisena. Ensimmäiset reaktioni etenkin äkillisesti ja yllättäen tulevaa uutta kohtaan ovat olleet (ainakin omasta mielestäni) usein todella negatiivisia. Olen lämmennyt niille hitaasti, osan asioista olen hyväksynyt vain pakon sanelemana. En siis todellakaan ole pitänyt itseäni ihmisenä, joka on positiivisessa mielessä avoin muutoksille.

Tämän päivän testi oli aivan eri mieltä. Sen mukaan olen todella vahvastikin muutosmyönteinen, jopa kaipaan ja haen niitä. Tulosten tarkemmassa analyysiosassa oli perusteluja ja esimerkkejä tällaisen henkilön toiminnasta. Ja kyllä, tunnistin minä sieltä itseni. En joka kohdasta, mutta monesta.

Yhtenä esimerkkinä oli vahva halu kohdata työssä haasteita. Se kyllä pitää paikkansa. Työni on melkoisen vaihtelevaa ja uutta tuntuu tulevan jatkuvasti niin paljon, ettei sen enempää ehdi, eikä jaksa edes kaivata. Usein on olo, että rauhoittuisi nyt hieman! Kun se hiljaisempi hetki joskus sitten tulee, olen melko pian malttamaton ja kaipaan ”äksöniä”, jotain uutta ja mieluusti jotain isoa uutta.

Kotioloissa olen kyllä samanlainen. Luulen, että haluan kovastikin omaa rauhaa ja tekemätöntä aikaa. Totuus on se, että jossain vaiheessa tylsistyn, ellei minulla olekaan mielekästä tekemistä. Sen kullakin hetkellä mielekkään tekemisen keksiminen vaatii kyllä usein miettimistä – useinkaan siivous tms. normaali kotiaskare ei mielestäni silloin ole sitä 😊

Testitulos oli tämän hetken tulos. Kymmenen vuotta sitten se tuskin olisi ollut samanlainen. Todennäköisesti olen osittain pakon sanelemanakin mennyt virran mukana ja osallistunut näiden vuosien aikana työelämän hurjaan koskenlaskuun ja vauhti on jäänyt päälle…

…Mikä on totuus, sitä en vielä keksinyt.

Näitä mietiskellen Stella (256)


Posted on

Hyvää Naistenpäivää!

Oikein hyvää ja toivottavasti onnistunutta Naistenpäivää kaikille tasapuolisesti! Naistenpäivääkin on muuten juhlistettu jo yli 100 vuotta!

Itse en ole koskaan kuulunut niihin, joita esimerkiksi puoliso olisi 8.3. muistanut. No, en kyllä itsekään ole fanaattisimpia ”merkkipäivien” viettäjiä – ainakaan enää nykyään tai sitten enää nykyään en edes odota muistamista – joten tämä päivä on likimain yksi normaali päivä muiden joukossa.

Todennäköisesti olen vuosien mittaan vähän pettynyt ja sitä kautta luopunut muistamisten odottelusta. Kyllä varmaan jokainen ottaisi jotain pientä kivaa yllätyksenä vastaan, jopa minä. Mutta lähipiirissäni (muutkin siis kuin minä) asia on hoidettu muistamalla tarvittaessa itse itseään 😊

Yhden kerran muistan työmaalta, kun kaikki työpaikan naiset saivat ruusun yhdeltä uudehkolta miespuoliselta työntekijältä. Se oli ihana yllätys! Mutta varmaan tänäkin vuonna kahvihuoneessa nautiskellaan naisten toisilleen tuomia herkkuja. Onpahan meidän jokaisen naistenpäivän juhlinta sillä varmistettu 👍

Ja taidanpa kotimatkalla ostaa kukkakimpun itse itselleni ja toisen viikonloppuviemisenä äidilleni!

Iloista ja nauravaista Naistenpäivää toivottelee

Stella (256)

Posted on

Järki-ihminen vai arkajalka?

Katselin sunnuntaina dokumenttia Challenger-sukkulan tuhosta. Olin nähnyt kyseisen dokumentin joskus aikaisemminkin, mutta silti katsoin sen yhtä häkeltyneenä nyt uudelleen. Olihan se todella järkyttävä tapaus!

Challenger oli yhdysvaltalainen avaruussukkula, joka tuhoutui reilu minuutti laukaisunsa jälkeen tammikuussa 1986. Kuuden astronautin lisäksi mukana oli ensimmäistä kertaa avaruuslentojen historiassa myös siviilihenkilö, opettaja Christa McAuliffe.

Traaginen tapahtuma, joka jäi historiaan ja johon johtaneista syistä toivottavasti otettiin kunnolla opiksi. Itse mietin dokumenttia katsellessani, että en ikipäivänä olisi hakeutunut ehdolle tällaiseen vapaaehtoiseksi – en olisi uskaltanut! Olisihan se upeaa, mutta ainakaan minulla eivät rahkeet riittäisi moiseen. Olenko arkajalka tai pelkuri, vai ihan vaan normaali?

Olen kyllä yllytyshullu ja heittäytyjä, mutta sukkulalentoihin, Mount Everestin valloituksiin tai varjoliitämiseen verrattuna minun heittäytymiseni ovat pikkujuttuja. Mutta samalla myös turvallisia. Suurin vaaratilanne minun kohdallani heittäytymisissä voisi olla henkinen häpeä, joka on ohimenevää ja kestettävissä 😊

Minun valintani ovat siis turvallisempia, mutta isoihin juttuihin uskaltava pääsee kokemaan upeita elämyksiä, joita todella voi kiikkustuolissa muistella. Mutta ei meistä kaikista ole sellaiseen, eikä liene tarkoituskaan – mitä ylihienoa niissä sitten enää olisi…

Näillä mietteillä kohti maaliskuuta ja KEVÄTTÄ! ❤️

Stella (256)

Posted on

Voihan ihmisen mieli!

Todellakin, voihan ihmisen mieli! Miten mieliala voikaan välillä vaihdella täysin lennossa ja ihan ilman mitään näkyvää syytä….ei ymmärrä….no, taas tänään niin kävi, kylläkin päinvastoin, mitä Oudon onnellinen olotila -päivityksessäni.

Tänään oli aika löysä päivä. Siis minä olin löysä, saamaton. Oli lomapäivä, ilman mitään erityistä ohjelmaa ja sen kyllä huomasi! Haahuilin aamutakki päällä yli puolenpäivän, vaikka kohtalaisen ajoissa heräsinkin. Eikä siinä mitään, melko normaalia minulle laiskoina vapaina. Sain jotain tehtyäkin siinä haahuillessani, mutta hyvin pieniä juttuja vaan.

Päivä meni löysästi, kuten jo mainitsin – ilman mitään erityistä hyvää tai pahaa, ihan ”sitä normaalia” koko päivä. Iltapäivällä testasin taas ompelukonetta, enkä edes hermostunut viime kertaa useammista sykeröistä.

Mutta jotain päivän aikana tapahtui, sillä alkuillasta olin todella ärtyneessä mielentilassa. Tajusin sen itse, mutta syystä ei ollut tietoakaan! Se ärsytti vielä vähän lisää 😆 Oliko syynä saamattomuuteni päivän aikana vai se, ettei ollut mitään ns. järkevää tekemistä vai mikä oli syynä?! Se jäi mysteeriksi.

Onneksi, ONNEKSI olin päättänyt, että tänään on saunapäivä. Mennessä sekin tuntui hieman pakkotahtiselta teolta, mutta kappas vaan….uskomatonta, mutta totta, fiilis muuttui. En meditoinut, en taikonut, kunhan vaan olin lauteilla ja nautin. Mutta se näemmä riitti ja tepsi! Olin likimain kuin toinen ihminen sieltä pois tullessani.

Hyvä niin, sillä iltaa on paljon mukavampi jatkaa paremmalla mielellä ja etenkin mennä nukkumaan niin, ettei ole ns. sarvi otsassa.

Kummallinen on totta tosiaan ihmisen mieli ja pienestä on välillä se fiiliksen muuttuminen kiinni ❤️

Stella (256)

Posted on

Suru puserossa

En ole juurikaan tainnut kertoa ratsastusharrastuksestani, jonka aloitin vasta aikuisiällä? Siitä olisi riittänyt tarinaa varmasti useampaan päivitykseen, mutta ehkä itsesuojeluvaisto päätti, että jätän sen aiheen väliin. Kaipuu tallille olisi voinut kasvaa. Nyt on nimittäin miltei puolentoistavuoden mittainen tauko takana.

Kävin tallilla useammankin vuoden säännöllisesti, mutta kuitenkin pystyin siihen vain kerran viikossa. Ehkä niitä iltoja arvosti sitten enemmän, sillä ne olivat todellista terapiaa – niin henkisesti kuin fyysisestikin!

Välillä koin itseni tavallaan sekopääksi. Olen melko pienikokoinen ihminen, ja tunsin itseni aivan lilliputiksi hevosten kanssa pilttuissa, mutta niin myös niitä taluttaessani ja ratsastaessani. Olin myös arkajalka ison eläimen vieressä, ja välillä suorastaan pelotti!

Mutta se euforia, minkä talli-iltoina itseeni imin, voitti pelon kerta toisensa jälkeen. Rohkeimmillani olin hevosen selässä, sen kuulemma huomasi ihan selvästi.

Nyt kun mietin, koin aikamoisen matkan nollapisteestä siihen, että sain jästipäisemmänkin tamman laitettua valmiiksi ja pilttuusta maneesiin. Saati se, että alkuperäinen tavoitteeni oli pysyä käynnissä selässä, ja lopulta huiskin laukkaympyröitä menemään aika hurjassakin vauhdissa. Saan siis olla itsestäni jopa ylpeä 😊

Tämän pitkäksi venyneen tauon ei todellakaan ollut tarkoitus olla lopullinen tauko ja harrastuksen päättyminen. Eiliset uutiset taisivat sitä pitkälti kyllä tarkoittaa, tuli suoraan sanoen suru puseroon. Hevonen, jolla ainoastaan olisin sillä seuraavalla kerralla halunnut ratsastaa, on vaihtanut paikkaa jonnekin tuiki tuntemattomaan. Ei siis lopulliseen viimeiseen paikkaan, mutta sellaiseen, että minulla tuskin on mahdollista enää päästä sitä harjaamaan, halaamaan ja höpsöjä sen korvaan höpisemään.

Moni varmaan ajattelee, että eipä tuo nyt maailman ainut hevonen ole. Tällä hetkellä minusta kyllä tuntuu, että pitkän tauon ja pelkojen kanssa se taisi olla minulle se ainut seuraava. Ainakin nyt tuntuu siltä…

Nyt on suru puserossa. Kaipa se tästä laantuu ja annan ehkä vielä joskus myöhemmin jollekin toiselle hepalle mahdollisuuden ottaa oma paikkansa sydämestäni. Siihen asti laukkaan vaan muistoissa ja unissa, kuten niin monesti talli-illan jälkeisenä yönä tein ❤️

Stella (256)